Viimeiset aussimuistelut.

Ahkera kirjoittaja ilmoittautuu! Mun on pitänyt kirjoittaa loppureissusta jo siitä asti kun tulin suomimaahan tossa öö pari kuukautta sitten, mutta jotenkin se on vaan aina niin inhaa. Ei se kirjottaminen niinkään vaan se, että reissulle tulee se lopullinen piste. Reissu todellakin ohi.
Tiättehän.

Tätä on toki vaikeuttanut semmoinen asia, kun noi aikaisemmat pari postausta. Vähän tullut hypittyä asioissa ja mun on ollut tosi vaikeata koittaa päättää, että mistä mä jatkan juttua. Ajattelinkin siis kasata tämmösen oikein kattavan jättipostauksen.

Aloitetaan homma sillä, että palataan Perthiin mistä koko homma sai alkunsa. Pahottelen myös asioiden toistamista, mutta pakko saada tähän hommaan jotain tolkkua.

Reissu alkoi tosiaan 6.12.2013 mun hypätessä suomessa koneeseen ja aussilaan, eli sinne perthiin, saavuin 8.12.2013. Lentokentällä tulliviranomaiset takavarakoi mun laukun nyrkkirautana. Ensivaikutelma perthistä: vammanen paikka.

Ensimmäisenä hostellina oli YHA. Siellä oli kivaa, vaikka mikään YHA fani en ookaan. Liian tehdasmaisia mun makuun, mut hyvä porukka tekee kummia.

Toisena hostellina oli Old Swan Barracks. Ihan mukava tönö, mutta ilmastointia tuli kaivattua kun lämpöä riitti varmaan +50° joka päivä. Voin kertoa että se pieni huoneesta löytynyt pöytätuuletin oli mun paras ystävä.

Noin viikon Perthissä hengailun jälkeen paikka alkoi käymään vähän tylsäksi. Kävin sitten siinä juttelemassa Peterpanissa erilaisista seikkailuvaihtoehdoista ja mä olin tosiaan suunnitellut, että voisin mennä tällä reissulla käymään broomessa ja mennä sieltä darwiniin. Tämä reittivalinta osoittautui kuitenkin kovin hankalaksi etenkin kun tohon aikaan oli sadekausi ja broomeen oli odotettavissa parit syklonit ja muuta mukavaa. En sitten lähtenyt sinne, kun olen jo kerran ollut jumissa yhdessä paikassa syklonin takia eikä se ollut mikään siistein juttu. Länsirannikon halusin kuitenkin kokea, joten pikainen pankkitilin tsekkaus, epäröinti varojen riittämisen suhteen ja todettuani että mitä mä rahalla varasin itselleni tourin exmouth nimiseen paikkaan. En ollut moisesta paikasta ikinä edes kuullut, mutta hei kuvat näytti kivalta joten... Sinne siis!


Tour alkoi maanantaina 16.12.13. Herätys oli reippaasti 6am ja siinä suihkun ja pakkaamisen jälkeen check out hostellista ja ulos oottelemaan kyytiä. Siinä odotellessa tutustuin kahteen sveitsityttöön Ninaan ja Nathalieen, jotka oli myös tulossa kyseiselle reissulle.

Bussi saapu ajoissa ja alkuun me vaan ajeltiin ympäri perttiä noutamassa porukkaa mun kylläkin nukkuessa ton vaiheen tyytyväisenä. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla bondattiin tyttöjen kanssa vessajonossa ja sieltä valtasin bussin ykköspaikan meijän kuskin Darrenin vierestä.

Reissuporukka koostui tämmöisistä tyypeistä:
Carina - saksa
Diana - albania
Dario - italia
Emma - irlanti
Isa - saksa
Jonas - saksa
John - kiwi
Leonie - saksa
Nathalie - sveitsi
Nina - sveitsi
Paula - irlanti
Rike - saksa
Sunny - kiwi

Kuskina ja viihdyttäjänä toimi aito australialainen ihmemies Darren.


Ensimmäinen "nähtävyys" oli Yanchep national park missä pällisteltiin tosi laiskoja koaloita ja käytiin jännässä luolassa vieläkin jännemmän oppaan kanssa. Siellä oli jotain erilaisia kristallimuodostelmia ja jotain kiviä. Semmosta perus luolasettiä.

Tuolta ajettiin viettämään lounashetki Moore riverin rannalla, sieltä käveltiin johonkin näköalapaikalle ja oi kun oli nättiä. Siellä ei kuitenkaan vietetty pahemmin aikaa vaan jatkettiin sen nimiseen paikkaan kun Cervantes. Siellä meillä oli majotus ja kamojen levittämisen jälkeen riennettiin porukalla biitsille. Oli taas tosi nättiä ja nähtiin yks delfiini uiskentelemassa rantaviivaa pitkin.

Päivä ei kuitenkaan loppunut vielä tohon, vaan biitsiltä tönölle ja suihkun kautta lähettiin Namburg national parkiin kattomaan jotain pinnacles juttuja (Wikipedia) ja siellä saatiin myös pällistellä auringonlaskua ja osuipa kohdalle myös täysikuu.

Toisena päivänä ajeltiin semmoseen wildlife parkiin missä on pelastettuja elukoita. Päästiin mm paijailemaan kenkuruita, mutta mä en oikeen pitänyt niistä kun se yksi kävi käsiks jättäen oikeen mukavat raapasujäljet mun oikeeseen tissiin. Ei, älkää kysykö.

Kenguruiden lisäksi tuolta löytyi pari heppaa, kameli, erilaisia lintuja ja käärmeitä, dingoja, strutsi, emuja, pari pässiä...

Päivän mielenkiintoisin reissu oli semmoseen paikkaan kun Hutt river province (Wikipedia). Kyseessä tosiaan oma valtio australian sisällä jossa on oma valuutta ja kuningas. Tai siis prinssi. Prinssi Leonard. Se ei halunnut olla epäkunnioittava englannin kuningasta kohtaan ja tyytyy kutsumaan itseään prinssiksi. Eniveis lyhyesti sanottuna tää Prinssi Leonard oli löytänyt australian laista porsaanreiän ja näin syntyi Hutt river province. Tai principality of hutt river se taitaa nyt olla. Prinssin rinnalla nähtiin toki myös prinsessa. Prinsessa Shirley oli kuitenkin menehtynyt pari kuukautta ennen meijän visiittä.

Prinssi Leonard oli hauska tyyppi aika hullulla aksentilla jonka  ymmärtämistä vaikeutti prinssin erittäin nopea puhetyyli. Meijän sekalaisesta seurakunnasta mä taisin olla meijän brittejä lukuunottamatta ainoa joka sen sepustuksista sai selvää.

Tuolta matka jatkui kuitenkin Kalbarri national parkiin, jossa ihmeteltiin parit georgesit. Semmosia kalliojuttuja. Ei mitään ihmeitä. Kiviä.

Kolmantena päivänä tuli hikoiltua ihan huolella. Otettiin aikaisin aamulla uudelleen suunnaksi Kalbarri kun käveltiin ylös alas Z Bend georgee, joka muistutti vähän Kings canyon (siellä red centressä lähellä ulurua). Näkymät oli hiaaaanot, että kannatti hikoilla. Semmoiset paikat jäi nimeltä mieleen kuin Natures window ja the loop.

Tuolta matkattiin ihmettelemään jotain elämälle kovin tärkeitä stromatalites nimisiä juttuja hamelin poolissa.

Uimaan päästiin semmosessa paikassa kun shell beach eikä ollut vaikea arvata mistä paikka oli nimensä saanut. Ei yhtään hiekkaa, pelkästään pieniä simpukoita ja niitä oli siis paljon. Kauempaa näytti hiekkarannalta.

Yö me vietettiin aussilan läntisimmässä paikassa, shark bayssa. Siellä käytiin myös katsomassa auringonlasku, joka oli kuitenkin aika kakka. Hostelli oli kuitenkin aika kiva ja osa meistä lähti vielä istumaan iltaa paikalliseen The old pubiin. Siellä saatettiin myös laulaa karaokessa All I want for christmas is you. Jollain paikallisessa poitsulla oli mukana vauva-vuohi. Siellä se loikki menemään pitkin pubia. Siis se vuohi.

Neljäntenä päivänä meijän ihanasta bussista hajosi ilmastointi. Voin kertoa, että oli suhteellisen hikiset oltavat kun ulkolämpötila pyöri siinä +40° hujakoilla joka päivä. Mun "bussin ykköspaikka" muuttui äkkiä "bussin kauhein paikka", kun aurinko porotti jatkuvasti etulasista suoraan päin plus moottori sijaitsi siinä edessä mun vieressä joka kuumotteli entisestään.

Ei kuitenkaan annettu moisen hikiseikan haitata hyvää fiilistä ja seuraavana kohteena oli Monkey mia, jossa päästiin pällistelemään villejä pullonokkadelfiinejä. Osa porukasta pääsi myös syöttämään niitä ja luonnollisesti mut valittiin hoitamaan homma kotiin. Oli kuitenkin aika tylsää kun ahne delfiini hotkas kalan niin kamalan nopeasti.

Tuolta matka jatkui bongailemaan haikaloja Eagle bluffiin. Ei näkynyt haikaloja.

Sitten me ajeltiin menemään australian toisiksi pisimmällä suoralla tiellä. Matkalla meijän bussi myöskin hajosi. Tai siis joku osa siitä hajosi. Tyyliin iskunvaimennin. En tiiä. Eniveis meinattiin jäädä jumiin johonkin keskelle ei mitään.

Päästiin kuitenkin hengissä seuraavaan majapaikkaan. Kyseessä oli joku 114v vanha lammasfarmi ja heti pihaan päästyä paikan työntekijät tuli hoputtamaan että nyt biksut päälle. Äkkiä vaatteet vaihtoon ja sitten hypättiin kahden avolava-auton lavalle ja nää työntekijät ajo meijät paikan yhelle yksityisrannalle. Oli ihan mieletön paikka ja päästiin todistamaan jälleen yhtä auringonlaskua.

Loppuilta meni illallista popsien, jutellessa ja päädyttiin myös kasaamaan nuotio ja siinä istuttiin pilvettömän tähtitaivaan alla grillaamassa vaahtokarkkeja.

Siinä jossain kohti porukka alkoi valua unille huoneisiinsa ja lopulta sain suostuteltua Natalien, Riken ja Jonasin raahaamaan sängyt ulos. Siinä sitten nukuttiin tähtitaivaan alla jossain kuka tietää missä. Oli aika kiva.

Viidentenä päivänä saavuttiin Coral bay ja ningaloo reef. Chillailua biitsillä porukalla ja oli kyllä kunnon löysäilypäivä auringosta nauttien. Meijän minibussin rikkoutunut osakin saatiin tuolla fiksattua, mutta ilmastointi jäi edelleen puuttumaan. Tätä Darren pahoitteli illallisella ja skoolattiin skumpalla.

Kuudentena päivänä päästiin snorklaamaan Turquoise bayssa. Oli huisin kivaa ja meikä olis voinu jäädä polskimaan koko päiväksi. Tuli nähtyä jänniä kaloja, monta rauskua ja yksi jättikilppari ui niin vieressä pidemmän matkaa että olisin voinut helposti sitä koskea. Se oli valtava ja ihan vähän pelottava.

Illalla lähettiin ulos syömään ja en taas tiiä miten löysin itteni pelaamasta bilistä Leonien ja joidenkin aussipoitsujen kanssa. Mä en siis osaa pelaa bilistä. Jotenkin meijän tiimi kuitenkin voitti. En tiiä miten.

Seitsemäntenä päivänä lähdettiin ajamaan takaisin perthiin. Ajettiin nyt pidemmän aikaa putkeen ja hiki lensi! Onneksi ihana Darren oli käynyt ostamassa meille parit suihkepullot mukaan, jotka auttoivat viilentämään edes vähän. Matkakin taittui yllättävän näppärästi pienessä vesisodassa Ninan ja Isan kanssa.

Reissun viimeinen majoitus oli aika karmiva. Siis ihan kiva rakennus jonkun kirkon tai vastaavan uskontopaikan vieressä, mutta paikkaa pyöritti pelottava pieni nainen joka lateli sääntöjä sääntöjen perään ennen kuin oli edes ehtinyt tervehtiä. Kieltokylttejäkin paikasta löytyi kaikkialta. Myös kylttejä jotka käskivät tottelemaan kylttejä. OBEY THIS SIGN. Nii ja huoneen seinällä roikku ristiinnaulittu jeesus. Ahistava paikka. Kivaa oli kuitenkin se, että huone oli valtava ja oltiin kaikki samassa tilassa. Oon kuitenkin vakuuttunut, että se pieni riivattu nainen kyttäsi jostain kieltokyltin takaa meijän tekemisiä. Jos ootte nähny sen muumijakson missä ne orpolapset hengaa siellä kieltokylttien keskellä niin ymmärrätte mitä tarkoitan.

23.12.13 suoritettiin reissun viimeiset kilometrit ja saavuttiin takasin perthiin. Oli tosi surullista sanoa heipat kaikille ihanille tyypeille joiden kanssa oltiin eletty niin tiiviisti toi viikko. Mahtavia tyyppejä kaikki ja onneksi Nina ja Nat oli samassa hostellissa (jälleen old swans barracks) vielä pari päivää ja muutenkin osa poppoosta oli jäämässä perthiin.


Jouluaatto tuli ihan yllättäen. Ei ollut yhtään joulufiilistä mikä ei sinänsä ollut mitenkään erikoista kun mä en muutenkaan oo mikään joulu-ihminen. Mentiin kuitenkin reissuporukalla feikkibiitsille chillailee ja juomaan goonia. Oli huippua.

Jossain kohti piti kuitenkin sanoa heipat Ninalle jolla lähti lento takasin sveitsiin. Buu. Nat lähti saattamaan sitä ja sit meitä jäi enää team saksa plus se yksi emmi sieltä suomimaasta. Munkin piti hilpaista jossain kohti keskustaan kattomaan yhtä kämppää hay streetillä. Sieltä takasin feikkibiitsille ja kun loputkin porukasta alkoi lähteä niin kävin vielä saattamassa Carinan dösälle (kunhan oltiin eksytty ensin) ja sieltä Natin seuraan hostellille hengailee hetkeksi ennen kun piti lähteä roudaamaan kamoja hostellista uuteen kämppään. Rinkka tuntui ihanan kevyeltä kun osa roinasta jäi vielä hostellille oottamaan seuraavaa päivää.

Joulupäivänä heräsin vähän ennen ysiä, kävin nauttimassa ilmasen aamiaisen ja näkemässä Nat vikaa kertaa ennen ku se oli jatkamassa matkaa. Heippasten jälkeen valuin huoneeseen pakkaamaan loput kamat ja siinä kybän pintaan check out hostellista ja loput kamat kantoon ja kämpille. Siellä hetki hengailua uusien kämppisten kanssa ja sitten mun pitikin jo talsia takasin hostellille koska meijän reissuporukka oltiin kutsuttu nauttimaan joululounasta sen firman omistajapariskunnan luokse Bassendeaniin ja tää Terry oli tulossa hakemaan.

Meitä lähti tonne team saksa eli Carina, Rike, Jonas ja Leonie. Lisäksi Leonien kaiffari Mikey ja italialaista väriä toi Dario. Toki paikalla oli myös Darren. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Oli taas hurjan onnistunut häppeninki ja vähän erilainen joulu hyvässä seurassa.

Tuolla vierähti muutama tunti kunnes reissuporukalla lähettiin juna-asemalle missä typerä lippuautomaatti kieltäyty syömästä 20 dollarin seteleitä. Tästä syystä joku kiva junavahti kirjotti meille ilmaisliput koko loppupäiväksi. Jee joulu!

Junalla matkattiin siis takasin Perthin keskustaan ja sieltä siirryttiin bussiasemalle missä törmättiin Jonasin ja Riken brittikavereihin, jotka oli matkalla city beachille. Me sitte liityttiin näiden kahen sankarin seuraan vaikka alkuperäinen plääni oli ollut suunnata cottesloe beachille. Piitsi ku piitsi.


Joulujuhlinnan jälkeen tuli vietettyä päivät reissutoverien seurassa. Tuli visitoitua Kings park, uudestaan fremantle, uudestaan city beach ja no keskustassa pyörittiin aika paljon. Saatettiin myös käydä parilla aina sillon tällön. Etenkin northbridgen Brass monkey tuli visitoituu pariin otteeseen. Saatoin myös mussuttaa vähän liikaa darramättöä. Ihan vähän liikaa vaan.

Vuoden vaihtumista juhlittiin Carinan kämppiksen house partyissa semmosessa paikassa ku mt. lawley johon käveltiin vähintäänki ikuisuus. Porukkaa siellä oli jotain väliltä 10-20 ja hyvä oli meno vaikka tönö aika pieni olikin. Tietysti asiaan kuului myös beer pong ja red cups.

Perth oli muutamassa viikossa jo aika nähty ja meijän reissuporukasta ei ollut jäljellä enää oikeen ketään joten meikä kävi ostamassa lennot Brisbaneen. Tän homman hoidin Peterpans. Siellä oli yks tosi huippu tyyppi töissä, Josh, joka anto mun tulostaa lappulippuset ilmaseks. Kahesti. Se oli hauska britti se.

8.1.14 oli mun vika päivä perthissä. Se koostu pääasiassa pakkailuista ja chillailusta kämppisten kanssa. Siinä 21.10 hyppäsin dösään kohti lentokenttää. Matka kesti tyyliin 40min ja kentällä sain chillailla pari tuntia kunnes lento lähti 00.35.

Lento laskeutu brissyyn 6am, kentältä airtrain roma st. asemalle ja sieltä talsin reippaasti mun suosikkihostelliin brisbane city backpackersiin. Tietenkin pääsin huoneeseen #41, jossa oon asunut joka kerta. Nostalgiaa!

Brissystä on kaikki oleellinen tossa edellisessä postauksessa. Hyppäänkin tästä suoraan semmoiseen päivämäärään kuin 17.1.14. Se oli päivä jolloin päädyin lähtemään Mooloolabaan. Siitäkin on joku maininta edellisessä postauksessa. Mooloolabaan ihastuin mun ekalla aussiretkellä ja siellä tuli mm kokeiltua surffausta ekaa kertaa. Kokeiltua tosiaan. Sain aika monta laudaniskua päähän.

Dösä lähti brissystä 14.00 ja maksoi 23 dollaria. Matka-aika alle 2h ja meni varsin sukkelaan. Pian olinkin jo Mooloolaba beach backpackersin respassa ja pääsin heti huoneeseen. Kämppiksinä oli kolme hassun hauskaa sveitsiläistä jäppistä, jotka kuitenkin alkuun vaan moikkasin kun kiireessä piti vaihtaa biksut päälle ja lähtee biitsille!

Ensimmäisenä päivänä myös rakastuin. Nimittäin yhen britin aksenttiin. Tiiättekö semmosen täydellisen brittiaksentin? Se oli just semmonen. Ihana! Tyyppiki oli aivan mahtava ja eka päivä meniki aika vikkelään ku istuskeltiin vaan partsilla aksenttiherran ja sen saksalaisen kämppiksen Steffenin kanssa. Illan edetessä seuraan liittyi vielä kaks saksalaista tyttöä.

Seuraava päivä meni vielä hengatessa britin, Steffenin ja saksatyttöjen seurassa kun ne oli kaikki jo vaihtamassa siinä illan mittaa paikkaa. Surku! Onneksi illan edetessä olin jo tutustunut uuteen porukkaan ja ilta meni sitten näiden uusien sankareiden seurassa.

(Apua tuntuu tyhmältä alottaa kaikki kappaleet samalla tavalla. Mut ei haittaa!)
Parina päivänä puolestaan otettiin saksalaisen Leonien (ei sama Leonie ku reissutoveri-Leonie) kanssa hostellilta surffilaudat kantoon ja käytiin vähän esittämässä maagisia surffitaitoja.

Illat meni siinä tutulla partsilla porukan kanssa. Meitä oli siinä ainakin britit James ja Vicki, yks aussityttö, kiwi Sam, Leonie ja suomea edustamassa mun lisäksi Nikke.

Yllä mainitulla tiimillä käytiin myös joku päivä pelaamassa jotain hassua keilausta viereisellä bowling clubilla. Muistutti enempi jotain petankia kun keilausta ja oltiin ainoat alle 90v pelaajat. Pelattiin joku 1,5h ja lopputulos taisi olla miehille 11-6. Hmph.

Samaisella porukalla ja parilla lisätyypillä tuli myös hengailtua hostellin takaa löytyvän joen rannalla, kun hostellissa ei saanut mekkaloida enää kybän jälkeen.

Hostelli oli täynnä ihan mahtavia tyyppejä ja pakko mainita kaks hulvatonta ruotsalaista, jotka reissas beer pong pöytä mukanaan. Siis niillä oli oma pöytä. Semmonen kokoon taittuva 5kg pöytä. Heja Sverige!

Päivien ja iltojen edetessä tuli tutustuttua mm semmoisiin tyyppeihin kuin ihana herra sveitsi, saksalaiset Nic ja Käthe, britit Luke ja Reece, ruotsalainen ja tietenkin myös kahteen suomityttöön Rosaan ja Saanaan, jotka oli respassa töissä suorittamassa jotain harjottelua koulua varten. Kiitos tän kaksikon kuulin ensimmäisenä huhut vapautuvista duunipaikoista ja hetkessä mut oli jo osoitettu duuneista vastaavan Maryn suuntaan. Hetken juttelun jälkeen sovittiin, että paikka on mun ja alotan seuraavana aamuna. Semmosella diilillä, että siivoan sen 3pv/vko ja vaan 5h/pv eli käytännössä ihan olematon työmäärä jolla säästin asumiskulut 180 dollaria viikossa.

Eka duunipäivä meni ihan vaan siinä kun mulle näytettiin, että miten hommat hoituu. Iisiä. Yheltä oltiin jo valmiita ja sen jälkeen valuin vaan altaan reunalle seuraamaan kaiffareiden pallottelua kunnes ne lopetti ja tuli hengailee mun seuraan. Reece, Luke ja James oli lähössä siinä myöhemmin, muut oli lähtenyt aikasemmin. Buu mun kööri hylkäs mut. Paitsi suomitähti Nikke, joka sai duunia hostellin yövartijana. Team suomi oli valtaamassa hostellin.

26.1.14 vietettiin Australia dayta. Me alotettiin päivä hilpasemalla Colesiin, mistä mukaan tarttui mulle hiusväri. Sit koitettiin päästä pullokauppaan, mutta sen ollessa kiinni jouduttiin oottamaan sinne puol 11 kunnes päästiin ostoksille ja korkkaamaan ekat pulloset. Seuraava operaatio oli mun piiskan värjäys ja tämän tehtävän suoritti Rosa ja oikeen hyvin onnistu. Pestiin myös pyykkiä. Tehokkaat tytöt. Biitsilläki käytiin suomitiimin + brittiläisen Lucyn kanssa, mutta siellä oli ihan kuollutta niin äkkiä takasin hostellille.

Kybältä mentiin paikalliseen irkkupubiin O'malleys. Siellä oli hyvä meno ja paljon porukkaa. Siellä tuli myös huiputettua jälleen kerran jotain aussia että mäki oon aussi. Sen ensimmäiset veikkaukset oli britti ja kanukki, mutta tajusi lopulta että hei mä oon selvästi aussi. Hah. Typerä.

Jotta ilta ei kuitenkaan olisi käynyt liian tylsäksi niin siinä jossain kohti oltiin Rosan kanssa vetämässä armotonta tanssikuviota ja meijän takana oli viitisen vanhempaa aussimiestä. Näistä yksi töni Rosaa jatkuvasti ja kun Rosalla meni hermo ja tönäsi takasin niin tää yks näädältä näyttänyt ukko tokasi siinä että do that one more time and ill hit you in the face. JAHA. No Rosa ignooras täs tyypin kunnes nää seniilit päätti alkaa taas jotain tönimään ja työntämään ja Rosa päätyi tönäsemään niitä takasin. Tää näätämies sitten tarttui Rosaa ranteesta ja sanoi jotain johon Rosa reagoi alkamalla hutkimaan tätä näätää. Onnistui raapasemaan tätä tyyppiä nenän sivusta johon näätä reagoi lyömällä Rosaa päin näköä. Ei ihan onnistunut osumaan kunnolla, siihen tuli porukkaa väliin ja mä pidin Rosasta kiinni ja siinä sitten vähän pientä joukkokaaosta. Tää näätämies yritti vielä tulla sieltä porukan yli kimppuun eikä mullakaan ollut mitään helppoa pidellä Rosaa kun neiti yritti itsekin siinä sännätä toisen kimppuun. Jes tappelu!

Nooohh ei siinä. Rosa selvisi, miehen nenukista valui verta. Käytiin selvittämässä tilanne pokeille ja mä juttelin näädän kavereille, jotka tuli kauheesti pyytelee anteeks toisen käytöstä ja puolusteli mm sanomalla ettei se oo mikään naistenhakkaaja ja et se on kristitty ja diipadaapa. Jaha. Okei.
Semmonen ilta.

Yksi kaunis päivä käytiin Rosan ja Saanan kanssa maroochydoressa leffailemassa. Hieman huvitti kun meiltä kysyttiin lippuja ostaessa henkkarit. Leffana wolf of wall street, joka oli kyl hyvä!
Kotimatka jouduttiin kävelemään, kun ei mennyt enää dösät illalla... Mukava 5km reippailulenkki pimeydessä.

Duunit sujui hyvin ja olin Maryn ehdoton suosikki. Mulla oli kaikkia ihmeellisiä vapauksia kuten enemmän taukoja ja sain aina kaikki helpoimmat hommat. Lisäksi mä ohjasin muita. Oli jotenkin huvittavaa. Etenkin kun välillä mut komennettiin useampaan otteeseen tauolle kun antaa muiden tehä. 
En valittanut. Käsky on käsky. Ei pidä alkaa väittää vastaan.

Mitään ihmeitä ei sitten tainnutkaan tapahtua, paitsi että mut pakotettiin hylkäämään mun jo kodiksi muodostunut huone ja jouduin muuttamaan henkilökunnan kerrokseen. Mä vastustin tätä parhaani mukaan kun ajattelin että en enää pääse tutustumaan kunnolla porukkaan vaan jään vaan jumittamaan henkilökunnan kanssa. En halunnut hylätä mun partsia. Muutto sujui lopulta kuitenkin ihan kivuttomasti ja mun uusi kämppis oli ihana kanadalainen Jenny.

Ainiin, täytin tuolla myös 23v. Ihan hullua. Mulla oli kamalan kivat synttärit, sain hienon jätskiannoskortin ja ison suklaakakun. Ei tuntunut niin pahalta vanhentua kun ympärillä oli hurjasti mainioita ihmisiä.

Päivät Mooloolabassa sujuivat varsin rattoisasti; käytiin bilettämässä, istuttiin porukalla joen rannassa jossa pääasiassa Jenny soitti kitaraa ja lauloi, hankittiin ihosyöpä nahkaa grillatessa biitsillä, pelattiin biitsifutista, pelattiin pöytätennistä tai bilistä tai chillailtiin muuten vaan porukalla milloin missäkin. 

Tuli myös tavattua Rainbow. Yksi syy matkustaa on se, että voi tavata tyyppejä niinku herra Rainbow. Kyseessä semmonen vanhempi hippi, joka asuu yksin jossain kukkuloilla jossa se keittelee alasti omia viinoja. Jep. True story. Siellä se metsästää omat lihat itsetekemillään jousipyssyillä joiden tekoa se on ollut opettelemassa semmosen herran kanssa, joka on tehnyt jouset ja nuolet Taru sormusten herrasta elokuviin. Vuorille se muutti maailmanlopun pelossa. Halusi olla jossain korkealla kun se tulee. Elää siis jotenkin ihan täysin omavaraisesti ja sitten tulee sieltä kukkulalta välillä alas sosialisoimaan hostelliporukan kanssa. Hostelliporukan siksi, että reissaajat on yleensä aika avoimia. Sen nimi on oikeesti Rainbow (sukunimi oli kanssa joku ihan ihmeellinen). Se vaihtoi sen kun olivat kaveriporukalla olleet ajelulla ja ajaneet kuulema sateenkaaren läpi. Vannotti tässä kohtaa, että ei ollut pilvessä tämän tapahtuessa. Oli kuitenkin niin kovin vaikuttunut moisesta tapahtumasta, että oli vaihtanut nimensä. 

Mielenkiintonen tyyppi siis. Se tarjosi näitä sen itsetekemiään viinaksia ja pakko myöntää että oon ihmeissäni että mä en olekaan vielä kuollut. Sain siltä myös herran toisella visiitillä pullon vodkaa ja pullon viskiä. Ja joo, edelleen hengissä! 

22.2.14 olin hengannut Mooloolabassa kiitettävät 37 päivää. Porukka oli mahtavaa ja mä oisin hyvin voinut vielä jäädä, mutta multa alkoi loppumaan aika. Tästä syystä mä ostin lennot darwiniin ja vika päivä mooloolabassa oli aika surullinen kun piti hyvästellä oma pieni perhe. Darwin oli multa kuitenkin vielä näkemättä, joten sinne piti päästä. 

Darwiniin saavuin samaisena yönä, lentokentältä hyppäsin lentokenttädösään joka heitti mut hostellille. Kyseessä oli Dingo moon lodge ja sinne olisin voinut jäädä pitemmäksikin aikaa. Siellä oli nimittäin paras hostelliaamiainen ikinä! Eri muroja, eri leipiä, kroisantteja, muffinseja, hedelmiä... ilmaiseksi! Lisäksi kivan pieni ja tutustuin nopeasti ihmisiin. Kämppiksenä mulla oli vaan joku vähän vanhempi saksalainen nainen joka vaan valitti kaikesta. Siis ihan kaikesta. Jatkuvasti. Milloin oli liian kylmä ja milloin liian kuuma ja tosi huono aamiainen ja töykeitä ihmisiä ja uuaaahhsufiädio. Teki oikeasti mieli potkaista se ulos huoneesta. 

Darwin puolestaan oli ihan ok. Kuuma siellä oli ja kostea. Sadetta ei näkynyt ollenkaan vaan pelkkää aurinkoa. Mulla oli siellä vaan pari päivää ja kävin siinä näkemässä yhtä mooloolabasta tuttua irkkutyttöä jonka kanssa käytiin mm pulahtamassa laguunissa ja lisäksi mun oli pakko päästä näkemään niitä ihan aitoja villejä krokoja. Krokot oli kivoja. Olin varannut itelleni semmosen pikkuvenereissun, jolla käytiin ajelemassa pitkin ja poikin jotain jokea. Sieltä sitten bongailtiin krokoja ja nähtiin yks ihan valtava jötkäle. Mulla on siitä video joka pitäisi saada youtubeen tässä joskus. Niinkuin kaikki muutkin videot... 

Darwinista lähdin jo 25.2.14 ja otin yölennon brisbaneen mistä matka jatkui parhaaseen paikkaan, mun toiseen kotiin. Mun happy place. Mun Byron bay. Hostelliksi oli valikoitunut jälleen kerran Arts factory, joka on vaan maailman paras paikka. 

Bussimatka brissystä byronille oli kunnon drive down the memory lane. Tuli ihan hirveästi kaikkia muistoja mieleen bussin ohittaessa kaikkia tuttuja paikkoja, joissa tuli pyörittyä suhteellisen paljon sen yhen aussiherran kanssa silloin vuosi takaperin. Hostellin pihaan saapuikin lopulta yksi hyvin onnellinen tyttö. 

Mulla on byronilta niin paljon muistoja, että se on ihan naurettavaa. Se oli mun ihan ensimmäinen kohde kun aloitin reissaaamaan yksin. Muistan kun silloin pari vuotta takaperin stressasin sinne saapuessa, että apua mitä jos en tutustu keneenkään ja mulla on siellä ihan kurjaa ja vähintäänkin kuolen kun eksyn jonnekin enkä osaa puhua enkkua. Sitten mä tutustuin Mirellaan ja muihin kämppiksiin. Nii ja Jannesiin. Ja Martiin ja kaikkiin muihin. Sitten mä tajusin miten hieno asia reissaaminen oikeasti on. 

Ekan kerran jälkeen mä palasin Byronille samalla reissukerralla vielä muutamaan otteeseen. Joka kerta se osoittautui parhaaksi paikaksi. Joka kerta mä rakastin sitä. Paras byron. 

Toisella reissukerralla mä tiesin jo vähän mitä odottaa. Määränpäänä oli byron ja mun aussiperhe. Byron oli jälleen ihana. Siinä paikassa on vaan sitä jotain. En tiiä. Mä vaan rakastan sitä. Vaikka reissu ei muuten ehkä ollut mikään maailman mahtavin ja asiat ei menneet ihan niinkuin siinä kuuluisassa strömsössä säilytti byron ykköspaikkansa. 

Tällä kolmannella reissukerralla mä pääasiassa vaan vaelsin pitkin byronia, nautin omasta rauhasta tai vaihtoehtoisesti hengasin ihanan saksalaisen Chrisin kanssa, joka oli mooloolabasta tuttu. Käytiin mm tsekkaamassa hippikylä nimbin. Lisäksi pientä hupia aiheutti mun pieni valkoinen valhe mun suomalaiselle kämppikselle, kun valehtelin olevani liettuasta kotoisin. Olin mooloolabassa törmännyt ihan tarpeeksi moneen suomalaiseen ja suomikiintiö oli täynnä. Tästä syystä keksin sitten äkkiä itselleni uuden kansalaisuuden ja paljastin totuuden vasta noin viikon jälkeen, suomalaisen vikana iltana. Tällöin kävi tietenkin sitten ilmi, että oli kyllä suomalainen, mutta puhui äidinkielenään ruotsia ja suomea huomattavasti heikommin. Noh ei siinä!

Arts factory oli pysynyt pitkälti ennallaan, respassa oli edelleen sama pikkupojalta näyttävä Jasper ja sisäpihalla tallusteli tutut cockatoo paul ja craig. Buddha bar oli myös entisellään vaikka porukkaa tuntui olevan vähän vähemmän liikkeellä kuin yleensä. 

Byronilla ehdin olemaan 10 päivää ja yksi huippuhetkistä ennen kotiinpaluuta oli Julien näkeminen. Käytiin yhdessä syömässä ja päivitettiin kuulumiset siinä parin drinksun ääressä. Oltiin soiteltu pitkin mun reissua ja oli ihan mahtavaa, että kerettiin näkemään ennen mun poistumista. 

Tokavikana iltana kävin myös näkemässä aussiherraa. Alkuperäiseen suunnitelmaan tää ei kuulunut, mutta hei mä oon aina ollut huono suunnitelmissa pysymisessä. Oon myös tyytyväinen siihen, että nähtiin. Asiat taas vähän selkeni ja diipadaapa. 

Mun vika päivä meni lennox headissa. Hyppäsin byronilta dösään ja hetkessä löysin itseni tutusta paikasta. Sitä piti käydä taas hankkimassa matkamuisto ja kiitos Julien olin saanut ajan varattua tatuoitavaksi. Paikkana sama rock of ages mesta ja tatuoinnin teosta vastasi myöskin sama tuttu Tom Burrey. Ensimmäisen musteläiskän hankin pari vuotta sitten kun Julie vei mut tonne ennen kun lähettiin Kyen kanssa uuteen seelantiin. Hyväksi havaittu paikka piti sitten toki visitoida uudestaan. 

Hakkaamisen jälkeen palloilin lennoxissa pitkälti loppupäivän kun dösää joutui odottamaan ikuisuuden. Mutta en voinut valittaa kun aurinko paistoi ja oli ihanan rauhallista. Dösän saapuessa hilpasin sitten takaisin hostellille, missä päädyin hengailemaan uusien kämppisten kanssa. Istuin poikien kanssa lattialla ja koitin siinä ohessa pakata kamoja kun lento lähti seuraavana päivänä takaisin suomeen. 

Iltasella kävin vielä näkemässä aussiherran ja sanomassa heipat. 

7.3.14 hyppäsin ensin lentokenttäbussiin joka kuljetti mut byronilta brissyn lentokentälle. Sieltä mä sitten lensin finskin koneella yhdellä vaihdolla takasin suomeen 3kk reissuelämän jälkeen. Suomessa satoi räntäkakkaa ja oli kylmä ja kurjaa. Halusin hypätä suoraan mihin vain koneeseen joka oli matkalla etelän lämpöön. 

Olen nyt ollut suomessa 87 päivää. Melkein 3 kuukautta. Ikävä reissuun on kova, mutta pankkitili näyttää tyhjää. Kerätyt rahat menevät kameran uuteen objektiiviin ja sen jälkeen voin alkaa säästämään reissuun. Kesällä on pakko päästä johonkin. En vielä oikein tiedä mihin. Johonkin vain. Johonkin minne rahat riittävät. Australiaan en lähde enää. Se on nyt nähty. Mä rakastan sitä maana ja mulla on sieltä ihania muistoja, mutta kolme kertaa saa riittää. Toisaalta minä ja suunnitelmat ei ole koskaan ollut kovin hyvä yhdistelmä, joten ei sitä tiedä. Uskon kuitenkin aidosti, etten sinne enää eksy. 

Joskus pitäisi hakea opiskelemaankin ja hypätä siihen typerään oravanpyörään, missä ei ole mitään järkeä. En usko, että pystyisin vielä olemaan aidosti onnellinen ja tyytyväinen elämään jos nyt jumitun aloilleni pidemmäksi aikaa. Nyt on vielä niin helppo mennä ja miksi en menisi. Huvittaa ihmiset, jotka kadehtivat. Kun ei uskalleta.

En tiiä millon olisin viimeksi kirjoittanut yhteen putkeen näin paljon tekstiä. Varmaan joskus koulussa. Mutta nyt on reissu saanut viimeisenkin pisteensä. Kuvia mun piti tähän alkaa lisäilemään, mutta mä en jaksa. En ainakaan nyt. Ehkä myöhemmin. Ihmettelen, jos joku jaksaa lukea koko pätkän. Juttua on aika paljon. Pahoittelen. Seassa taitaa myös vilistä tosi paljon kirjotusvirheitä. Mua ei haittaa. Toivottavasti ei teitäkään. 

Nyt mun suurin syy suomessa oloon tuijottaa ovenraosta. Pitää lähteä lenkille. 

Brisbane ja 37 päivää Mooloolabassa.

Miten tää bloggaaminen voikaan olla näin kamalan hankalaa? Pitäisi taas yrittää ryhdistäytyä mutta kun ei jaksa tai kerkeä tai tai tai... Heheee.

Pikaisesti kuitenkin vähän kuulumisia!

Vietin tossa Perthin jälkeen rattoisat 8 päivää Brisbanessa. Tai ainakin veikkaan että niitä päiviä oli kahdeksan. Siellä mä hengasin pääasiassa Perth-Exmouth tourilla tapaamani saksalaisen Jonasin kanssa tai sitten vaan otin iisisti ihan yksinäni. Mulla ei hostellilla ollut yhtään sosiaalinen olo, en jaksanut jutella oikeen kenenkään kanssa. Kerran kävin näyttämässä Brissyn huudeja jollekin kämppikselle, mutta siihen mun sosiaalisuus sitten jäi.

Jonasin kanssa tuli kuitenkin kierrettyä siellä sun täällä ja tutustuin sen kahteen tosi mukavaan saksalaiseen kaiffariin ja tällä porukalla käytiin mm. tsekkaamassa ulkoilmaleffa, jota tähditti Hugh Jackman.

Mitään ihmeitä ei Brissyssä tapahtunut ja 17.1 oli aika hypätä dösään ja jatkaa matkaa. Määränpäänä semmoinen hassunhauska paikka kun Mooloolaba, mihin olin tykästynyt 6.-9.2.2012 eli silloin kun olin aussilassa ekaa kertaa.

Täällä mä olen edelleen, mutta huomenna lähtee lento Darwiniin. Maksoin lennoista aivan liikaa enkä mä yhtään haluaisi vielä lähteä täältä. Darwin on kuitenkin multa vielä näkemättä joten nyt on pakko mennä. Ehkä käyn siellä vähän painimassa krokojen kanssa. Lisäksi siellä on yksi kaiffari, joten ei nyt mikään ihan turha reissu kuitenkaan tiedossa!

Mulla on ollut Mooloolabassa ihan huippua! Kaikki ihmiset ja tää paikka... Ei pysty selittämään. Huomenna tulee olemaan aika surulliset fiilikset kun lähdön hetki koittaa. Hyvä ettei se kuitenkaan ole kun vasta kuudelta illalla. Vähän hikeä pintaan nostattaa myös tiedossa oleva pakkaus. Millä ihmeellä mä taas kasaan kaikki roinat rinkkaan? Apua. Miten kaikkea ylimäärästä roinaa vaan ilmestyy tyhjästä?

Huh. Kello on nyt täällä 01.30. Mun viimeinen ilta täällä meni hiuksia värjätessä ja katsoessa Suomi-Ruotsi matsia. Leijonilla ei nyt ihan sujunut... Typerä Ruatti.

Kirjottelen jotain kattavampaa postausta joskus myöhemmin. Kunhan saisin edes Perth-Exmouth reissusta tekstin valmiiksi... Saamaton kakka täällä hei ja nyt loppuu koneesta akku.

Terkkuja Suaameen! Ei enää montaa päivää mun kotiinpaluuseen.

Eka päivitys tältä reissulta!

Heippa kaikki rakkaat!

Niinhän siinä pääsi käymään, että meikä hyppäsi koneeseen 6.12 kellon lyödessä 23.40. Rinkalla painoa 8kg ja ensimmäisenä stoppina toimi Hong Kong 7h vaihtoajalla. Kai. En muista. Sieltä kuitenkin jatkolento Perthiin, Länsiaussilaan.

Lennot suju liiankin mukavasti ja nukuin vaan molemmat matkat... Ärsytti ku en saanu katottua mitään leffoja siinä kuorsatessa, pöh! Millon musta on näin pätevä lentäjä tullu?

Perthiin saavuin eniveis siinä 6.30am ja pyörin tehokkaasti kentällä ku en keksiny mitä tehdä. Päädyin safkaamaan (aina....) ja hankin vodafonen puhelinliittymän siinä sivussa. Jes. Tehokasta.

Sitten aloin pähkäilemään että jaa mites mä pääsen hostellille. Päädyin ottamaan lentokenttädösän domestic kentälle ja sieltä normidösän jonneki. Matka meni sujuvasti jubaillessa Saksalaisen päkpäkkeri Evan kanssa, kunnes kuski käski mut ulos ku piti kuulema vaihtaa toiseen dösään. Olin sitten jossain päin maailmaa ja dösää piti odotella reilu tunti joten eikun kamat kantoon ja kävelylle viereiseen puistoon. Oli hullun kuuma ja väsytti enkä (taaskaan) tienny missä mä olin. Silti hymyilin typeränä istuessani nurtsilla kaikkien kamojen kanssa. Ah Australia.

Lopulta kuitenki dösä ilmesty ja löysin tieni hostellille. YHA Perth. En oikee viihdy YHAn hostelleissa, mut niissä saa aina hyvin nukuttua ja relattua, joten hyvä paikka hengata parit ekat yöt. En kuitenkaa päässy heti huoneeseen, joten kävin keskustassa pyörimässä ja kaupassa kunnes takas hostellille missä sänky odotti.

Mun pienet päiksyt vähän venähti ja nukuin ihan liikaa. Heräämisen jälkeen vietinki sitte loppuillan kämppiksen kanssa. Tosi mukava saksalainen Miriam.

Ekat päivät meniki Miriamin kanssa hengatessa. Kierreltiin keskustaa, visitoitiin valtaisa westfieldin ostoskeskus Canningtonissa, käytiin Caffe Italiassa (NAMNAMNAM) syömässä pastaa Miriamin ja sen kaverin Justinen kanssa, dokattiin huoneessa ja muualla mudshakee (kaakao+vodka), tavattiin ensimmäinen ranskalainen jolla oli oikeesti kiva aksentti, ratkottiin kadonneen kylmälaukun mysteeriä, hengattiin muiden hostelliasukkien kanssa, syötiin suklaata, metsästettiin kiviä keskellä yötä ja juostiin karkuun torakoita.



11.12.13

• Vaihdoin hostellia Northbridgen puolelle semmoseen tönöön ku Old Swan Barracks.
• Samana päivänä jouduin sanoo heipat Miriamille toisen lähtiessä Perthistä.
• Tapasin myös ensimmäisen Suomalaisen, mikä ärsytti pikkusen. En taho tavata suomalaisia reissussa... Mut se oli joku lappilainen (oulu) ni eihän sitä lasketa suomalaiseks ku ei ees puhuta samaa kieltä?
• Tutustuin myös uuteen kämppikseen, hollantilainen Rose.

Rosen kanssa tuli notkuttua aika paljon. Visitoitiin mm. Western Australian Museum, jossa taidettiin viihtyä enimmäkseen ihanan ilmastoinnin takia! Oli nimittäin aika hikiset oltavat kun hellettä +40 pintaan joka päivä eikä hostellissa missään mitään ilmastointia.....

Käytiin kanssa Fremantlessa pyörimässä erilaisilla markkinoilla ja visitoitiin joku vankila. Oli kiva pikkupaikka.

Rosen lisäks tuli hengattua uuden saksalaisen kämppiksen Clarissan kanssa. Nii ja sen Oulunihmeen ja parin muun satunnaisen kulkijan kanssa. Tuli mm visitoitua WA museo toiseen kertaan (ilmastointi ahh).

Joka päivälle oli jotain kivaa tekemistä ja kaiffarit oli mahtavia. Perth alko kuitenki oleen jo aika nähty, joten meikähän meni ja varasi itselleen reissun länsirannikolle. Kiitos heikohkon reissukassan pohdin lähtemistä pari päivää ja jumitin laittoman kauan Peterpansissa miettimässä vaihtoehtoja. Alkuperänen plääni oli lentää Broomeen ja Darwiniin, mut koska sadekausi niin tuli taas haistateltua suunnitelmille ja varasin viikon roadtripin Perthistä Exmouthiin ja oli ehkä mahtavin idea ikinä! Palataan siihen kuitenkin myöhemmin.

Tällä hetkellä majailen kuitenkin Brisbanessa. Lensin tänne toissapäivänä yölennolla ja vähän on iksu Perthin kämppää missä tuli majailtua pari viikkoa. On kuitenki kiva olla taas brissyssä. Tää paikka on täynnä muistoja ja tunnen kaikki huudit. Nostalgiaa ilmassa kun kattelee ympäriinsä.

Koitan saada pian kirjotettua lisää, mut tää on vähän hidasta kun näppis paskana... Yhyy. Kuviakin on tulossa lisää facebookiin kunhan hostellin wifi pelittäis vähän paremmin.

Terkkuja SUAMEEN. Vähänkö ootte typeriä ku jumitatte siellä.

Takaisin Australiaan!

Olin eilen päättänyt ostaa lennot. Sitten muistin, että ei hitto se viisumikin pitäisi hankkia.

Hain viisumia ja olin ajatellut, että sillä menee taas se päivä tai pari.

Mitä vielä! Tuli hyväksyttynä mailiin vajaassa minuutissa.

Sitten ostin lennot.

Lähtö joulukuun alussa, tarkkaa päivämäärää en vielä paljasta.

Lennän finskillä (hyi) yhdellä vaihdolla. Vaihto Hong Kongissa seitsemän tuntia (jes saan nukuttua).

Perillä Perthissä 6.50am.

Paluu oikeastaan tasan 3kk myöhemmin. Myös finskillä ja yhdellä vaihdolla, tällä kertaa pysähdys Singaporessa.

Suunnitelmana on aloittaa reissu lännestä, Perthissä ainakin pari viikkoa. Sitten mahdollisuuksien mukaan Broome ja Darwin. Toivon mukaan pääsen myös visitoimaan Tasmanian. Jostain sitten lennän takaisin itärannikolle ja palaan kotiin Byronin Arts Factoryyn. Siellä toivottavasti pari viikkoa ennen kuin liikun brisbaneen, josta myöhemmin lennän kotiin. Suunnitelmat kuitenkin aina tuntuvat muuttuvan, joten ei stressiä ja antaa virran kuljettaa. 

Ihan huikeeta päästä takaisin toiseen kotimaahan, vaikka vastahan tossa joku 8kk sitten sieltä palauduin.

Ensimmäisellä kerralla poistuin Suomesta kaveri turvana. Toisella kertaa siellä odotti mun aussiperhe. Tällä kolmannella kerralla lähden yksin eikä maassa odota kukaan. Ahh vapauden tunnetta!

Nämä 3kk aion elää täysillä, jonka jälkeen reissuelämä saa jäädä tauolle hetkeksi mun keskittyessä muihin asioihin (ellen voita lotossa).

HOLLANTI, SAKSA (part 2)

Kipeenä on hyvä jatkaa reissun muistelemista!
_

Torstaina (25.7.13) törmäilin iltasella tosiaan mahtavan Angelan kanssa. Ei oltu nähty sitten mun 21vee synttäreiden (ne hullun legendaariset kemut brisbanessa, joista kukaan ei tunnu muistavan pahemmin mitään) ja nyt yhtäkkiä Angela olikin mun hostellin ulko-ovella!

Aloiteltiin ilta siirtymällä mäkkäriin. Siellä oli vähän jonoa ja meijän oikeen rauhallisesti alkanut ilta vähän häiriintyi kun yhtäkkiä joku pikkupoika (joka olikin oikeasti tyttö. wtf) päätti ohittaa meijät. Öö. Okei. Eikä siinä mitään, ei meillä nyt niin nälkä ollut. Kuitenkin joku nuoriherra meijän takaa päätti läksyttää tätä röyhkeätä pikkupoikaa (niin siis tyttöä) ja yhtäkkiä meneillään oli kamala tappelu kun kaksikko otti yhteen. Tää tyttö kävi ihan kierroksilla, sylki ja puri ja hakkas sitä poitsua minkä kerkes kun toinen vaan yritti pitää häirikköä aloillaan. Siinä niiden painiessa soitettiin jo poliisitkin paikalle, työntekijät kyseli meiltä, että mitä oikeen oli tapahtunut ja meikäläinen viksuna latasi superpäheän kertakäyttökameransa ja ikuisti tilanteen filmille. Tosi fiksua taas, kun johan se tyttö oli hyökkäämässä munkin päälle. Hupsista. Mutta hei, tappelu mäkissä?? Tietenkin mä haluan siitä kuvan.

Poliisit sitten saapuivat vihdoin (ratsupoliiseja, mihin ne oli ne ponit jättäny?) ja vei kaksikon käsiraudoissa pois. Sitten meiltä tultiin tenttaamaan lausuntoja ja muuta normaalia. Hyvä aloitus meijän illalle!

Kun vihdoin tilanne oli rauhottunut ja oltiin saatu syötyä niin lähdettiin hakemaan Angelan pyörä. Ei mitenkään yllättävää, että hollantilaisella on Damissa pyörä. Huristeltiin sitten tosi katu-uskottavasti (kunhan ensin pääsin kaikkea muuta kuin sujuvasti hyppäämään sinne pyörän taakse) jonnekin minne lie, mistä löytyi sillan toiselta puolen aivan tajuttoman söpö puinen maja terdeineen kaikkineen.

Istuttiin tuolla parisen tuntia ja juomisen parissa kerrattiin kuulumisia ja muisteltiin aussilan seikkailuja. Ton paikan sulkiessa, lähdettiin taas pyörän kanssa matkaan. Mäkin koitin pyöräillä. Ihan tosissani yritin. Mutta jotenkin aina Angelan hypättyä kyytiin meinasin törmätä seinään. Yllättävän vaikeeta toi pyöräily. Pitäydyttiin siis alkuperäisessä asetelmassa.

Tykitettiin (ihan tosi, noi holskut pyöräilee kamalaa kyytiä) sitten pitkin Damin katuja ja koitettiin löytää avoimia baareja tai terdejä tai jotain. Ei löydetty mitään, mutta meille yritettiin kyllä myydä pari pyörää eri tahoilta. Parikymppiä ihan ehdasta pyörästä ei mitenkaan kovin paha hinta. Kuulema porukka varastelee tuolla pyöriä oikeen urakalla ja sitten niitä kaupitellaan ajelemalla vaan ympäriinsä ja tarjoten pyöriä kaupaksi naurettavan halpaan hintaan jokaiselle vastaantulijalle.

Kun oltiin ajeltu tarpeeksi kauan ympäriinsä, päädyttiin viimesille drinksuille mun hostellin omaan baariin. Lopulta piti kuitenkin sanoa heipat kun Angelan oli aika lähteä kotia kohti. Sovittiin, että ensi kerralla mä meen valtaamaan sen sohvan ja viivyn vähän pidempään. Käy!

Perjantaina tsekkasin ulos hostellista 10 pintaan, odottelin hetken Johannaa ja sitten käytiin safkaamassa ennen lähtöä junalle. Saksa me tullaan!
Molemmilla oli reissaajan paras ystävä riesana, se tutuksi tullut darraväsymys ja junaan päästessä tulikin vähän torkuttua. Johanna ainakin veteli sikeitä varsin tyytyväisennäköisenä monttu auki. Jossain matkan varrella käytävän toiselle puolen istahti joku jenkkimies, jonka kanssa tuli juteltua melkeinpä koko loppumatka, kun Johannan matka jatkui edelleen se monttu auki. Jenkki vahvisti entisestään mun käsityksiä oudoista amerikkalaisista eikä siis pahemmin haitannut, kun meijän oli aika vaihtaa junaa.

Rheinessä hypättiin Münsteriin menevään junaan, joka oli muuten tosi kylmä! Ulkonakin satoi ja oli muutenkin viluisaa. Tosi outoa, kun Damissa oli jo tottunut hikoilemaan pienen söpön possun lailla. Toisaalta mä en kyllä ole varma, että hikoileeko possut? Pitää googlata.

Lopulta saavuttiin päämäärään jes! Asemalla vähän ihmeteltiin ja sekoiltiin. Johannan piti hankkia vielä paluulippu takaisin Damin puolelle ja kiitos mukavien tätihenkilöiden löydettiin lippupiste helposti. Johanna sai lippunsa ja seuraavaksi piti miettiä miten löydettäisiin Jonasin kämpille. Viisaina ratkaistiin ongelma kääntymällä Subwayn patonkien puoleen ja patongit kainalossa tarkasteltiin Jonasilta saatuja kävelyohjeita. En tosiaan tiedä, että mitä maagisia suunnistajia Suomi on meissä menettänyt, mutta löydettiin perille ihan ilman eksymisiä! Poikettiin jopa kaupassa siinä sivussa. Hyvä tytöt!

Jonas oli jättänyt meille avaimet ulos, joten tunkeuduttiin huoletta ovesta sisään. Siellä meitä vastassa oli Jonasin kämppis, joka esitteli meille kämpän. Aika vikkelään pureuduttiin kuitenkin meijän patskuihin ja sitten venaamaan Jonasta. Johanna datanörtti hyödynsi heti nettiyhteyden ja meikä valu koomaamaan sänkyyn.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen ovesta ilmestyi karvanaama-Jonas! Normaalin halailu- ja kuulumisrupeaman jälkeen lähdettiin kuitenkin uudelleen kauppaan. Mukaan tarttui kaikkea tarpeellista iltaa varten eli ruokaa ja alkoholia. Oli muuten ihanan halpaa! Olo oli kuin miljonäärillä. Köyhällä miljonäärillä.

Illalla oli varsinainen Bondi Reunion vanhojen Surfside tyyppien kanssa. Olin kutsunut paikalle Johannan lisäksi Claran ja Bastianin sekä tietenkin Jonas oli sieltä tuttu myös. Näiden sankareiden lisäksi paikalle hiippaili liuta muita tyyppejä ja lopulta meitä oli paikalla aikamoinen lauma. Oli aivan tajuttoman kiva nähdä vanhat tyypit pitkästä aikaa ja ilta meni semisti riehakkaissa tunnelmissa.

Kämpiltä jatkettiin matkaa jonnekin teollisuusalueen näköiseen mestaan baareilemaan. Musiikki oli aika pyllystä (saksalainen konejumputus... eeh) ja porukka alkoi katoilemaan. Lopulta mekin luovutettiin Johannan kanssa ja lähdettiin etsimään kebabia. Oltiin saatu ohjeet usealta eri tyypiltä, mutta mulla ei ainakaan ollut siltikään mitään havaintoa siitä, että mihin suuntaan meijän piti mennä. Onneksi Johannalla on tarkka nenä ja löydettiin ruuan luokse!

En sitten tiedä mitä taas tapahtui, mutta jotenkin päädyttiin siinä 4am tienoilla hengailemaan joidenkin brittipoitstujen seuraan. Mitä ihmettä? Lopulta se oli kuitenkin erittäin hieno juttu, koska eihän meillä ollut Johannan kanssa mitään havaintoa siitä, että missä se Jonasin kämppä mahtoikaan sijaita. Saatiin briteiltä apua ja lopulta siinä joskus 6am tietämillä raahauduttiin oikeasta ovesta sisään.

Maagisin ilta pitkään aikaan!

Lauantaina olo oli todella raikas ja pirteä. Taidettiinkin pitkälti vaan koomata, kunnes oli aika lähteä saattamaan Johanna junalle. Neidin Saksanvisiitti oli ohi, heippahei. Oli taas kovin suruisaa, mutta ehkä me törmätään taas jossain päin palloa.

Asemalta jatkettiin Jonasin kanssa matkaa johonkin hassuun vintage-puotiin. Pukeuduttiin venäläisiin karvalakkeihin.

Sitten valuttiin takasin kämpille, jossa katottiin vaan pari tuntia leffaa ja koomattiin siihen asti, että Ylva saapui paikalle. Sitten revittiin itsemme pirteästi liikkeelle ja lähettiin vähän kiertelemään münsteriä. Jotenkin me kuitenkin päädyttiin parille tasottavalle. Oho. Mut hei sen paikan ikkunassa oli iso muumimainos!

Sunnuntaina Jonas kysy, että mihin mä haluan mennä. Vastasin, että jonnekin korkealle.
Mua oltiin jo aikaisemmin valistettu siitä, että münster on varmaan Saksan lättäsin paikka. Eli mun mielestä oli ihan ok haluta mennä jonnekin korkealle. Ei kuulema vaan ollut mitään korkeata paikkaa.

Käveltiin sitten ympäriinsä ja Ylva liittyi myös seuraan. Visitoitiin mm. joku puutarha, joku mikälie linna, pari kirkkoa ja osallistuttiin jopa johonkin messuun. Eksyin myös melkein ripittäytymään, kun uteliaana satuin tempaisemaan rippituolin papin puoleisen verhon sivuun. Joo, se tyyppi oli siellä. Mut mistä mä olisin voinut tietää, että siinä saksankielisessä lapussa luki papin olevan paikalla ripittäytyjiä varten. Kyllä oli Ylvalla ja Jonasilla hauskaa... Seuraavat kirkot kiersin suosiolla kauempaa.

Sitten mentiin hengailemaan Ylvan luokse ja tapasin mm sen yhen kämppiksistä. Siltä puuttui käsi.
Tosi mukava tyyppi ja oli intohimoinen valokuvaaja. Siltä löytyi pientä studiosettiä ja kaikkea. Olisin halunnut alkaa testailemaan sen laitteita, muttta Jonasilla vihdoin sytytti ja soitti Sandrolle ja sen kihlatulle (jonka nimeä en tähän hätään ollenkaan muista, mutta ihan ymmärrettävää kun tutustuttiin sillon perjantaina. Johan on kumma että siltä illalta muistaa edes omaa nimeään), että me tullaan kylään. Ne sattu asumaan jossain kuudennessa kerroksessa ja se oli korkein paikka tähän hätään. Sinne siis! Hypättiin dösään ja täällä on muuten aivan mahtava systeemi, että dösään saa ottaa itselleen "vieraan", jonka ei tarvitse maksaa kunhan kaverilla on lippu. Loistavaa!

Perille päästyä ihmeteltiin auringonlaskua partsilla ja pelattiin hassuja pelejä.
Mä kuolin. Usein.

Maanantaina selviteltiin mun mahiksia päästä halvalla kulkeutumaan Frankfurtiin. Mun lento takasin suomeen oli lähdössä sieltä seuraavana iltana ja junat maksoi reilun satasen. Hulluutta! Onneksi mulla oli Jonas apuna ja ennen kuin huomasinkaan, oli se onnistunut hankkimaan mulle kyydin joltain tuntemattomalta saksalaiselta liikemieheltä 15e hintaan. Jaa, okei!

Lisäksi käytiin kaupassa ostamassa läjä omppuja ja päärynöitä. En tosiaan tiedä miten päädyttiin tekemään marmelaadia, mutta niin sitä vaan löysin itseni keittiöstä. Onneksi kokki kolmosella aka Jonasilla oli joku käsitys siitä, miten homma toimi koska mulla ei ollut aavistustakaan. Mahtavinta tässä oli se, että siitä tuli oikeasti tajuttoman hyvää! Oli aikamoinen kuningasfiilis kun mussutettiin meijän marmelaadilla täyttämiä kroissaintteja.

Kun toi oltiin saatu pois päiväjärjestyksestä niin istuttiinkin jo junassa matkalla kuka tietää minne. Ylvan jonkun kaverin eksällä oli synttärit ja jotenkin mäkin päädyin juhlistamaan niitä. Kuvio kaverin ja eksän välillä oli vähän hassu, mutta kamalan söpö. Kaveri oli saksalainen, eksä jenkki. Jenkki oli muuttanut saksalaisen perässä saksaan. Oli kuitenkin eronneet, mutta asuivat vielä yhdessä. Tosi kivoja molemmat ja mut toivotettiin heti tervetulleeksi porukkaan. Porukkaan, joka koostui saksalaisista ja siitä yhdestä jenkistä.

Pelattiin eri juomapelejä. Paljon. Myös ulkona. Koulun pihalla. Bissellä.
Voi humala.

Jäätiinkin suosiolla sohvalle yöksi.

Tiistaina olikin tosi freesi olo niiden parin hassun nukutun tunnin jälkeen. Ai että. Oli kuitenkin pakko lähteä ajoissa liikkeelle, kun meikäläisen piti vielä keretä lennolle. Eli eikun junaan, sieltä kämpille pakkaamaan ja sitten pitikin jo lähteä etsimään mun kyytiä. Oltiin sovittu, että nähdään juna-aseman takana ja onneksi mulla on edelleen maailman mahtavimmat kaverit ja Jonas kanto mun rinkan sinne. Siellä odoteltiin hetki, kunnes tuntomerkkeihin sopiva herra ilmestyi autoinensa paikalle. Rinkka takakonttiin ja viimeiset halaukset Jonasin kanssa. Oli taas ihan liian surullista!

Saksanherra ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onneksi kyydissä oli myös joku nuorempi saksalainen jonka kanssa pystyi kommunikoimaan edes jotenkin. Matka meni kuitenkin pitkälti torkkuessa ja vilkuillessa nopeusmittaria. keskinopeus 150km/h.

Kentällä rahat saksanherran kouraan ja rinkka kantoon. Mut jätettiin väärälle puolen kenttää, joten jouduin taas vähän seikkailemaan ja matkustelemaan skytrainilla oikeaan terminaaliin. Mä oon edelleen sitä mieltä, että Frankfurtin lentokenttä on kaikista vammasin. Eksyn sinne aina ja sen lisäksi paikan työntekijät on tosi nihkeitä ja toisaalta eipä niistä kuitenkaan ole pahemmin apua, kun tiedustellessasi jotain englanniksi saat vastauksen poikkeuksetta saksaksi. Aaarrgghhhhhh.

Lopulta kuitenkin ninjailin tieni oikealle portille ja oikeaan koneeseen.


_

Tiivistettynä mun reissu oli ihan jäätävä. Parempi mitä olin osannut odottaa. Tuli taas seikkailtua oikein urakalla ja oli mahtavaa nähdä vanhoja kavereita aussilasta! Vielä muutama hassu vuosi takaperin en olisi ikinä voinut kuvitella mitään vastaavaa. Oon ihan semisti onnellinen.

Tällä hetkellä mun rinkka makaa keskellä lattiaa. Parin kuukauden päästä se pääsee talvea karkuun.

Ruotsi, Hollanti, Saksa. (PART 1)

Ajattelin alkuun raapustaa jotain yleispätevää viisastelua mun reissailuista, mutta laiskuus iski ja sen sijaan hyppään vaan tarinoimaan heinäkuun hienoista reissuista.

Heinäkuun alussa tuli käytyä tuolla naapurissa, ihan siis Ruotsissa asti. Viime kerrasta olikin ehtinyt hurahtaa jo vuosia ja nyt saatiin laivamatka hurjaan kahden euron hintaan niin eipä siinä tarvinnut lähtemistä kauaa miettiä. Tarkoitus oli käydä vähän kiertelemässä ja ihmettelemässä eikä viettää villiä rellestysreissua ja kerrankin tuli pitäydyttyä suunnitelmassa.

Reitti näytti jotakuinkin tältä: Vanhakaupunki-Keskusta-Djurgårdeni ja Gröna lundista napattiin paatti takas isommalle paatille. Oli tosi kiva minireissu, mutta ei siitä sen kummempia.

Heinäkuun lopulla, tarkemmin sanottuna 23 päivä, meikä sitten hyppäsi lentokoneeseen ja reissasin tyytyväisenä Hollantiin. Köyhänä tietenkin tuli valittua myös se halvin lento, joka sattui sisältämään vaihdon Köpiksessä. Tuntui vähän typerältä juosta köpiksen läpi (vaihtoaika taisi olla 40min, joka tosin tolla kentällä on turhankin paljon..) tommosen ylilyhyen matkan takia, mutta mitäpä pienistä!

Olin jo Suomessa sopinut mun suosikeimman hollantilaiskaiffarin kanssa, että se tulis mua vastaan kentälle tai Damin keskustaan. Soitin herralle sitten kentältä ja sovittiin että mun pitäisi löytää tieni lentokentältä sinne keskustaan. Hahaa jepjep ihan hyvin kun eksyin jo sinne kentälle. Mun onneksi mulla on maailman mahtavimmat kaverit ja niinhän siinä kävi, että Jannes soitti tulevansa sittenkin noutamaan mut kentältä ja mennään siitä yhtä matkaa keskustaan. Jes!

Odottelin tyyppiä kentällä jonkun tunnin, mikä ei pahemmin haitannut kun kävin safkaamassa ja tenttaamassa joltain Infopisteen tädiltä Damin karttaa. En oikeen tiiä, että mikä pakkomielle mulla on aina hamstrata kamalasti karttoja kun enhän mä niitä osaa lukea. Kai se on vaan kiva rutata laukun pohjalle? Paha sanoa.

Vähän ennen kun Jannesin oli tarkoitus saapua kävin ostamassa junalipun valmiiksi. Sitten odottamaan Jannesta ja voi sitä riemua kun kaveri ilmestyi paikalle! Tyhmemmille tiedoksi, että Jannes on aussilasta tuttu, törmättiin Arts Factoryssa Byronilla ja hengattiin aika tiiviisti pari viikkoa, kunnes tiet erkani. Toki nähtiin myöhemmin myös Brisbanessa useempaankin otteeseen.
Jannes onkin yksi mulle tärkeimmistä tyypeistä ikinä ja (yllättäen) aivan mahtava persoona.

Jannes lähti sitten opastamaan meitä oikeeseen junaan ja päädyttiin pienen mutkan kautta (joo ei toi osannut suunnistaa yhtään mua paremmin..) oikeeseen junaan ja lopulta oltiinkin Amsterdamin asemalla! Jipii! Seuraavana operaationa oli hostellin metsästäminen. Mä inhoan kaikkea suunnittelua (tai siis oon vaan laiska ja aikaansaamaton kakka) joten tietenkin saavuin maahan vaan menolipulla ilman tietoa mistään muusta. Mutta hei olihan mulla Jannes! Maailman mahtavin kaveri sitten kyseli tyypeiltä vinkkejä hostellien sijainneista ja sitten vaan talsittiin etsimään niitä. Oli aivan tajuttoman kuuma ja meinasin kuolla. Olin siis hyvinkin onnellinen Jannesin kantaessa mun ylipainavaa rinkkaa ympäriinsä. Kiitoskiitoskiitos!

Mulle aina Ausseissa naljailtiin siitä, että mua onnekkaampaa tyyppiä ei oo olemassa. Mulla on kuulema joku mystinen "lost face" ja sillon kaikki rientää apuun ja mulle ei vaan voi ikinä tapahtua mitään pahaa. Heh. Niinhän se tällä kertaa taas osottautui todeksi, kun metsästettiin sitä hostellia ja käytiin parissa paikassa ja aina ensimmäinen kommentti oli "ei tilaa", kunnes jotenkin mystisesti sitä tilaa sitten yhtäkkiä ilmestykin juuri sen yhden sängyn verran. Hauskaa. Sain sitten lopulta valita kolmesta "täydestä" hostellista ja toki valitsin halvimman.

Kävin sitten heivaamassa rinkan huoneeseen, jubasin yhden kämppiksen kanssa hetken, vaihdoin kevyempää vaatetta päälle ja törmäsin vielä juuri ennen ovesta poistumista toiseen kämppikseen. Se oli hulvaton tyyppi. Sen reaktio kaikkeen mitä sanoin oli tyhjä, tuijottava katse (weeeed look) ja kaikkien sanojen jälkeen se höhötti. Ihan tosi. Vaikka kun se esitteli itsensä. Hey im Matt höhöhöh. Nice to meet you höhöhöh. Aargh.

Hostellilta minnekäs muualle kun TERDELLE. Käytiin pyörimässä vähän ympäriinsä hikisinä possuina kunnes löydettiin kiva terde johon jäätiin parille. Mut pakotettiin myös maistamaan jotain hassuja palleroita. Bitterballs. Ne oli outoja.

Loppupäivä menikin sitten eri terdeillä. Käytiin oikeasti varmaan kymmenellä eri terdellä. Ihan mahtavuutta! Paitsi että olin ollut hereillä jostain 4am asti joten ne drinksut teki tehtävänsä aika nopeasti oho hups. Mä en vaan ikinä opi.. Mutta empä mä taida halutakaan.

Jannesin oli tarkoitus viipyä vaan iltaan ja lähteä sitten takas himppeen (asuu jossain tuppukylässä kauempana), mutta koska oon paras sain sen soittamaan pomolleen ja tadaa se saikin vielä toisenkin päivän vapaaksi duunista ja käytiin tsekkaamassa sekin mun hostelliin. Tuli taas todistettua mun mystinen hyvä onni, kun Jannes joutui maksamaan yöstään melkeen puolet enemmän. HAH. On ihan kivaa olla meikä.

Illalla käytiin vielä katsastamassa se ahh-niin-houkutteleva red light district ja joo olihan se nyt aika huvittavaa. Siellä ne itäeuroopan ihmeet möllötti tylsistyneinä. Oletan ainakin että olivat tylsistyneitä. Siltä ne näytti. Nähtiin vaan yhden miehen menevän ovesta, mutta muuten porukka tuntui olevan vaan katselemassa. Kaiken huippu oli (lihava) amerikkalainen perhe. Kuka raahaa 10vee lapset kattelemaan tissejä? Ai joo. Amerikkalaiset.

Seuraavana päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Damia terdejen ulkopuolella. Visitoitiin dam square, talsittiin ees-taas damrakia (se joku pääkatu), ylitettiin monta siltaa ja kanaalia, pelattiin bilistä (mä voitin!!!), ihmeteltiin outoja valokuvia foamissa, käytiin parilla, syötiin, ihmeteltiin tulppaaneja markkinoilla, väisteltiin hulluja pyöräilijöitä ja pidettiin hauskaa.

Lopulta oli kuitenkin aika sanoa mahtitoverille heipat. Tuntuu aina yhtä pahalta, mutta eiköhän taas törmäillä jossain välissä.

Ehdin sitten koomaamaan pyhässä yksinäisyydessäni tunnin, pari kunnes oli aika törmäillä Johannan kanssa. Tyhmemmille jälleen tiedoksi, että Johanna on myöskin aussilasta tuttu, törmättiin Bondilla ekana päivänä ja sen jälkeen Johannaa näkikin päivittäin parin (?) kuukauden ajan. Hassua miten pitää lähteä toiselle puolen palloa tutustumaan uusiin suomalaisiin.

Johanna oli Damissa suorittamassa jotain juttua kouluaan varten ja työskenteli hassunnimisessä hotellissa dam squaren huudeilla. Neiti tuli kuitenkin hakemaan mut hostellilta, kun enhän mä nyt osannut suunnistaa yhtään mihinkään tuolla. Avuton täällä hei.

Johannankin kanssa tuli päädyttyä terdelle ja terdeltä johonkin paikalliseen juottolaan pelaamaan bilistä. Olin biliksessä alkuun aivan maaginen, mutta taika haihtui siinä aika nopeasti kun taisin muistaa, että enhän mä mitään bilistä ihan oikeasti osaa pelata. Lisäksi tuli kerrattua Pohkun kanssa kaikki häppeningit ja muut, kun ei kuitenkaan oltu nähty yli vuoteen. Pohkuli oli kuitenkin ihan yhtä hassu mitä ennenkin ja oli tosi kivaa törmäillä pitkästä aikaa!

Olin myös kaamean ilonen kun Johanna oli myös innostunut lähtemään mukaan Saksaan, mihin olin saanut koottua porukan Bondilta. Huippua!

Torstaina halusin nukkua. Olin elänyt muutaman tunnin yöunilla ja silmäpussit roikkuivat lattialla. Onnistuinkin koomaamaan aika hyvin enkä tehnyt pahemmin mitään ihmeitä. Mitä nyt juttelin uusien kämppisten kanssa siihen asti, että Angela laittoi viestiä, että voisi tulla moikkaamaan. Tyhmemmille taas kerran kertauksena, että Angela on myöskin aussilasta tuttu, sieltä Byronilta, Arts Factotysta. Jannesin tavoin hollantilainen ja asuu Damissa. Aivan tolkuttoman hauska tyyppi, jonka kanssa tuli reivattua byronin yössä pariin otteeseen aika villisti. Ihan hävettää myöntää, ettei mulla ole ihan kauhean selkeitä mielikuvia meijän seikkailuista (kiitos kuningas alkoholi), mutta hauskaa oli aina!

_
Nyt harittaa silmät niin pahasti, että lauseista puuttuu sanoja joten jätän kirjottamisen tänään tähän ja palaan asiaan uudestaan uusilla silmillä.

Vielä vähän aussijuttuja!

Hoo tajusin, että unohdin edellisestä aussimuistelosta pari huiman tärkeää ja olennaista asiaa! Päätin lisätä ne jälkikäteen ihan vaan itsellekin muistoksi ylös jonnekin.

Oli esimerkiksi kamalan hauskaa kun yksi päivä Julie oli pukemassa housuja päälleen ja hämähäkki puri sitä! PYLLYSTÄ! Huntsman oli eksynyt toisen farkkujen sisään ja niinhän siinä kävi, että Julie sai puremajäljen takamukseen. Huntsman ei siis ole mitenkään vaarallinen ihmiselle (vaikea uskoa kun se näyttää TÄLTÄ) ja purema aiheuttaa vaan kipua loppupäiväksi. Toi oli mun mielestä ihan kamalan hauskaa, mutta koitin kovasti pidätellä tilanteessa naurua kun ilmeisesti teki kipeää. Mutta olihan se nyt taas niin huisin huvittavaa. Oon vähän yksinkertanen, tiietään...

Toinen tosi hauska juttu kävi aika siinä reissun alussa. Juttua pohjustaakseni muistuttaisin sellaisesta seikasta, että Kyellähän on aina ollut lintuja siinä takaverannalla ja mä olen aina vihannut niitä. Ah se ihana aamukonsertti kello kuudelta... Noh kuitenkin. Maailman iloisin asia tapahtui kun Kye ilmoitti hankkiutuvansa noista kiljukauloista eroon ja myi ne jollekin hassulle pariskunnalle. Ahh sitä hiljaisuutta!
Hiljaisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun herra kävi hakemassa kaksi uutta lintua... Noi oli jotain tosi pieniä ja HILJASIA. En vihannut ihan yhtä paljoa, mutta kyllähän sitä oltaisiin hyvin pärjätty ilmankin...

Tässä vaiheessa pakko sanoa, että kyllä se jumala taitaa sittenkin olla olemassa kun eräänä kauniina päivänä heräsin siihen, kun Kye kiroaa ja alkaa soittelemaan kaikille kavereilleen, että käärme oli päässyt lintuhäkkiin ja syönyt sen linnut! Mun oli hyvin vaikeata olla hihittämättä onnesta kuin mikäkin retardi konsanaan ja kun vihdoin nousin ylös ja Kye tuli aivan tuohtuneena kertomaan tosta pienoisesta äksidentistä niin koitin kovasti tsempata ja esittää surullista toisen puolesta kun niistä kahesta tirppanasta oli kovasti tykännyt. Mutta eihän siitä mitään tullut. Ihan tosi. Jo pelkästään se, että käärme oli syönyt Kyen linnut oli musta hillittömän koomista. Etenkin kun se käärme oli jäänyt häkkiin ja köllötteli tyytyväisenä lintujen mökissä linnut masussaan. Mitä ihmettä! Se joutui kuitenkin myöhemmin roska-auton kyydissä kuka tietää minne.

Semmoista! Hienoja muistoja.