HAA ! Uuden-Seelannin seikkailut jatkuvat. Mä en voi käsittää miten mä muka vielä muistan mitään koko reissusta, mutta ihmeen hyvin asiat palautuu mieleen pienen mietinnän jälkeen. Kuvia en nyt millään jaksanut alkaa liittämään mukaan, ehkä laittelen niitä myöhemmin, ehkä en. Naamakirjan puolelta niitä kuitenkin löytyy läjittäin.
Maanantai 16.7.2012
Oltiin siis saavutettu Franz Josef, mihin lähettiin aamutuimaan talsimaan. Oltiin mukavasti molemmat kipeinä ja ai että tuntui hyvältä kävellä kattomaan upeaksi kehuttua jääklönttiä. Musta tuntuu, että meillä kävi vähän niinkuin nykytaiteenkin kanssa, että ei oikein.. tajuttu sitä hienoutta. Ihan tosi. Helvetillinen talsiminen jäätävässä kylmyydessä ja mulla vaan päässä vippas kiitos pienen kuumeen ja sitten meitä odotti jokin kämänen halkeama missä vähän jäätä välissä. Siis aivan mahtavan hienoa. Jäätä. En ookaan ennen nähnyt.
Talsittiin sitten takaisin autolle ja päätettiin jättää fox glacierille kipuaminen välistä. Eiköhän tossa franzissa ollut ihan tarpeeksi nähtävää. Hienompaa oli matkan varrella ne kaikki vesiputoukset, mutta joo en mä oikein lämmennyt noille jääjutuille. Varmaan jotain semmoisia, mistä vaan aasialaiset saa kiksejä.
Ajettiin sitten kuitenkin fox glacierille, mutta käytiin siellä vaan kaakaolla. Kye lihapulla safkas kanssa, mutta mä en saanut mitään alas kun tein vähän kuolemaa. Okei ehkä mä napsin sen lautaselta vähän..
Tuolta lähettiin ajelemaan Lake Mathesonille, mikä ei kuulunu alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta jotenkin me päädyttiin sinne. Ja onneksi päädyttiin. Sinne oli hurjan söpö kävelyreitti metsän siimeksessä ja voi semmonen ihana raikas metsän tuoksu. Ihanaa ! Se Lake Matheson oli myös varsin päheä. Siellä polski tyytyväisenä mustia joutsenia, jotain sorsia ja ties mitä muita lintuja ja kaikki puut yms heijastui vedenpintaan. Ihan kuin peili.
Sitten sielä tietenkin alkoi satamaan ja päästiin takasin automobiilille mukavasti kastuneina. Edesauttoi mun parantumista kummasti.
Tuolta otettiin suunnaksi Haast. Matkalla pysähdyttiin jossain semmosessa paikassa kun Ship Creek, jossa tuli suoritettua pienet kuvailut kun nähtiin hurjan hieno auringonlasku ja tuplasateenkaari ja kaikki.
Loppumatkasta sitten satoikin kaatamalla. Haastiin päästyä sade oli onneksi tauonnut ja kirmattiin johonkin paikalliseen vetämään kunnon illallinen. Nam kanaa ja hurjan täys masu.
Sitten ei muuta kun kameran tyhjennys koneelle kun oli tullut taas muutamat kuvat napsittua ja eikun unille !
Tiistai 17.7.2012
Jätettiin Haast taakse ja ajettiin Wanakan kautta Queenstowniin. Matkalla oli hurjasti nähtävää ja veikkaan että Kyellä oli palaa käämit kun käskin sitä pysäyttämään auton varmaan sadanmetrin välein. Tai aina kun itse ajoin niin pysähdyksiä ja uusia reittejä tuli matkan varrelle muutama(sata).
Hups.
Tietenkin ilma oli myös ihan jäätävän kylmä ja tuulinen ja hypin ulkona aina vaan jokin toppi päällä kun ei siinä äkkipysähdyksiä varten viitsinyt aina alkaa pukemaan.. Erittäin kannattava vaihtoehto kipeänä.
Queenstowniin saavuttiin iltasella ja siellä tuli vaan nukuttua. Näytti tosi paljon siltä, mitä kuvittelisin Canadan pikkukaupunkien näyttävän. Jotenkin persoonallinen.
Keskiviikko 18.7.2012
Suoritettiin "muutaman" tunnin ajo semmoiseen paikkaan kun Te anau. Valehtelematta koko matkan meijän edessä tai takana ajoi semmoinen tosi söpö emo-paku. Siis näitä vuokra-autoja, jotka on maalattu aina tosi hienosti ties minkälaisiksi.
Pysähdyttiin matkalla ostamaan tuoretta lohta jostain oudosta paikasta minne navigaattori meidät johdatti. Semmonen joku kala-allas missä kasvatettiin lohta. Hämmentävää.
Tuolta jatkettiin matkaa kohti Milford Sound. Pysähdyttiin kuvailemaan Mirror Lakes, mutta oli aika vaatimaton lammikko. En suosittele. Lake Matheson huomattavasti hienompi.
Aijoo ja matkallahan siis satoi koko ajan ja tiensivussa oli aina kinoksia lunta. Hyi kamalaa. Mihin se aurinko oli kadonnut ?
Yksi matkan kohokohdista oli ehdottomasti semmoinen tosi jännä tunneli matkalla tonne Milford Soundiin. Yhtäkkiä tie katosi pimeään tunneliin kallion sisään ja ihan tosi oli aika pelottavaa kun tunnelin toisesta päästä ei kajastanutkaan valoa... Oli aika pitkä tunneli ja aikamoinen helpotus kun vihdoin nähtiin valoa. Kun ajettiin tunnelista ulos niin huh heijaa mikä näky ! Oltiin jossain korkeuksissa ja joka puolella oli vesiputouksia. Siis valehtelematta varmaan kymmeniä. Ihan mieletön maisema !
Kun oltiin henkäilty tarpeeksi, niin ajo jatkui ja jatkui ja jatkui kunnes oltiin ajettu huti. Hupsista. Onneksi oikea suunta löytyi helposti ja löydettiin tiemme semmoiseen paikkaan kun Milford Sound Lodge ja parkkeerattiin kaara meille osoitettuun ruutuun.
Mulla oli edelleen aivan jäätävä olo ja tein vähintäänkin kuolemaa samalla kun Kye kokkas meille vähän lohta. Oli ihan liian hyvää !
Sitten me päätettiin meille sopiva paattiretki seuraavaks päiväks ja jouduin taas tyhjentämään muistikortin kuvista.. Mistä niitä kuvia oikein ilmestyi ?
Torstai 19.7.2012
Herätys ihanasti kaheksalta aamulla, kamat kasaan touria varten ja eikun lodgen shuttle bus venesatamaan. Sieltä hypättiin semmoisen hassun paatin kyytiin seuraavaksi 2,5 tunniksi ja nähtiin paljon kallioita, vettä ja vesiputouksia, joita päästiin tutkimaan ihan kastumisetäisyydeltä.
Vähän tuli naureskeltua partakarvoihin kun kolme saksalaista tyttöä piiritti Kye-ressukkaa mun kirmaillessa pitkin paattia kameraa halaillen. Oli (vaihteeks..) ihan jäätävän kylmä, etenkin paatin etupuolella ja nautin suuresti kuvaamisesta kohmeisilla sormilla. Se on jännä tunne se kun ei tunnekaan enää sormiaan. Onneksi se on ihan suomesta tuttua..
Tuolta sitten paluu satamaan ja kyydin odottelua takasinpäin. Edelleen saksalaiset Kyen kimpussa ja kun oltiin starttaamassa auto, niin luultiin yhden niistä hyppäävän meijän mukaan kun ei osannut irtaantua. Huvittavaa. Noh ei siinä mitään, päästiin liukenemaan paikalta ja otettiin suunnaksi joku Southern Scenic Route, joka oli aika kakka.
Pysähdyttiin Tuatapere tms nimisessä paikassa ja heitettiin koti parkkiin. Ei ollut niitä parhaimpia pysähdyspaikkoja...
Mun oli joskus iltasella tarkoitus lähteä etsimään suihkuja, mutta matka keskeytyi kun joku iso haukku tuli hakemaan multa rakkautta. Sen omistaja ilmestyi sitten kanssa paikalle ja kutsui mut sen luokse, missä oli vielä kaksi muuta samanlaista piskiä. Jäbä oli joku paikallinen, semmonen aika nuori ja erittäin outo tyyppi. Esitteli mulle samantien ties mitkä kuva-albumit, kertoi villisikojen metsästyksestä (ja esitteli jotain villisikalehtiä...) ja puhui ties mitä outouksia. Vähän mä siinä haukkuja paijaillessa toivoin, että Kye alkaisi ihmetellä että mihin mä katosin ja tulis pelastamaan mut mokomalta hullulta. Ei siinä onneksi kauaa tarvinnut kuunnella villisikajuttuja, kun kaveri saapui paikalle ja jäi sitten kanssa juttelemaan tän ihme tyypin kanssa. Esitteli meille ties minkälaiset asekokoelmat ja ansat kun se niitä villisikoja oli tullut metsästämään.. Vähän alkoi homma epäilyttämään eikä meinattu päästä tyypistä eroon lainkaan kun se vaan puhu ja puhu vaan. Mulla kävi tyyppiä vähän sääliksi, kun selkeästikään ei ollut ihan kaikki murot kulhossa.
Kun vihdoin päästiin tyypistä eroon huijaamalla, että oltiin menossa safkaamaan, niin Kye kerto et se oli siinä niiden juttelun lomassa selittänyt jotain, miten se oli poliiseja pakosalla. Lisäksi sillä oli selkeästi jotain varastettua tavaraa tönö täynnä (kenellä muka oikeasti on valtavat läjät erimerkkisiä puhkujen latureita ja adaptereita lojumassa lattialla ?). Lisäksi auto taisi olla varastettu, kun papereissa oli kylläkin naisen nimi (en tiedä miksi se esitteli jotain lappua Kyelle).
Kye sitten vähä stressas ton hullun takia, mikä ei sinänsä ihme kun oltiin nähty se pieni asevarasto ja kuultu sen juttuja. Mun unia se ei kuitenkaan haitannut ja nukuin kuin pieni possu.
Perjantai 20.7.2012
Herättiin törkeen ajoissa, kun haluttiin välttää toi pipipää. Tarkoitus oli päästä lähtemään ja äkkiä ennen kun kaveri ilmestyy paikalle ja oltiin jo ihan valmiita kaasuttamaan pois paikalta kun tää tyyppi hyppäs ovesta sisään. Helvetti.
Koitettiin kovasti selittää et pitäs päästä lähtee ja diipadaapa, mut ei tää kaveri ois halunnut tulla meijän kyydillä kanssa ! Ettei poliisit nappaa. Juu... Ei.
Taas saatiin miettiä päämme puhki, että miten helvetissä päästään tosta hullusta eroon. Ihan tosi alkoi vähän ahistaa. Etenkin kun kaverilla oli jatkuvasti molemmat nyrkit puristunut kahden pienen pussin ympärille ja kuiskutteli kovastikin Kyelle. Lopulta mä sitten sain esittää nillittävän tyttöystävän roolia ja aloin valittaa että pitää mennäs sinne ja tehä tätä ja valivalivali kiirekiirekiire kauhee nälkä. Sovittiin sitten tyypin kanssa, että käydään tankkaamassa ja safkaamassa ja palataan sitten hakemaan se. JUUPAJUU. Eikun kaveri ulos autosta ja kaasu pohjaan !
Kun oltiin saatu huokaistua helpotuksesta, niin Kye kertokin, että ne pienet pussit oli täynnä mitäs muutakaan kun kokaiinia joita se oli yrittänyt myydä Kyelle. Jaa. Se kuiskuttelukin oli sisältänyt mm tenttausta, että onko Kye koskaan koittanut huumata mua. ÖÖÖÖÖÖ. Ei ?
Voin siis rehellisesti sanoa, että oltiin aikalailla huojentuneita kun meijän ja pipipään väliin alkoi kertyä useampia kilometrejä...
Mitä tästä opimme ?
Kun törmäät tyyppiin kantamassa villisikalehteä - JUOKSE !
Helpottuneina otettiin uudeksi suunnaksi Invercargill ja oli suorastaan puuduttavan tylsä ajomatka. Peltoja vaan. Kaupunki itsessään oli yllättävän iso, mutta ajettiin vaan sen läpi. Sen sijaan pysähdyttiin kuvaamaan jossain paikassa nimeltä Sinclair Wetlands. Siellä oli semmonen kiva lammikko täynnä lintuja ja jotenkin tosi ihana fiilis. Räpsin kanssa Kyestä muutamat Justin Bieber -kuvaset kunnes hypättiin taas autoon ja ajettiin Waiholaan mihin parkattiin ja jäätiin mutaan jumiin. Heh hupsista. Ei annettu kuitenkaan haitata (tai no Kyee tais haitata. Mokoma stressipeikko) vaan mentiin metsästää meille nomnom fish n chips. Saatiin jopa safkattua ulkosalla kun ei ollut ihan niin jäätävää. Lisäksi käytiin talsimassa paikallisen lammikon luona ennen kun sain taaaaas siirtää kuvia koneelle. Mä olin myös mystisesti parantumaan päin, mitänyt kärsin alilämmöstä ja muusta pienestä, mutta onneksi mokomat pikkujutut ei reissua haitannut.
Lauantai 21.7.2012
Waiholasta startattiin aamusella, kun Kye jotenkin onnistui taiteilemaan meijät irti mutaliejusta ja ajettiin southern scenic routea pitkin semmosiin paikkoihin kun Monkey Island, mikä oli aika tylsä ja sitten Gemstone Beachille, mistä löyty muutamia jadekiviä ja laitumelta kuollut lehmä.
Tuolta ajo Dunediniin, mikä ei paikkana sykähdyttänyt. Sen sijaan Shag Point oli huippu ! Siellä oli hurjasti isoja ja lihavia hylkeitä ja oikeasti pääsi ihan kosketusetäisyydelle. Siis jos olisi uskaltautunut niin lähelle. Pelottavia ihrakasoja.
Sitten matka jatku Inland Routea pitkin, missä pysähdyttiin ihmettelemään fossiileja ja kalliomaalauksia. Tylsää tylsää tylsää. Ei mitään järin hienoa taidetta tuolla.
Nähtiin mt. Cookin luona upea auringonlasku ja parkattiin Twizeliin.
Sunnuntai 22.7.2012
Lähettiin Twizelista ja ajettiin kahen jonkun Laken ohi ja pysähdyttiin Lake tekapon luona ostamassa jälleen lohta illalliseksi. Jatkettiin Inland Scenic Routea pitkin ja päädyttiin Ganel(?)iin yksi.
Maanantai 23.7.2012
VIKA PÄIVÄ.
Suoritettiin aamusella auton siivous, jonka jälkeen viimenen ajo lähtöpaikkaan eli Christchurchiin, mihin palautettiin auto ja mistä saatiin kyyti lentokentälle.
Kentällä suoritettiin ne tavalliset Check-init ja plaaplaa ja mentiin sitten ihan vaan hengailemaan ja oottelemaan meijän lentoja. Mulla oli lento Sydneyyn ja Kyellä Brisbaneen, joten oli aika haikeet fiilikset. Mulla etenkin kun tiedossa oli mun hulvattoman seikkailun loppuminen ja paluu takaisin tylsääkin tylsempään suomeen. Lisäksi vielä heipat Kyelle niin joo okei ehkä mä pari tippaa siinä tirautin. Oli inhaa.
Onneksi meillä lähti lennot melkeinpä samaan aikaan niin kummankaan ei tarvinnut jäädä yksin heilumaan kentälle vaan sanottiin heipat ja talsittiin meijän koneisiin. Ihan kamalaa.
Neljän pintaan irtosi kone maasta ja mun 34 tunnin ja 25minuutin kotimatka alkoi.
Ensimmäinen stoppi oli siis Sydney, seuraavaksi Dubain jättikenttä ja viimeisenä pieni ja kotoisa köpis, jossa koitin kovasti sulkea silmäni vyölaukullisilta suomalaisilta.
Tiistai 24.7.2012
Saavuin Helsinki-Vantaan kentälle, missä mua oli porukat ja systeri vastassa ja koin suomen puhumisen ihan hirveän vaikeaksi. Olin viimeisellä lennollakin puhunut suomalaisen vieruskaverin kanssa englanniksi, kun suomi ei jotenkin tuntunut sopivan yhtään omaan suuhun. Hupsista.
Kotiin päästyä kävin yllättämässä parit kaverit, kun kotiintulosta tiesivät vain perhe. Piskikin oli aivan pihalla, että kuka toi tutunnäkönen tyyppi nyt oikein olikaan.. Kiitti Rolle.
Nopeasti, aivan liian nopeasti, sitä tuli kuitenkin palattua arkeen.
___
Nyt kotiinpaluusta on kulunut aivan liian kauan ja hinku palata takaisin on kova. Mulla on ikävä kaikkia mun sekoiluja, sitä reissaajan vapautta ja niitä kaikkia ihania ihmisiä. Mä kasvoin tyyppinä ihan kamalasti ja opin tajuttomasti uutta. Nykyään osaan mm keittää kananmunia ! Voi tätä viisautta.
Näin jälkikäteen kun on miettinyt joitain mun ratkaisuja tuolla tien päällä, niin en voi kun ihmetellä, että mitä sen hippihousuisen tytön päässä on milloinkin liikkunut. Olen aika pitkälti kertonut mun seikkailuista blogin puolella, mutta voi miten paljon teiltä on myös jäänyt kuulematta. Ihan hyvä niin.
Tällä hetkellä valmistelen postausta mun ja Heljän reissusta tonne uukoon puolelle ja metsästän halpoja lippuja mun seuraavaa reissua varten. Ihan liian paljon vielä nähtävää ja koettavaa ja seikkailut vasta alussa.
Sitten kun mä kuuluisana julkaisen elämänkertateoksen niin siitä voinee odottaa noin 85749 sivuista. Ehkä Peter Jackson voi sitten siitäkin väsätä monikymmenosaisen elokuvahässäkän.
Musta tulee kuuluisa.
