Brisbane ja 37 päivää Mooloolabassa.

Miten tää bloggaaminen voikaan olla näin kamalan hankalaa? Pitäisi taas yrittää ryhdistäytyä mutta kun ei jaksa tai kerkeä tai tai tai... Heheee.

Pikaisesti kuitenkin vähän kuulumisia!

Vietin tossa Perthin jälkeen rattoisat 8 päivää Brisbanessa. Tai ainakin veikkaan että niitä päiviä oli kahdeksan. Siellä mä hengasin pääasiassa Perth-Exmouth tourilla tapaamani saksalaisen Jonasin kanssa tai sitten vaan otin iisisti ihan yksinäni. Mulla ei hostellilla ollut yhtään sosiaalinen olo, en jaksanut jutella oikeen kenenkään kanssa. Kerran kävin näyttämässä Brissyn huudeja jollekin kämppikselle, mutta siihen mun sosiaalisuus sitten jäi.

Jonasin kanssa tuli kuitenkin kierrettyä siellä sun täällä ja tutustuin sen kahteen tosi mukavaan saksalaiseen kaiffariin ja tällä porukalla käytiin mm. tsekkaamassa ulkoilmaleffa, jota tähditti Hugh Jackman.

Mitään ihmeitä ei Brissyssä tapahtunut ja 17.1 oli aika hypätä dösään ja jatkaa matkaa. Määränpäänä semmoinen hassunhauska paikka kun Mooloolaba, mihin olin tykästynyt 6.-9.2.2012 eli silloin kun olin aussilassa ekaa kertaa.

Täällä mä olen edelleen, mutta huomenna lähtee lento Darwiniin. Maksoin lennoista aivan liikaa enkä mä yhtään haluaisi vielä lähteä täältä. Darwin on kuitenkin multa vielä näkemättä joten nyt on pakko mennä. Ehkä käyn siellä vähän painimassa krokojen kanssa. Lisäksi siellä on yksi kaiffari, joten ei nyt mikään ihan turha reissu kuitenkaan tiedossa!

Mulla on ollut Mooloolabassa ihan huippua! Kaikki ihmiset ja tää paikka... Ei pysty selittämään. Huomenna tulee olemaan aika surulliset fiilikset kun lähdön hetki koittaa. Hyvä ettei se kuitenkaan ole kun vasta kuudelta illalla. Vähän hikeä pintaan nostattaa myös tiedossa oleva pakkaus. Millä ihmeellä mä taas kasaan kaikki roinat rinkkaan? Apua. Miten kaikkea ylimäärästä roinaa vaan ilmestyy tyhjästä?

Huh. Kello on nyt täällä 01.30. Mun viimeinen ilta täällä meni hiuksia värjätessä ja katsoessa Suomi-Ruotsi matsia. Leijonilla ei nyt ihan sujunut... Typerä Ruatti.

Kirjottelen jotain kattavampaa postausta joskus myöhemmin. Kunhan saisin edes Perth-Exmouth reissusta tekstin valmiiksi... Saamaton kakka täällä hei ja nyt loppuu koneesta akku.

Terkkuja Suaameen! Ei enää montaa päivää mun kotiinpaluuseen.

Eka päivitys tältä reissulta!

Heippa kaikki rakkaat!

Niinhän siinä pääsi käymään, että meikä hyppäsi koneeseen 6.12 kellon lyödessä 23.40. Rinkalla painoa 8kg ja ensimmäisenä stoppina toimi Hong Kong 7h vaihtoajalla. Kai. En muista. Sieltä kuitenkin jatkolento Perthiin, Länsiaussilaan.

Lennot suju liiankin mukavasti ja nukuin vaan molemmat matkat... Ärsytti ku en saanu katottua mitään leffoja siinä kuorsatessa, pöh! Millon musta on näin pätevä lentäjä tullu?

Perthiin saavuin eniveis siinä 6.30am ja pyörin tehokkaasti kentällä ku en keksiny mitä tehdä. Päädyin safkaamaan (aina....) ja hankin vodafonen puhelinliittymän siinä sivussa. Jes. Tehokasta.

Sitten aloin pähkäilemään että jaa mites mä pääsen hostellille. Päädyin ottamaan lentokenttädösän domestic kentälle ja sieltä normidösän jonneki. Matka meni sujuvasti jubaillessa Saksalaisen päkpäkkeri Evan kanssa, kunnes kuski käski mut ulos ku piti kuulema vaihtaa toiseen dösään. Olin sitten jossain päin maailmaa ja dösää piti odotella reilu tunti joten eikun kamat kantoon ja kävelylle viereiseen puistoon. Oli hullun kuuma ja väsytti enkä (taaskaan) tienny missä mä olin. Silti hymyilin typeränä istuessani nurtsilla kaikkien kamojen kanssa. Ah Australia.

Lopulta kuitenki dösä ilmesty ja löysin tieni hostellille. YHA Perth. En oikee viihdy YHAn hostelleissa, mut niissä saa aina hyvin nukuttua ja relattua, joten hyvä paikka hengata parit ekat yöt. En kuitenkaa päässy heti huoneeseen, joten kävin keskustassa pyörimässä ja kaupassa kunnes takas hostellille missä sänky odotti.

Mun pienet päiksyt vähän venähti ja nukuin ihan liikaa. Heräämisen jälkeen vietinki sitte loppuillan kämppiksen kanssa. Tosi mukava saksalainen Miriam.

Ekat päivät meniki Miriamin kanssa hengatessa. Kierreltiin keskustaa, visitoitiin valtaisa westfieldin ostoskeskus Canningtonissa, käytiin Caffe Italiassa (NAMNAMNAM) syömässä pastaa Miriamin ja sen kaverin Justinen kanssa, dokattiin huoneessa ja muualla mudshakee (kaakao+vodka), tavattiin ensimmäinen ranskalainen jolla oli oikeesti kiva aksentti, ratkottiin kadonneen kylmälaukun mysteeriä, hengattiin muiden hostelliasukkien kanssa, syötiin suklaata, metsästettiin kiviä keskellä yötä ja juostiin karkuun torakoita.



11.12.13

• Vaihdoin hostellia Northbridgen puolelle semmoseen tönöön ku Old Swan Barracks.
• Samana päivänä jouduin sanoo heipat Miriamille toisen lähtiessä Perthistä.
• Tapasin myös ensimmäisen Suomalaisen, mikä ärsytti pikkusen. En taho tavata suomalaisia reissussa... Mut se oli joku lappilainen (oulu) ni eihän sitä lasketa suomalaiseks ku ei ees puhuta samaa kieltä?
• Tutustuin myös uuteen kämppikseen, hollantilainen Rose.

Rosen kanssa tuli notkuttua aika paljon. Visitoitiin mm. Western Australian Museum, jossa taidettiin viihtyä enimmäkseen ihanan ilmastoinnin takia! Oli nimittäin aika hikiset oltavat kun hellettä +40 pintaan joka päivä eikä hostellissa missään mitään ilmastointia.....

Käytiin kanssa Fremantlessa pyörimässä erilaisilla markkinoilla ja visitoitiin joku vankila. Oli kiva pikkupaikka.

Rosen lisäks tuli hengattua uuden saksalaisen kämppiksen Clarissan kanssa. Nii ja sen Oulunihmeen ja parin muun satunnaisen kulkijan kanssa. Tuli mm visitoitua WA museo toiseen kertaan (ilmastointi ahh).

Joka päivälle oli jotain kivaa tekemistä ja kaiffarit oli mahtavia. Perth alko kuitenki oleen jo aika nähty, joten meikähän meni ja varasi itselleen reissun länsirannikolle. Kiitos heikohkon reissukassan pohdin lähtemistä pari päivää ja jumitin laittoman kauan Peterpansissa miettimässä vaihtoehtoja. Alkuperänen plääni oli lentää Broomeen ja Darwiniin, mut koska sadekausi niin tuli taas haistateltua suunnitelmille ja varasin viikon roadtripin Perthistä Exmouthiin ja oli ehkä mahtavin idea ikinä! Palataan siihen kuitenkin myöhemmin.

Tällä hetkellä majailen kuitenkin Brisbanessa. Lensin tänne toissapäivänä yölennolla ja vähän on iksu Perthin kämppää missä tuli majailtua pari viikkoa. On kuitenki kiva olla taas brissyssä. Tää paikka on täynnä muistoja ja tunnen kaikki huudit. Nostalgiaa ilmassa kun kattelee ympäriinsä.

Koitan saada pian kirjotettua lisää, mut tää on vähän hidasta kun näppis paskana... Yhyy. Kuviakin on tulossa lisää facebookiin kunhan hostellin wifi pelittäis vähän paremmin.

Terkkuja SUAMEEN. Vähänkö ootte typeriä ku jumitatte siellä.

Takaisin Australiaan!

Olin eilen päättänyt ostaa lennot. Sitten muistin, että ei hitto se viisumikin pitäisi hankkia.

Hain viisumia ja olin ajatellut, että sillä menee taas se päivä tai pari.

Mitä vielä! Tuli hyväksyttynä mailiin vajaassa minuutissa.

Sitten ostin lennot.

Lähtö joulukuun alussa, tarkkaa päivämäärää en vielä paljasta.

Lennän finskillä (hyi) yhdellä vaihdolla. Vaihto Hong Kongissa seitsemän tuntia (jes saan nukuttua).

Perillä Perthissä 6.50am.

Paluu oikeastaan tasan 3kk myöhemmin. Myös finskillä ja yhdellä vaihdolla, tällä kertaa pysähdys Singaporessa.

Suunnitelmana on aloittaa reissu lännestä, Perthissä ainakin pari viikkoa. Sitten mahdollisuuksien mukaan Broome ja Darwin. Toivon mukaan pääsen myös visitoimaan Tasmanian. Jostain sitten lennän takaisin itärannikolle ja palaan kotiin Byronin Arts Factoryyn. Siellä toivottavasti pari viikkoa ennen kuin liikun brisbaneen, josta myöhemmin lennän kotiin. Suunnitelmat kuitenkin aina tuntuvat muuttuvan, joten ei stressiä ja antaa virran kuljettaa. 

Ihan huikeeta päästä takaisin toiseen kotimaahan, vaikka vastahan tossa joku 8kk sitten sieltä palauduin.

Ensimmäisellä kerralla poistuin Suomesta kaveri turvana. Toisella kertaa siellä odotti mun aussiperhe. Tällä kolmannella kerralla lähden yksin eikä maassa odota kukaan. Ahh vapauden tunnetta!

Nämä 3kk aion elää täysillä, jonka jälkeen reissuelämä saa jäädä tauolle hetkeksi mun keskittyessä muihin asioihin (ellen voita lotossa).

HOLLANTI, SAKSA (part 2)

Kipeenä on hyvä jatkaa reissun muistelemista!
_

Torstaina (25.7.13) törmäilin iltasella tosiaan mahtavan Angelan kanssa. Ei oltu nähty sitten mun 21vee synttäreiden (ne hullun legendaariset kemut brisbanessa, joista kukaan ei tunnu muistavan pahemmin mitään) ja nyt yhtäkkiä Angela olikin mun hostellin ulko-ovella!

Aloiteltiin ilta siirtymällä mäkkäriin. Siellä oli vähän jonoa ja meijän oikeen rauhallisesti alkanut ilta vähän häiriintyi kun yhtäkkiä joku pikkupoika (joka olikin oikeasti tyttö. wtf) päätti ohittaa meijät. Öö. Okei. Eikä siinä mitään, ei meillä nyt niin nälkä ollut. Kuitenkin joku nuoriherra meijän takaa päätti läksyttää tätä röyhkeätä pikkupoikaa (niin siis tyttöä) ja yhtäkkiä meneillään oli kamala tappelu kun kaksikko otti yhteen. Tää tyttö kävi ihan kierroksilla, sylki ja puri ja hakkas sitä poitsua minkä kerkes kun toinen vaan yritti pitää häirikköä aloillaan. Siinä niiden painiessa soitettiin jo poliisitkin paikalle, työntekijät kyseli meiltä, että mitä oikeen oli tapahtunut ja meikäläinen viksuna latasi superpäheän kertakäyttökameransa ja ikuisti tilanteen filmille. Tosi fiksua taas, kun johan se tyttö oli hyökkäämässä munkin päälle. Hupsista. Mutta hei, tappelu mäkissä?? Tietenkin mä haluan siitä kuvan.

Poliisit sitten saapuivat vihdoin (ratsupoliiseja, mihin ne oli ne ponit jättäny?) ja vei kaksikon käsiraudoissa pois. Sitten meiltä tultiin tenttaamaan lausuntoja ja muuta normaalia. Hyvä aloitus meijän illalle!

Kun vihdoin tilanne oli rauhottunut ja oltiin saatu syötyä niin lähdettiin hakemaan Angelan pyörä. Ei mitenkään yllättävää, että hollantilaisella on Damissa pyörä. Huristeltiin sitten tosi katu-uskottavasti (kunhan ensin pääsin kaikkea muuta kuin sujuvasti hyppäämään sinne pyörän taakse) jonnekin minne lie, mistä löytyi sillan toiselta puolen aivan tajuttoman söpö puinen maja terdeineen kaikkineen.

Istuttiin tuolla parisen tuntia ja juomisen parissa kerrattiin kuulumisia ja muisteltiin aussilan seikkailuja. Ton paikan sulkiessa, lähdettiin taas pyörän kanssa matkaan. Mäkin koitin pyöräillä. Ihan tosissani yritin. Mutta jotenkin aina Angelan hypättyä kyytiin meinasin törmätä seinään. Yllättävän vaikeeta toi pyöräily. Pitäydyttiin siis alkuperäisessä asetelmassa.

Tykitettiin (ihan tosi, noi holskut pyöräilee kamalaa kyytiä) sitten pitkin Damin katuja ja koitettiin löytää avoimia baareja tai terdejä tai jotain. Ei löydetty mitään, mutta meille yritettiin kyllä myydä pari pyörää eri tahoilta. Parikymppiä ihan ehdasta pyörästä ei mitenkaan kovin paha hinta. Kuulema porukka varastelee tuolla pyöriä oikeen urakalla ja sitten niitä kaupitellaan ajelemalla vaan ympäriinsä ja tarjoten pyöriä kaupaksi naurettavan halpaan hintaan jokaiselle vastaantulijalle.

Kun oltiin ajeltu tarpeeksi kauan ympäriinsä, päädyttiin viimesille drinksuille mun hostellin omaan baariin. Lopulta piti kuitenkin sanoa heipat kun Angelan oli aika lähteä kotia kohti. Sovittiin, että ensi kerralla mä meen valtaamaan sen sohvan ja viivyn vähän pidempään. Käy!

Perjantaina tsekkasin ulos hostellista 10 pintaan, odottelin hetken Johannaa ja sitten käytiin safkaamassa ennen lähtöä junalle. Saksa me tullaan!
Molemmilla oli reissaajan paras ystävä riesana, se tutuksi tullut darraväsymys ja junaan päästessä tulikin vähän torkuttua. Johanna ainakin veteli sikeitä varsin tyytyväisennäköisenä monttu auki. Jossain matkan varrella käytävän toiselle puolen istahti joku jenkkimies, jonka kanssa tuli juteltua melkeinpä koko loppumatka, kun Johannan matka jatkui edelleen se monttu auki. Jenkki vahvisti entisestään mun käsityksiä oudoista amerikkalaisista eikä siis pahemmin haitannut, kun meijän oli aika vaihtaa junaa.

Rheinessä hypättiin Münsteriin menevään junaan, joka oli muuten tosi kylmä! Ulkonakin satoi ja oli muutenkin viluisaa. Tosi outoa, kun Damissa oli jo tottunut hikoilemaan pienen söpön possun lailla. Toisaalta mä en kyllä ole varma, että hikoileeko possut? Pitää googlata.

Lopulta saavuttiin päämäärään jes! Asemalla vähän ihmeteltiin ja sekoiltiin. Johannan piti hankkia vielä paluulippu takaisin Damin puolelle ja kiitos mukavien tätihenkilöiden löydettiin lippupiste helposti. Johanna sai lippunsa ja seuraavaksi piti miettiä miten löydettäisiin Jonasin kämpille. Viisaina ratkaistiin ongelma kääntymällä Subwayn patonkien puoleen ja patongit kainalossa tarkasteltiin Jonasilta saatuja kävelyohjeita. En tosiaan tiedä, että mitä maagisia suunnistajia Suomi on meissä menettänyt, mutta löydettiin perille ihan ilman eksymisiä! Poikettiin jopa kaupassa siinä sivussa. Hyvä tytöt!

Jonas oli jättänyt meille avaimet ulos, joten tunkeuduttiin huoletta ovesta sisään. Siellä meitä vastassa oli Jonasin kämppis, joka esitteli meille kämpän. Aika vikkelään pureuduttiin kuitenkin meijän patskuihin ja sitten venaamaan Jonasta. Johanna datanörtti hyödynsi heti nettiyhteyden ja meikä valu koomaamaan sänkyyn.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen ovesta ilmestyi karvanaama-Jonas! Normaalin halailu- ja kuulumisrupeaman jälkeen lähdettiin kuitenkin uudelleen kauppaan. Mukaan tarttui kaikkea tarpeellista iltaa varten eli ruokaa ja alkoholia. Oli muuten ihanan halpaa! Olo oli kuin miljonäärillä. Köyhällä miljonäärillä.

Illalla oli varsinainen Bondi Reunion vanhojen Surfside tyyppien kanssa. Olin kutsunut paikalle Johannan lisäksi Claran ja Bastianin sekä tietenkin Jonas oli sieltä tuttu myös. Näiden sankareiden lisäksi paikalle hiippaili liuta muita tyyppejä ja lopulta meitä oli paikalla aikamoinen lauma. Oli aivan tajuttoman kiva nähdä vanhat tyypit pitkästä aikaa ja ilta meni semisti riehakkaissa tunnelmissa.

Kämpiltä jatkettiin matkaa jonnekin teollisuusalueen näköiseen mestaan baareilemaan. Musiikki oli aika pyllystä (saksalainen konejumputus... eeh) ja porukka alkoi katoilemaan. Lopulta mekin luovutettiin Johannan kanssa ja lähdettiin etsimään kebabia. Oltiin saatu ohjeet usealta eri tyypiltä, mutta mulla ei ainakaan ollut siltikään mitään havaintoa siitä, että mihin suuntaan meijän piti mennä. Onneksi Johannalla on tarkka nenä ja löydettiin ruuan luokse!

En sitten tiedä mitä taas tapahtui, mutta jotenkin päädyttiin siinä 4am tienoilla hengailemaan joidenkin brittipoitstujen seuraan. Mitä ihmettä? Lopulta se oli kuitenkin erittäin hieno juttu, koska eihän meillä ollut Johannan kanssa mitään havaintoa siitä, että missä se Jonasin kämppä mahtoikaan sijaita. Saatiin briteiltä apua ja lopulta siinä joskus 6am tietämillä raahauduttiin oikeasta ovesta sisään.

Maagisin ilta pitkään aikaan!

Lauantaina olo oli todella raikas ja pirteä. Taidettiinkin pitkälti vaan koomata, kunnes oli aika lähteä saattamaan Johanna junalle. Neidin Saksanvisiitti oli ohi, heippahei. Oli taas kovin suruisaa, mutta ehkä me törmätään taas jossain päin palloa.

Asemalta jatkettiin Jonasin kanssa matkaa johonkin hassuun vintage-puotiin. Pukeuduttiin venäläisiin karvalakkeihin.

Sitten valuttiin takasin kämpille, jossa katottiin vaan pari tuntia leffaa ja koomattiin siihen asti, että Ylva saapui paikalle. Sitten revittiin itsemme pirteästi liikkeelle ja lähettiin vähän kiertelemään münsteriä. Jotenkin me kuitenkin päädyttiin parille tasottavalle. Oho. Mut hei sen paikan ikkunassa oli iso muumimainos!

Sunnuntaina Jonas kysy, että mihin mä haluan mennä. Vastasin, että jonnekin korkealle.
Mua oltiin jo aikaisemmin valistettu siitä, että münster on varmaan Saksan lättäsin paikka. Eli mun mielestä oli ihan ok haluta mennä jonnekin korkealle. Ei kuulema vaan ollut mitään korkeata paikkaa.

Käveltiin sitten ympäriinsä ja Ylva liittyi myös seuraan. Visitoitiin mm. joku puutarha, joku mikälie linna, pari kirkkoa ja osallistuttiin jopa johonkin messuun. Eksyin myös melkein ripittäytymään, kun uteliaana satuin tempaisemaan rippituolin papin puoleisen verhon sivuun. Joo, se tyyppi oli siellä. Mut mistä mä olisin voinut tietää, että siinä saksankielisessä lapussa luki papin olevan paikalla ripittäytyjiä varten. Kyllä oli Ylvalla ja Jonasilla hauskaa... Seuraavat kirkot kiersin suosiolla kauempaa.

Sitten mentiin hengailemaan Ylvan luokse ja tapasin mm sen yhen kämppiksistä. Siltä puuttui käsi.
Tosi mukava tyyppi ja oli intohimoinen valokuvaaja. Siltä löytyi pientä studiosettiä ja kaikkea. Olisin halunnut alkaa testailemaan sen laitteita, muttta Jonasilla vihdoin sytytti ja soitti Sandrolle ja sen kihlatulle (jonka nimeä en tähän hätään ollenkaan muista, mutta ihan ymmärrettävää kun tutustuttiin sillon perjantaina. Johan on kumma että siltä illalta muistaa edes omaa nimeään), että me tullaan kylään. Ne sattu asumaan jossain kuudennessa kerroksessa ja se oli korkein paikka tähän hätään. Sinne siis! Hypättiin dösään ja täällä on muuten aivan mahtava systeemi, että dösään saa ottaa itselleen "vieraan", jonka ei tarvitse maksaa kunhan kaverilla on lippu. Loistavaa!

Perille päästyä ihmeteltiin auringonlaskua partsilla ja pelattiin hassuja pelejä.
Mä kuolin. Usein.

Maanantaina selviteltiin mun mahiksia päästä halvalla kulkeutumaan Frankfurtiin. Mun lento takasin suomeen oli lähdössä sieltä seuraavana iltana ja junat maksoi reilun satasen. Hulluutta! Onneksi mulla oli Jonas apuna ja ennen kuin huomasinkaan, oli se onnistunut hankkimaan mulle kyydin joltain tuntemattomalta saksalaiselta liikemieheltä 15e hintaan. Jaa, okei!

Lisäksi käytiin kaupassa ostamassa läjä omppuja ja päärynöitä. En tosiaan tiedä miten päädyttiin tekemään marmelaadia, mutta niin sitä vaan löysin itseni keittiöstä. Onneksi kokki kolmosella aka Jonasilla oli joku käsitys siitä, miten homma toimi koska mulla ei ollut aavistustakaan. Mahtavinta tässä oli se, että siitä tuli oikeasti tajuttoman hyvää! Oli aikamoinen kuningasfiilis kun mussutettiin meijän marmelaadilla täyttämiä kroissaintteja.

Kun toi oltiin saatu pois päiväjärjestyksestä niin istuttiinkin jo junassa matkalla kuka tietää minne. Ylvan jonkun kaverin eksällä oli synttärit ja jotenkin mäkin päädyin juhlistamaan niitä. Kuvio kaverin ja eksän välillä oli vähän hassu, mutta kamalan söpö. Kaveri oli saksalainen, eksä jenkki. Jenkki oli muuttanut saksalaisen perässä saksaan. Oli kuitenkin eronneet, mutta asuivat vielä yhdessä. Tosi kivoja molemmat ja mut toivotettiin heti tervetulleeksi porukkaan. Porukkaan, joka koostui saksalaisista ja siitä yhdestä jenkistä.

Pelattiin eri juomapelejä. Paljon. Myös ulkona. Koulun pihalla. Bissellä.
Voi humala.

Jäätiinkin suosiolla sohvalle yöksi.

Tiistaina olikin tosi freesi olo niiden parin hassun nukutun tunnin jälkeen. Ai että. Oli kuitenkin pakko lähteä ajoissa liikkeelle, kun meikäläisen piti vielä keretä lennolle. Eli eikun junaan, sieltä kämpille pakkaamaan ja sitten pitikin jo lähteä etsimään mun kyytiä. Oltiin sovittu, että nähdään juna-aseman takana ja onneksi mulla on edelleen maailman mahtavimmat kaverit ja Jonas kanto mun rinkan sinne. Siellä odoteltiin hetki, kunnes tuntomerkkeihin sopiva herra ilmestyi autoinensa paikalle. Rinkka takakonttiin ja viimeiset halaukset Jonasin kanssa. Oli taas ihan liian surullista!

Saksanherra ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onneksi kyydissä oli myös joku nuorempi saksalainen jonka kanssa pystyi kommunikoimaan edes jotenkin. Matka meni kuitenkin pitkälti torkkuessa ja vilkuillessa nopeusmittaria. keskinopeus 150km/h.

Kentällä rahat saksanherran kouraan ja rinkka kantoon. Mut jätettiin väärälle puolen kenttää, joten jouduin taas vähän seikkailemaan ja matkustelemaan skytrainilla oikeaan terminaaliin. Mä oon edelleen sitä mieltä, että Frankfurtin lentokenttä on kaikista vammasin. Eksyn sinne aina ja sen lisäksi paikan työntekijät on tosi nihkeitä ja toisaalta eipä niistä kuitenkaan ole pahemmin apua, kun tiedustellessasi jotain englanniksi saat vastauksen poikkeuksetta saksaksi. Aaarrgghhhhhh.

Lopulta kuitenkin ninjailin tieni oikealle portille ja oikeaan koneeseen.


_

Tiivistettynä mun reissu oli ihan jäätävä. Parempi mitä olin osannut odottaa. Tuli taas seikkailtua oikein urakalla ja oli mahtavaa nähdä vanhoja kavereita aussilasta! Vielä muutama hassu vuosi takaperin en olisi ikinä voinut kuvitella mitään vastaavaa. Oon ihan semisti onnellinen.

Tällä hetkellä mun rinkka makaa keskellä lattiaa. Parin kuukauden päästä se pääsee talvea karkuun.

Ruotsi, Hollanti, Saksa. (PART 1)

Ajattelin alkuun raapustaa jotain yleispätevää viisastelua mun reissailuista, mutta laiskuus iski ja sen sijaan hyppään vaan tarinoimaan heinäkuun hienoista reissuista.

Heinäkuun alussa tuli käytyä tuolla naapurissa, ihan siis Ruotsissa asti. Viime kerrasta olikin ehtinyt hurahtaa jo vuosia ja nyt saatiin laivamatka hurjaan kahden euron hintaan niin eipä siinä tarvinnut lähtemistä kauaa miettiä. Tarkoitus oli käydä vähän kiertelemässä ja ihmettelemässä eikä viettää villiä rellestysreissua ja kerrankin tuli pitäydyttyä suunnitelmassa.

Reitti näytti jotakuinkin tältä: Vanhakaupunki-Keskusta-Djurgårdeni ja Gröna lundista napattiin paatti takas isommalle paatille. Oli tosi kiva minireissu, mutta ei siitä sen kummempia.

Heinäkuun lopulla, tarkemmin sanottuna 23 päivä, meikä sitten hyppäsi lentokoneeseen ja reissasin tyytyväisenä Hollantiin. Köyhänä tietenkin tuli valittua myös se halvin lento, joka sattui sisältämään vaihdon Köpiksessä. Tuntui vähän typerältä juosta köpiksen läpi (vaihtoaika taisi olla 40min, joka tosin tolla kentällä on turhankin paljon..) tommosen ylilyhyen matkan takia, mutta mitäpä pienistä!

Olin jo Suomessa sopinut mun suosikeimman hollantilaiskaiffarin kanssa, että se tulis mua vastaan kentälle tai Damin keskustaan. Soitin herralle sitten kentältä ja sovittiin että mun pitäisi löytää tieni lentokentältä sinne keskustaan. Hahaa jepjep ihan hyvin kun eksyin jo sinne kentälle. Mun onneksi mulla on maailman mahtavimmat kaverit ja niinhän siinä kävi, että Jannes soitti tulevansa sittenkin noutamaan mut kentältä ja mennään siitä yhtä matkaa keskustaan. Jes!

Odottelin tyyppiä kentällä jonkun tunnin, mikä ei pahemmin haitannut kun kävin safkaamassa ja tenttaamassa joltain Infopisteen tädiltä Damin karttaa. En oikeen tiiä, että mikä pakkomielle mulla on aina hamstrata kamalasti karttoja kun enhän mä niitä osaa lukea. Kai se on vaan kiva rutata laukun pohjalle? Paha sanoa.

Vähän ennen kun Jannesin oli tarkoitus saapua kävin ostamassa junalipun valmiiksi. Sitten odottamaan Jannesta ja voi sitä riemua kun kaveri ilmestyi paikalle! Tyhmemmille tiedoksi, että Jannes on aussilasta tuttu, törmättiin Arts Factoryssa Byronilla ja hengattiin aika tiiviisti pari viikkoa, kunnes tiet erkani. Toki nähtiin myöhemmin myös Brisbanessa useempaankin otteeseen.
Jannes onkin yksi mulle tärkeimmistä tyypeistä ikinä ja (yllättäen) aivan mahtava persoona.

Jannes lähti sitten opastamaan meitä oikeeseen junaan ja päädyttiin pienen mutkan kautta (joo ei toi osannut suunnistaa yhtään mua paremmin..) oikeeseen junaan ja lopulta oltiinkin Amsterdamin asemalla! Jipii! Seuraavana operaationa oli hostellin metsästäminen. Mä inhoan kaikkea suunnittelua (tai siis oon vaan laiska ja aikaansaamaton kakka) joten tietenkin saavuin maahan vaan menolipulla ilman tietoa mistään muusta. Mutta hei olihan mulla Jannes! Maailman mahtavin kaveri sitten kyseli tyypeiltä vinkkejä hostellien sijainneista ja sitten vaan talsittiin etsimään niitä. Oli aivan tajuttoman kuuma ja meinasin kuolla. Olin siis hyvinkin onnellinen Jannesin kantaessa mun ylipainavaa rinkkaa ympäriinsä. Kiitoskiitoskiitos!

Mulle aina Ausseissa naljailtiin siitä, että mua onnekkaampaa tyyppiä ei oo olemassa. Mulla on kuulema joku mystinen "lost face" ja sillon kaikki rientää apuun ja mulle ei vaan voi ikinä tapahtua mitään pahaa. Heh. Niinhän se tällä kertaa taas osottautui todeksi, kun metsästettiin sitä hostellia ja käytiin parissa paikassa ja aina ensimmäinen kommentti oli "ei tilaa", kunnes jotenkin mystisesti sitä tilaa sitten yhtäkkiä ilmestykin juuri sen yhden sängyn verran. Hauskaa. Sain sitten lopulta valita kolmesta "täydestä" hostellista ja toki valitsin halvimman.

Kävin sitten heivaamassa rinkan huoneeseen, jubasin yhden kämppiksen kanssa hetken, vaihdoin kevyempää vaatetta päälle ja törmäsin vielä juuri ennen ovesta poistumista toiseen kämppikseen. Se oli hulvaton tyyppi. Sen reaktio kaikkeen mitä sanoin oli tyhjä, tuijottava katse (weeeed look) ja kaikkien sanojen jälkeen se höhötti. Ihan tosi. Vaikka kun se esitteli itsensä. Hey im Matt höhöhöh. Nice to meet you höhöhöh. Aargh.

Hostellilta minnekäs muualle kun TERDELLE. Käytiin pyörimässä vähän ympäriinsä hikisinä possuina kunnes löydettiin kiva terde johon jäätiin parille. Mut pakotettiin myös maistamaan jotain hassuja palleroita. Bitterballs. Ne oli outoja.

Loppupäivä menikin sitten eri terdeillä. Käytiin oikeasti varmaan kymmenellä eri terdellä. Ihan mahtavuutta! Paitsi että olin ollut hereillä jostain 4am asti joten ne drinksut teki tehtävänsä aika nopeasti oho hups. Mä en vaan ikinä opi.. Mutta empä mä taida halutakaan.

Jannesin oli tarkoitus viipyä vaan iltaan ja lähteä sitten takas himppeen (asuu jossain tuppukylässä kauempana), mutta koska oon paras sain sen soittamaan pomolleen ja tadaa se saikin vielä toisenkin päivän vapaaksi duunista ja käytiin tsekkaamassa sekin mun hostelliin. Tuli taas todistettua mun mystinen hyvä onni, kun Jannes joutui maksamaan yöstään melkeen puolet enemmän. HAH. On ihan kivaa olla meikä.

Illalla käytiin vielä katsastamassa se ahh-niin-houkutteleva red light district ja joo olihan se nyt aika huvittavaa. Siellä ne itäeuroopan ihmeet möllötti tylsistyneinä. Oletan ainakin että olivat tylsistyneitä. Siltä ne näytti. Nähtiin vaan yhden miehen menevän ovesta, mutta muuten porukka tuntui olevan vaan katselemassa. Kaiken huippu oli (lihava) amerikkalainen perhe. Kuka raahaa 10vee lapset kattelemaan tissejä? Ai joo. Amerikkalaiset.

Seuraavana päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Damia terdejen ulkopuolella. Visitoitiin dam square, talsittiin ees-taas damrakia (se joku pääkatu), ylitettiin monta siltaa ja kanaalia, pelattiin bilistä (mä voitin!!!), ihmeteltiin outoja valokuvia foamissa, käytiin parilla, syötiin, ihmeteltiin tulppaaneja markkinoilla, väisteltiin hulluja pyöräilijöitä ja pidettiin hauskaa.

Lopulta oli kuitenkin aika sanoa mahtitoverille heipat. Tuntuu aina yhtä pahalta, mutta eiköhän taas törmäillä jossain välissä.

Ehdin sitten koomaamaan pyhässä yksinäisyydessäni tunnin, pari kunnes oli aika törmäillä Johannan kanssa. Tyhmemmille jälleen tiedoksi, että Johanna on myöskin aussilasta tuttu, törmättiin Bondilla ekana päivänä ja sen jälkeen Johannaa näkikin päivittäin parin (?) kuukauden ajan. Hassua miten pitää lähteä toiselle puolen palloa tutustumaan uusiin suomalaisiin.

Johanna oli Damissa suorittamassa jotain juttua kouluaan varten ja työskenteli hassunnimisessä hotellissa dam squaren huudeilla. Neiti tuli kuitenkin hakemaan mut hostellilta, kun enhän mä nyt osannut suunnistaa yhtään mihinkään tuolla. Avuton täällä hei.

Johannankin kanssa tuli päädyttyä terdelle ja terdeltä johonkin paikalliseen juottolaan pelaamaan bilistä. Olin biliksessä alkuun aivan maaginen, mutta taika haihtui siinä aika nopeasti kun taisin muistaa, että enhän mä mitään bilistä ihan oikeasti osaa pelata. Lisäksi tuli kerrattua Pohkun kanssa kaikki häppeningit ja muut, kun ei kuitenkaan oltu nähty yli vuoteen. Pohkuli oli kuitenkin ihan yhtä hassu mitä ennenkin ja oli tosi kivaa törmäillä pitkästä aikaa!

Olin myös kaamean ilonen kun Johanna oli myös innostunut lähtemään mukaan Saksaan, mihin olin saanut koottua porukan Bondilta. Huippua!

Torstaina halusin nukkua. Olin elänyt muutaman tunnin yöunilla ja silmäpussit roikkuivat lattialla. Onnistuinkin koomaamaan aika hyvin enkä tehnyt pahemmin mitään ihmeitä. Mitä nyt juttelin uusien kämppisten kanssa siihen asti, että Angela laittoi viestiä, että voisi tulla moikkaamaan. Tyhmemmille taas kerran kertauksena, että Angela on myöskin aussilasta tuttu, sieltä Byronilta, Arts Factotysta. Jannesin tavoin hollantilainen ja asuu Damissa. Aivan tolkuttoman hauska tyyppi, jonka kanssa tuli reivattua byronin yössä pariin otteeseen aika villisti. Ihan hävettää myöntää, ettei mulla ole ihan kauhean selkeitä mielikuvia meijän seikkailuista (kiitos kuningas alkoholi), mutta hauskaa oli aina!

_
Nyt harittaa silmät niin pahasti, että lauseista puuttuu sanoja joten jätän kirjottamisen tänään tähän ja palaan asiaan uudestaan uusilla silmillä.

Vielä vähän aussijuttuja!

Hoo tajusin, että unohdin edellisestä aussimuistelosta pari huiman tärkeää ja olennaista asiaa! Päätin lisätä ne jälkikäteen ihan vaan itsellekin muistoksi ylös jonnekin.

Oli esimerkiksi kamalan hauskaa kun yksi päivä Julie oli pukemassa housuja päälleen ja hämähäkki puri sitä! PYLLYSTÄ! Huntsman oli eksynyt toisen farkkujen sisään ja niinhän siinä kävi, että Julie sai puremajäljen takamukseen. Huntsman ei siis ole mitenkään vaarallinen ihmiselle (vaikea uskoa kun se näyttää TÄLTÄ) ja purema aiheuttaa vaan kipua loppupäiväksi. Toi oli mun mielestä ihan kamalan hauskaa, mutta koitin kovasti pidätellä tilanteessa naurua kun ilmeisesti teki kipeää. Mutta olihan se nyt taas niin huisin huvittavaa. Oon vähän yksinkertanen, tiietään...

Toinen tosi hauska juttu kävi aika siinä reissun alussa. Juttua pohjustaakseni muistuttaisin sellaisesta seikasta, että Kyellähän on aina ollut lintuja siinä takaverannalla ja mä olen aina vihannut niitä. Ah se ihana aamukonsertti kello kuudelta... Noh kuitenkin. Maailman iloisin asia tapahtui kun Kye ilmoitti hankkiutuvansa noista kiljukauloista eroon ja myi ne jollekin hassulle pariskunnalle. Ahh sitä hiljaisuutta!
Hiljaisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun herra kävi hakemassa kaksi uutta lintua... Noi oli jotain tosi pieniä ja HILJASIA. En vihannut ihan yhtä paljoa, mutta kyllähän sitä oltaisiin hyvin pärjätty ilmankin...

Tässä vaiheessa pakko sanoa, että kyllä se jumala taitaa sittenkin olla olemassa kun eräänä kauniina päivänä heräsin siihen, kun Kye kiroaa ja alkaa soittelemaan kaikille kavereilleen, että käärme oli päässyt lintuhäkkiin ja syönyt sen linnut! Mun oli hyvin vaikeata olla hihittämättä onnesta kuin mikäkin retardi konsanaan ja kun vihdoin nousin ylös ja Kye tuli aivan tuohtuneena kertomaan tosta pienoisesta äksidentistä niin koitin kovasti tsempata ja esittää surullista toisen puolesta kun niistä kahesta tirppanasta oli kovasti tykännyt. Mutta eihän siitä mitään tullut. Ihan tosi. Jo pelkästään se, että käärme oli syönyt Kyen linnut oli musta hillittömän koomista. Etenkin kun se käärme oli jäänyt häkkiin ja köllötteli tyytyväisenä lintujen mökissä linnut masussaan. Mitä ihmettä! Se joutui kuitenkin myöhemmin roska-auton kyydissä kuka tietää minne.

Semmoista! Hienoja muistoja.

Australian seikkailujen jatko-osa.

Ihan tähän alkuun haluun mainita, että tän kirjottaminen on mulle semisti vaikeeta ja siitä syystä tässä onkin mennyt nyt jo muutama kuukaus liikaa. Nyt päätin kuitenkin sadepäivän kunniaksi ryhdistäytyä ja pistää aivot töihin. 

Noissa parissa edellisessä postauksessa aika hyvin selitin kaikki häppeningit mitä noi mun aussilan toisen visiitin viikot sisälsi. Ei mitään hulluja sekoiluja ja vessaan sammumisia vaan aika tommosta tasaista arkea. Tai näin suomesta ajateltuna ei toi biitsillä löhöily ja kengurun syöminen ehkä vastaa sitä normaalia arkea... Mutta kuitenkin. Me siis aika pitkälti vaan hengailtiin ja käytiin vähän siellä sun täällä.

Mitään ihmeellistä kerrottavaa mulla ei olisikaan, ellei oltaisi jossain kohti pakattu kamoja (jep kirjotin ensin kanoja) autoon ja tehty joku viitisen tunnin road trip semmoseen paikkaan kun Emmaville.

Lievästi täyteen ahdattu automobiili...

Lähtöpäivä taisi olla siinä 14.3 ja sitä ennen suoritettiin hullu shoppailurupeama kun mehän ehdottomasti tarvittiin mukaan ihan kamalasti kaikkea roinaa. Kuvasta varmaan huomaa, että aika täyttä oli..

Matka kohteeseen kesti tosiaan sen viitisen tuntia ja ajettiin siis jonnekin sisämaahan päin. En tiiä, kiinnostuneet voi googlata Emmavillen. Matka oli kuitenkin ihan huikee, koska maisemat oli tuolla landella aika ihania ja poikkes mukavasti tosta rannikosta. Paljon peltoja.

Pysähdyttiin ihan muutamissa paikoissa matkan varrella ja aika nopeasti toi matka taittui. Aussilassa sitä muutenkin jotenkin ajattelee, että tunti vastaa normaalissa maassa varttia. On se hassua. 

Löydettiin Emmavilleen ihmeen hyvin, ottaen huomioon että Kyekin oli ollut siellä aikaisemmin vain kerran. Keskusta oli tosi tosi pieni ja aika kuollut. Ei pahemmin näkynyt liikennettä.. 

Seuraava missio olikin löytää tän Kyen frendin tilukset tuolta jostain ja kun ottaa huomioon, että paikallisilla on aika isohkoja noi niiden tilukset niin saatiin ihan hetki ajella ennen kuin löydettiin oikea portti. Sitten lähdettiin hurruttelemaan metsän keskelle jotain hulluja kinttupolkuja pitkin ja käytiin kahdessa paikassa katsomassa leiripaikkaa. Päädyttiin jäämään jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja eikun leiri pystyyn! Aika jännäksi meni, kun teltan pystytyksen jälkeen siinä muutaman metrin päässä möllöttikin lauma lehmiä. Siis mitä? 

Naapurit.

Vähän tuli mietittyä, että hei hetkinen mitä täällä tapahtuu, mutta ei siinä mitään. Hengailtiin lehmien kanssa. Ja olihan ne vauvalehmät tosi söpöjä!

Meijän leiri oli tosi hieno ja siitä kaikki kiitos Kyelle, koska meikähän päätyi vaan makoilemaan ja hikoilemaan, koska kuuma! Siinä teltasta parin metrin päässä oli joku joki tai puro tai mikälie virtaava lammikko ja paikka oli muutenkin tosi kaunis. 

Meijän päivät meni pitkälti ympäriinsä kävellessä, kalastellessa (mä sain kalan!) ja sitten käytiin vähän ajelemassa ympäriinsä. Esimerkiksi yhtenä päivänä seikkailtiin Emmavilleen, jossa oli käynnissä SHEEP RACE. Lampaitten laukkakisa! Ehkä hienoin asia ikinä. Lampaille oltiin heitetty jotkut epämääräiset satulat selkään ja satuloissa kökki erinäkösiä pehmoleluja. Sitten ne juoksi jonkun pätkän maaliin, mutta siellä sai kyllä aina jossain kohti olla koirat ja ihmiset työntämässä niitä eteenpäin kun lampaitten kilpavietti oli aika olematon... 

Lisäksi Kyen frendi, jonka tiluksilla siis seikkailtiin, niin kävi ajeluttamassa meitä ympäri maitansa niin päästiin vähän bongailemaan elukoita. Seistiin sen lava-auton lavalla piskin kanssa ja nähtiin tällä reissulla ainakin peuroja ja wallabeita ja pari kenkurua. Aika kiva! Kuvia en saanut napattua kun meijän kuski ajoi tuolla metikössä kun hullu niin mun kädet oli aika hyvin puristautunut laidan ympärille. 

Joku päivä ajettiin myös jonnekin tosi kivaan paikkaan taas jotain tapporeittiä (paluumatkalla mä sain melkeen valtavasta karahkasta päähän kun sinkosi jotenkin suoraan minu ikkunaan, hurjan kivaa). Tuolla sitte taas käveltiin ikuisuus ja kalastettiin siinä ohimennessä. Nähtiin nyt ensimmäistä kertaa myös villivuohia, jotka pomppi kallioilla. Lisäksi bongattiin tosi söpö pikkukettu!

Kaikista hienointa oli kuitenkin se, kun oltiin joku päivä lähdössä taas jonnekin ja yhtäkkiä meijän edessä näkyy jotain ruskeita möykkyjä. Kauempaa vähän ihmeteltiin, että täh mitä tossa näkyy ja kun päästiin lähemmäs niin PONEJA. Villiponeja! Noi oli luultavasti joidenkin joskus laukkatalleilta karkuun päässeiden juoksijoiden jälkeläisiä, jotka sitten kasvanut villeinä tuolla. Aika huippua! Siinä oli mun harjaantuneen silmän mukaan vauva, junnu, tamma ja ori. 

Tajuttoman hyväkuntosia, mutta kun koitin hiipiä lähemmäs kameran kanssa, niin lähtivät kyllä vikkelään karkuun eikä sen jälkeen sitten enää nähtykään niitä. Kruunasi kyllä mun reissun täysin!

Ja koska viikossa ehtii paljon niin käytiinpä me myös kaivamassa kristalleja! Käytiin jossain Emmavillen kivimuseossa ja saatiin sieltä tältä paikalliselta herralta sen omiin kaivantoihin karttoja ja pariin suljettuun kaivokseen. Kaikkeen sitä taas joutui osallistumaan... Pakko kuitenkin myöntää, että toi osottautui yllättävän hauskaksi puuhaksi, vaikka en mä koskaan oo tainnut mitenkään innostua kivikasoista. Hienointa tässä oli se, että löydettiin ihan hävyttömän paljon eri näköisiä ja kokoisia murikoita. Pienet oli kuitenkin mun suosikeita. 

Päädyttiin siis tosiaan myös johonkin ikivanhaan kuparikaivokseen, jonne mä en suostunut alkuun edes menemään sisälle. Ehei. Se oli ensinnäkin tajuttoman pimeä ja pohja täynnä vettä. Ihan tosi siellä lammikossahan olisi voinut vaania ties mitä hulluja tappajapetoja! 

Jotenkin mut sitten taas ylipuhuttiin tähän hulluuteen ja eikun veden poikki tunneliin! Vettä oli onneksi VAIN muutaman metrin matkalla, mutta olihan se nyt etovaa talsia siellä pelkillä flipflopeilla. Toi oli myös tosi matala ja tunkkainen ja sai kyllä varoa askeleitaan ettei lentänyt nenilleen. Mutta voinpahan lisätä tänkin mun kokemusten listaan.. Yäk.

Tuoltahan sitten Kye löysi myös seinästä jonkun aikaa kaivettuaan niin jonkun helkkarin kristalliesiintymän ja mitä ihmettä. Lisäksi löytyi kuparia ja jotain muita mineraaleja, joista en tiiäkään sen enempää. 

Mitäköhän me vielä seikkailtiin. Veikkaan, että tossa oli kaikki kertomisen arvoset jutut koska nyt en kyllä tähän hätään keksi enää Emmavillestä muuta. Oltiin tuolla tosiaan noin viikko ja voin kertoa, että oli lievästi ällöttävä olo kun peseytyminen tapahtui siinä lammikossa, joka sattui myös olemaan täynnä hullun pelottavia kaloja  ja rapuja ja muita hirvityksiä. Ei ihan kamalasti huvittanut siis hengailla siellä sen enempää...

Ainoa kerta kun mä suostuin koskemaan tommoseen monsteriin ja aloin melkeen itkeä kauhusta...

Emmavillestä palattiin sitten takasin kotio, jossa ei enää mitään hulluja seikkailuja tapahtunut. Käytiin kylläkin kahdesti nudistirannalla kalassa. Ensimmäisellä kerralla mun puhelin sai suolahuuhtelun ja kuoli ja toisella kerralla hullu blue bottle hyökkäsi mun kintun kimppuun ja voin kertoa että poltti. Totesinkin ton jälkeen, ettei kalastelu taida olla se mun juttu ja pysyin loppuajan kaukana erinäisistä kalastusvälineistä. 

24.3 meikä ottikin jälleen suunnaksi brissyn ja lentokentän ja hilpaisin kotio. Taisin olla tuolla brisbanen kentällä jotenkin surullisen näkönen kun sain vähän erikoiskohtelua pääsemällä mm niin turvatarkastus- kuin passitarkastusjonojen ohi. Hah on se vaan hienoa olla minä. 

25.3 olin kotona, kärsin hullusta jet legista joka myöhemmin taisi selittyä sillä, että muhun iski parin päivän kotona olemisen jälkeen aivan tajuton mononukleoosi ja sittenhän mä teinkin noin kuukauden täyttä kuolemaa. 

Tällä hetkellä istun lattialla ja oon kirjottanut tätä pätkää varmaan 2h ja muistellut haikeana tota kaikkea. Aika kultaa muistot ja niinhän se on, että vaikka tuolla ollessa mä en ehkä aina ollut mitenkään järjettömän onnellinen niin olihan toi hieno reissu ja oon tosi ilonen että tuli mentyä. Jos joku miettii sitä, että mitä aussiherran kanssa kävi, niin sanottakoon ettei asiat aina ihan mene suunnitellusti ja ihmiset muuttuu. Mulla on tosi hienoja muistoja ja kokemuksia joista muut voi vaan haaveilla, mutta matka jatkuu!

Matkan jatkumisesta puheen ollen, niin käväsin tossa tosiaan hetki sitten myös Ruotsin puolella ja tein myös viikon visiitin Hollantiin ja Saksaan. Noista reissuista myöhemmin, mutta ehkä päivitysväli voisi tällä kertaa olla vaikka vaan pari kuukautta puolen vuoden sijaan... Heh. 

Oon myös katsellut tässä seuraavia reissukohteita, mutta toistaiseksi en kyllä tiedä yhtään mihin oisin suuntaamassa. Pakko päästä johonkin kun reissujalkaa vipattaa ja kyllä mä talveksi jonnekin karkaan. Pitää vaan keksiä, että mihin. 

Nyt on pylly puutunut ja pissattaa. Pitää poistua.