Kipeenä on hyvä jatkaa reissun muistelemista!
_
Torstaina (25.7.13) törmäilin iltasella tosiaan mahtavan Angelan kanssa. Ei oltu nähty sitten mun 21vee synttäreiden (ne hullun legendaariset kemut brisbanessa, joista kukaan ei tunnu muistavan pahemmin mitään) ja nyt yhtäkkiä Angela olikin mun hostellin ulko-ovella!
Aloiteltiin ilta siirtymällä mäkkäriin. Siellä oli vähän jonoa ja meijän oikeen rauhallisesti alkanut ilta vähän häiriintyi kun yhtäkkiä joku pikkupoika (joka olikin oikeasti tyttö. wtf) päätti ohittaa meijät. Öö. Okei. Eikä siinä mitään, ei meillä nyt niin nälkä ollut. Kuitenkin joku nuoriherra meijän takaa päätti läksyttää tätä röyhkeätä pikkupoikaa (niin siis tyttöä) ja yhtäkkiä meneillään oli kamala tappelu kun kaksikko otti yhteen. Tää tyttö kävi ihan kierroksilla, sylki ja puri ja hakkas sitä poitsua minkä kerkes kun toinen vaan yritti pitää häirikköä aloillaan. Siinä niiden painiessa soitettiin jo poliisitkin paikalle, työntekijät kyseli meiltä, että mitä oikeen oli tapahtunut ja meikäläinen viksuna latasi superpäheän kertakäyttökameransa ja ikuisti tilanteen filmille. Tosi fiksua taas, kun johan se tyttö oli hyökkäämässä munkin päälle. Hupsista. Mutta hei, tappelu mäkissä?? Tietenkin mä haluan siitä kuvan.
Poliisit sitten saapuivat vihdoin (ratsupoliiseja, mihin ne oli ne ponit jättäny?) ja vei kaksikon käsiraudoissa pois. Sitten meiltä tultiin tenttaamaan lausuntoja ja muuta normaalia. Hyvä aloitus meijän illalle!
Kun vihdoin tilanne oli rauhottunut ja oltiin saatu syötyä niin lähdettiin hakemaan Angelan pyörä. Ei mitenkään yllättävää, että hollantilaisella on Damissa pyörä. Huristeltiin sitten tosi katu-uskottavasti (kunhan ensin pääsin kaikkea muuta kuin sujuvasti hyppäämään sinne pyörän taakse) jonnekin minne lie, mistä löytyi sillan toiselta puolen aivan tajuttoman söpö puinen maja terdeineen kaikkineen.
Istuttiin tuolla parisen tuntia ja juomisen parissa kerrattiin kuulumisia ja muisteltiin aussilan seikkailuja. Ton paikan sulkiessa, lähdettiin taas pyörän kanssa matkaan. Mäkin koitin pyöräillä. Ihan tosissani yritin. Mutta jotenkin aina Angelan hypättyä kyytiin meinasin törmätä seinään. Yllättävän vaikeeta toi pyöräily. Pitäydyttiin siis alkuperäisessä asetelmassa.
Tykitettiin (ihan tosi, noi holskut pyöräilee kamalaa kyytiä) sitten pitkin Damin katuja ja koitettiin löytää avoimia baareja tai terdejä tai jotain. Ei löydetty mitään, mutta meille yritettiin kyllä myydä pari pyörää eri tahoilta. Parikymppiä ihan ehdasta pyörästä ei mitenkaan kovin paha hinta. Kuulema porukka varastelee tuolla pyöriä oikeen urakalla ja sitten niitä kaupitellaan ajelemalla vaan ympäriinsä ja tarjoten pyöriä kaupaksi naurettavan halpaan hintaan jokaiselle vastaantulijalle.
Kun oltiin ajeltu tarpeeksi kauan ympäriinsä, päädyttiin viimesille drinksuille mun hostellin omaan baariin. Lopulta piti kuitenkin sanoa heipat kun Angelan oli aika lähteä kotia kohti. Sovittiin, että ensi kerralla mä meen valtaamaan sen sohvan ja viivyn vähän pidempään. Käy!
Perjantaina tsekkasin ulos hostellista 10 pintaan, odottelin hetken Johannaa ja sitten käytiin safkaamassa ennen lähtöä junalle. Saksa me tullaan!
Molemmilla oli reissaajan paras ystävä riesana, se tutuksi tullut darraväsymys ja junaan päästessä tulikin vähän torkuttua. Johanna ainakin veteli sikeitä varsin tyytyväisennäköisenä monttu auki. Jossain matkan varrella käytävän toiselle puolen istahti joku jenkkimies, jonka kanssa tuli juteltua melkeinpä koko loppumatka, kun Johannan matka jatkui edelleen se monttu auki. Jenkki vahvisti entisestään mun käsityksiä oudoista amerikkalaisista eikä siis pahemmin haitannut, kun meijän oli aika vaihtaa junaa.
Rheinessä hypättiin Münsteriin menevään junaan, joka oli muuten tosi kylmä! Ulkonakin satoi ja oli muutenkin viluisaa. Tosi outoa, kun Damissa oli jo tottunut hikoilemaan pienen söpön possun lailla. Toisaalta mä en kyllä ole varma, että hikoileeko possut? Pitää googlata.
Lopulta saavuttiin päämäärään jes! Asemalla vähän ihmeteltiin ja sekoiltiin. Johannan piti hankkia vielä paluulippu takaisin Damin puolelle ja kiitos mukavien tätihenkilöiden löydettiin lippupiste helposti. Johanna sai lippunsa ja seuraavaksi piti miettiä miten löydettäisiin Jonasin kämpille. Viisaina ratkaistiin ongelma kääntymällä Subwayn patonkien puoleen ja patongit kainalossa tarkasteltiin Jonasilta saatuja kävelyohjeita. En tosiaan tiedä, että mitä maagisia suunnistajia Suomi on meissä menettänyt, mutta löydettiin perille ihan ilman eksymisiä! Poikettiin jopa kaupassa siinä sivussa. Hyvä tytöt!
Jonas oli jättänyt meille avaimet ulos, joten tunkeuduttiin huoletta ovesta sisään. Siellä meitä vastassa oli Jonasin kämppis, joka esitteli meille kämpän. Aika vikkelään pureuduttiin kuitenkin meijän patskuihin ja sitten venaamaan Jonasta. Johanna datanörtti hyödynsi heti nettiyhteyden ja meikä valu koomaamaan sänkyyn.
Muutaman tunnin odottelun jälkeen ovesta ilmestyi karvanaama-Jonas! Normaalin halailu- ja kuulumisrupeaman jälkeen lähdettiin kuitenkin uudelleen kauppaan. Mukaan tarttui kaikkea tarpeellista iltaa varten eli ruokaa ja alkoholia. Oli muuten ihanan halpaa! Olo oli kuin miljonäärillä. Köyhällä miljonäärillä.
Illalla oli varsinainen Bondi Reunion vanhojen Surfside tyyppien kanssa. Olin kutsunut paikalle Johannan lisäksi Claran ja Bastianin sekä tietenkin Jonas oli sieltä tuttu myös. Näiden sankareiden lisäksi paikalle hiippaili liuta muita tyyppejä ja lopulta meitä oli paikalla aikamoinen lauma. Oli aivan tajuttoman kiva nähdä vanhat tyypit pitkästä aikaa ja ilta meni semisti riehakkaissa tunnelmissa.
Kämpiltä jatkettiin matkaa jonnekin teollisuusalueen näköiseen mestaan baareilemaan. Musiikki oli aika pyllystä (saksalainen konejumputus... eeh) ja porukka alkoi katoilemaan. Lopulta mekin luovutettiin Johannan kanssa ja lähdettiin etsimään kebabia. Oltiin saatu ohjeet usealta eri tyypiltä, mutta mulla ei ainakaan ollut siltikään mitään havaintoa siitä, että mihin suuntaan meijän piti mennä. Onneksi Johannalla on tarkka nenä ja löydettiin ruuan luokse!
En sitten tiedä mitä taas tapahtui, mutta jotenkin päädyttiin siinä 4am tienoilla hengailemaan joidenkin brittipoitstujen seuraan. Mitä ihmettä? Lopulta se oli kuitenkin erittäin hieno juttu, koska eihän meillä ollut Johannan kanssa mitään havaintoa siitä, että missä se Jonasin kämppä mahtoikaan sijaita. Saatiin briteiltä apua ja lopulta siinä joskus 6am tietämillä raahauduttiin oikeasta ovesta sisään.
Maagisin ilta pitkään aikaan!
Lauantaina olo oli todella raikas ja pirteä. Taidettiinkin pitkälti vaan koomata, kunnes oli aika lähteä saattamaan Johanna junalle. Neidin Saksanvisiitti oli ohi, heippahei. Oli taas kovin suruisaa, mutta ehkä me törmätään taas jossain päin palloa.
Asemalta jatkettiin Jonasin kanssa matkaa johonkin hassuun vintage-puotiin. Pukeuduttiin venäläisiin karvalakkeihin.
Sitten valuttiin takasin kämpille, jossa katottiin vaan pari tuntia leffaa ja koomattiin siihen asti, että Ylva saapui paikalle. Sitten revittiin itsemme pirteästi liikkeelle ja lähettiin vähän kiertelemään münsteriä. Jotenkin me kuitenkin päädyttiin parille tasottavalle. Oho. Mut hei sen paikan ikkunassa oli iso muumimainos!
Sunnuntaina Jonas kysy, että mihin mä haluan mennä. Vastasin, että jonnekin korkealle.
Mua oltiin jo aikaisemmin valistettu siitä, että münster on varmaan Saksan lättäsin paikka. Eli mun mielestä oli ihan ok haluta mennä jonnekin korkealle. Ei kuulema vaan ollut mitään korkeata paikkaa.
Käveltiin sitten ympäriinsä ja Ylva liittyi myös seuraan. Visitoitiin mm. joku puutarha, joku mikälie linna, pari kirkkoa ja osallistuttiin jopa johonkin messuun. Eksyin myös melkein ripittäytymään, kun uteliaana satuin tempaisemaan rippituolin papin puoleisen verhon sivuun. Joo, se tyyppi oli siellä. Mut mistä mä olisin voinut tietää, että siinä saksankielisessä lapussa luki papin olevan paikalla ripittäytyjiä varten. Kyllä oli Ylvalla ja Jonasilla hauskaa... Seuraavat kirkot kiersin suosiolla kauempaa.
Sitten mentiin hengailemaan Ylvan luokse ja tapasin mm sen yhen kämppiksistä. Siltä puuttui käsi.
Tosi mukava tyyppi ja oli intohimoinen valokuvaaja. Siltä löytyi pientä studiosettiä ja kaikkea. Olisin halunnut alkaa testailemaan sen laitteita, muttta Jonasilla vihdoin sytytti ja soitti Sandrolle ja sen kihlatulle (jonka nimeä en tähän hätään ollenkaan muista, mutta ihan ymmärrettävää kun tutustuttiin sillon perjantaina. Johan on kumma että siltä illalta muistaa edes omaa nimeään), että me tullaan kylään. Ne sattu asumaan jossain kuudennessa kerroksessa ja se oli korkein paikka tähän hätään. Sinne siis! Hypättiin dösään ja täällä on muuten aivan mahtava systeemi, että dösään saa ottaa itselleen "vieraan", jonka ei tarvitse maksaa kunhan kaverilla on lippu. Loistavaa!
Perille päästyä ihmeteltiin auringonlaskua partsilla ja pelattiin hassuja pelejä.
Mä kuolin. Usein.
Maanantaina selviteltiin mun mahiksia päästä halvalla kulkeutumaan Frankfurtiin. Mun lento takasin suomeen oli lähdössä sieltä seuraavana iltana ja junat maksoi reilun satasen. Hulluutta! Onneksi mulla oli Jonas apuna ja ennen kuin huomasinkaan, oli se onnistunut hankkimaan mulle kyydin joltain tuntemattomalta saksalaiselta liikemieheltä 15e hintaan. Jaa, okei!
Lisäksi käytiin kaupassa ostamassa läjä omppuja ja päärynöitä. En tosiaan tiedä miten päädyttiin tekemään marmelaadia, mutta niin sitä vaan löysin itseni keittiöstä. Onneksi kokki kolmosella aka Jonasilla oli joku käsitys siitä, miten homma toimi koska mulla ei ollut aavistustakaan. Mahtavinta tässä oli se, että siitä tuli oikeasti tajuttoman hyvää! Oli aikamoinen kuningasfiilis kun mussutettiin meijän marmelaadilla täyttämiä kroissaintteja.
Kun toi oltiin saatu pois päiväjärjestyksestä niin istuttiinkin jo junassa matkalla kuka tietää minne. Ylvan jonkun kaverin eksällä oli synttärit ja jotenkin mäkin päädyin juhlistamaan niitä. Kuvio kaverin ja eksän välillä oli vähän hassu, mutta kamalan söpö. Kaveri oli saksalainen, eksä jenkki. Jenkki oli muuttanut saksalaisen perässä saksaan. Oli kuitenkin eronneet, mutta asuivat vielä yhdessä. Tosi kivoja molemmat ja mut toivotettiin heti tervetulleeksi porukkaan. Porukkaan, joka koostui saksalaisista ja siitä yhdestä jenkistä.
Pelattiin eri juomapelejä. Paljon. Myös ulkona. Koulun pihalla. Bissellä.
Voi humala.
Jäätiinkin suosiolla sohvalle yöksi.
Tiistaina olikin tosi freesi olo niiden parin hassun nukutun tunnin jälkeen. Ai että. Oli kuitenkin pakko lähteä ajoissa liikkeelle, kun meikäläisen piti vielä keretä lennolle. Eli eikun junaan, sieltä kämpille pakkaamaan ja sitten pitikin jo lähteä etsimään mun kyytiä. Oltiin sovittu, että nähdään juna-aseman takana ja onneksi mulla on edelleen maailman mahtavimmat kaverit ja Jonas kanto mun rinkan sinne. Siellä odoteltiin hetki, kunnes tuntomerkkeihin sopiva herra ilmestyi autoinensa paikalle. Rinkka takakonttiin ja viimeiset halaukset Jonasin kanssa. Oli taas ihan liian surullista!
Saksanherra ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onneksi kyydissä oli myös joku nuorempi saksalainen jonka kanssa pystyi kommunikoimaan edes jotenkin. Matka meni kuitenkin pitkälti torkkuessa ja vilkuillessa nopeusmittaria. keskinopeus 150km/h.
Kentällä rahat saksanherran kouraan ja rinkka kantoon. Mut jätettiin väärälle puolen kenttää, joten jouduin taas vähän seikkailemaan ja matkustelemaan skytrainilla oikeaan terminaaliin. Mä oon edelleen sitä mieltä, että Frankfurtin lentokenttä on kaikista vammasin. Eksyn sinne aina ja sen lisäksi paikan työntekijät on tosi nihkeitä ja toisaalta eipä niistä kuitenkaan ole pahemmin apua, kun tiedustellessasi jotain englanniksi saat vastauksen poikkeuksetta saksaksi. Aaarrgghhhhhh.
Lopulta kuitenkin ninjailin tieni oikealle portille ja oikeaan koneeseen.
_
Tiivistettynä mun reissu oli ihan jäätävä. Parempi mitä olin osannut odottaa. Tuli taas seikkailtua oikein urakalla ja oli mahtavaa nähdä vanhoja kavereita aussilasta! Vielä muutama hassu vuosi takaperin en olisi ikinä voinut kuvitella mitään vastaavaa. Oon ihan semisti onnellinen.
Tällä hetkellä mun rinkka makaa keskellä lattiaa. Parin kuukauden päästä se pääsee talvea karkuun.
