Takaisin Australiaan!

Olin eilen päättänyt ostaa lennot. Sitten muistin, että ei hitto se viisumikin pitäisi hankkia.

Hain viisumia ja olin ajatellut, että sillä menee taas se päivä tai pari.

Mitä vielä! Tuli hyväksyttynä mailiin vajaassa minuutissa.

Sitten ostin lennot.

Lähtö joulukuun alussa, tarkkaa päivämäärää en vielä paljasta.

Lennän finskillä (hyi) yhdellä vaihdolla. Vaihto Hong Kongissa seitsemän tuntia (jes saan nukuttua).

Perillä Perthissä 6.50am.

Paluu oikeastaan tasan 3kk myöhemmin. Myös finskillä ja yhdellä vaihdolla, tällä kertaa pysähdys Singaporessa.

Suunnitelmana on aloittaa reissu lännestä, Perthissä ainakin pari viikkoa. Sitten mahdollisuuksien mukaan Broome ja Darwin. Toivon mukaan pääsen myös visitoimaan Tasmanian. Jostain sitten lennän takaisin itärannikolle ja palaan kotiin Byronin Arts Factoryyn. Siellä toivottavasti pari viikkoa ennen kuin liikun brisbaneen, josta myöhemmin lennän kotiin. Suunnitelmat kuitenkin aina tuntuvat muuttuvan, joten ei stressiä ja antaa virran kuljettaa. 

Ihan huikeeta päästä takaisin toiseen kotimaahan, vaikka vastahan tossa joku 8kk sitten sieltä palauduin.

Ensimmäisellä kerralla poistuin Suomesta kaveri turvana. Toisella kertaa siellä odotti mun aussiperhe. Tällä kolmannella kerralla lähden yksin eikä maassa odota kukaan. Ahh vapauden tunnetta!

Nämä 3kk aion elää täysillä, jonka jälkeen reissuelämä saa jäädä tauolle hetkeksi mun keskittyessä muihin asioihin (ellen voita lotossa).

HOLLANTI, SAKSA (part 2)

Kipeenä on hyvä jatkaa reissun muistelemista!
_

Torstaina (25.7.13) törmäilin iltasella tosiaan mahtavan Angelan kanssa. Ei oltu nähty sitten mun 21vee synttäreiden (ne hullun legendaariset kemut brisbanessa, joista kukaan ei tunnu muistavan pahemmin mitään) ja nyt yhtäkkiä Angela olikin mun hostellin ulko-ovella!

Aloiteltiin ilta siirtymällä mäkkäriin. Siellä oli vähän jonoa ja meijän oikeen rauhallisesti alkanut ilta vähän häiriintyi kun yhtäkkiä joku pikkupoika (joka olikin oikeasti tyttö. wtf) päätti ohittaa meijät. Öö. Okei. Eikä siinä mitään, ei meillä nyt niin nälkä ollut. Kuitenkin joku nuoriherra meijän takaa päätti läksyttää tätä röyhkeätä pikkupoikaa (niin siis tyttöä) ja yhtäkkiä meneillään oli kamala tappelu kun kaksikko otti yhteen. Tää tyttö kävi ihan kierroksilla, sylki ja puri ja hakkas sitä poitsua minkä kerkes kun toinen vaan yritti pitää häirikköä aloillaan. Siinä niiden painiessa soitettiin jo poliisitkin paikalle, työntekijät kyseli meiltä, että mitä oikeen oli tapahtunut ja meikäläinen viksuna latasi superpäheän kertakäyttökameransa ja ikuisti tilanteen filmille. Tosi fiksua taas, kun johan se tyttö oli hyökkäämässä munkin päälle. Hupsista. Mutta hei, tappelu mäkissä?? Tietenkin mä haluan siitä kuvan.

Poliisit sitten saapuivat vihdoin (ratsupoliiseja, mihin ne oli ne ponit jättäny?) ja vei kaksikon käsiraudoissa pois. Sitten meiltä tultiin tenttaamaan lausuntoja ja muuta normaalia. Hyvä aloitus meijän illalle!

Kun vihdoin tilanne oli rauhottunut ja oltiin saatu syötyä niin lähdettiin hakemaan Angelan pyörä. Ei mitenkään yllättävää, että hollantilaisella on Damissa pyörä. Huristeltiin sitten tosi katu-uskottavasti (kunhan ensin pääsin kaikkea muuta kuin sujuvasti hyppäämään sinne pyörän taakse) jonnekin minne lie, mistä löytyi sillan toiselta puolen aivan tajuttoman söpö puinen maja terdeineen kaikkineen.

Istuttiin tuolla parisen tuntia ja juomisen parissa kerrattiin kuulumisia ja muisteltiin aussilan seikkailuja. Ton paikan sulkiessa, lähdettiin taas pyörän kanssa matkaan. Mäkin koitin pyöräillä. Ihan tosissani yritin. Mutta jotenkin aina Angelan hypättyä kyytiin meinasin törmätä seinään. Yllättävän vaikeeta toi pyöräily. Pitäydyttiin siis alkuperäisessä asetelmassa.

Tykitettiin (ihan tosi, noi holskut pyöräilee kamalaa kyytiä) sitten pitkin Damin katuja ja koitettiin löytää avoimia baareja tai terdejä tai jotain. Ei löydetty mitään, mutta meille yritettiin kyllä myydä pari pyörää eri tahoilta. Parikymppiä ihan ehdasta pyörästä ei mitenkaan kovin paha hinta. Kuulema porukka varastelee tuolla pyöriä oikeen urakalla ja sitten niitä kaupitellaan ajelemalla vaan ympäriinsä ja tarjoten pyöriä kaupaksi naurettavan halpaan hintaan jokaiselle vastaantulijalle.

Kun oltiin ajeltu tarpeeksi kauan ympäriinsä, päädyttiin viimesille drinksuille mun hostellin omaan baariin. Lopulta piti kuitenkin sanoa heipat kun Angelan oli aika lähteä kotia kohti. Sovittiin, että ensi kerralla mä meen valtaamaan sen sohvan ja viivyn vähän pidempään. Käy!

Perjantaina tsekkasin ulos hostellista 10 pintaan, odottelin hetken Johannaa ja sitten käytiin safkaamassa ennen lähtöä junalle. Saksa me tullaan!
Molemmilla oli reissaajan paras ystävä riesana, se tutuksi tullut darraväsymys ja junaan päästessä tulikin vähän torkuttua. Johanna ainakin veteli sikeitä varsin tyytyväisennäköisenä monttu auki. Jossain matkan varrella käytävän toiselle puolen istahti joku jenkkimies, jonka kanssa tuli juteltua melkeinpä koko loppumatka, kun Johannan matka jatkui edelleen se monttu auki. Jenkki vahvisti entisestään mun käsityksiä oudoista amerikkalaisista eikä siis pahemmin haitannut, kun meijän oli aika vaihtaa junaa.

Rheinessä hypättiin Münsteriin menevään junaan, joka oli muuten tosi kylmä! Ulkonakin satoi ja oli muutenkin viluisaa. Tosi outoa, kun Damissa oli jo tottunut hikoilemaan pienen söpön possun lailla. Toisaalta mä en kyllä ole varma, että hikoileeko possut? Pitää googlata.

Lopulta saavuttiin päämäärään jes! Asemalla vähän ihmeteltiin ja sekoiltiin. Johannan piti hankkia vielä paluulippu takaisin Damin puolelle ja kiitos mukavien tätihenkilöiden löydettiin lippupiste helposti. Johanna sai lippunsa ja seuraavaksi piti miettiä miten löydettäisiin Jonasin kämpille. Viisaina ratkaistiin ongelma kääntymällä Subwayn patonkien puoleen ja patongit kainalossa tarkasteltiin Jonasilta saatuja kävelyohjeita. En tosiaan tiedä, että mitä maagisia suunnistajia Suomi on meissä menettänyt, mutta löydettiin perille ihan ilman eksymisiä! Poikettiin jopa kaupassa siinä sivussa. Hyvä tytöt!

Jonas oli jättänyt meille avaimet ulos, joten tunkeuduttiin huoletta ovesta sisään. Siellä meitä vastassa oli Jonasin kämppis, joka esitteli meille kämpän. Aika vikkelään pureuduttiin kuitenkin meijän patskuihin ja sitten venaamaan Jonasta. Johanna datanörtti hyödynsi heti nettiyhteyden ja meikä valu koomaamaan sänkyyn.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen ovesta ilmestyi karvanaama-Jonas! Normaalin halailu- ja kuulumisrupeaman jälkeen lähdettiin kuitenkin uudelleen kauppaan. Mukaan tarttui kaikkea tarpeellista iltaa varten eli ruokaa ja alkoholia. Oli muuten ihanan halpaa! Olo oli kuin miljonäärillä. Köyhällä miljonäärillä.

Illalla oli varsinainen Bondi Reunion vanhojen Surfside tyyppien kanssa. Olin kutsunut paikalle Johannan lisäksi Claran ja Bastianin sekä tietenkin Jonas oli sieltä tuttu myös. Näiden sankareiden lisäksi paikalle hiippaili liuta muita tyyppejä ja lopulta meitä oli paikalla aikamoinen lauma. Oli aivan tajuttoman kiva nähdä vanhat tyypit pitkästä aikaa ja ilta meni semisti riehakkaissa tunnelmissa.

Kämpiltä jatkettiin matkaa jonnekin teollisuusalueen näköiseen mestaan baareilemaan. Musiikki oli aika pyllystä (saksalainen konejumputus... eeh) ja porukka alkoi katoilemaan. Lopulta mekin luovutettiin Johannan kanssa ja lähdettiin etsimään kebabia. Oltiin saatu ohjeet usealta eri tyypiltä, mutta mulla ei ainakaan ollut siltikään mitään havaintoa siitä, että mihin suuntaan meijän piti mennä. Onneksi Johannalla on tarkka nenä ja löydettiin ruuan luokse!

En sitten tiedä mitä taas tapahtui, mutta jotenkin päädyttiin siinä 4am tienoilla hengailemaan joidenkin brittipoitstujen seuraan. Mitä ihmettä? Lopulta se oli kuitenkin erittäin hieno juttu, koska eihän meillä ollut Johannan kanssa mitään havaintoa siitä, että missä se Jonasin kämppä mahtoikaan sijaita. Saatiin briteiltä apua ja lopulta siinä joskus 6am tietämillä raahauduttiin oikeasta ovesta sisään.

Maagisin ilta pitkään aikaan!

Lauantaina olo oli todella raikas ja pirteä. Taidettiinkin pitkälti vaan koomata, kunnes oli aika lähteä saattamaan Johanna junalle. Neidin Saksanvisiitti oli ohi, heippahei. Oli taas kovin suruisaa, mutta ehkä me törmätään taas jossain päin palloa.

Asemalta jatkettiin Jonasin kanssa matkaa johonkin hassuun vintage-puotiin. Pukeuduttiin venäläisiin karvalakkeihin.

Sitten valuttiin takasin kämpille, jossa katottiin vaan pari tuntia leffaa ja koomattiin siihen asti, että Ylva saapui paikalle. Sitten revittiin itsemme pirteästi liikkeelle ja lähettiin vähän kiertelemään münsteriä. Jotenkin me kuitenkin päädyttiin parille tasottavalle. Oho. Mut hei sen paikan ikkunassa oli iso muumimainos!

Sunnuntaina Jonas kysy, että mihin mä haluan mennä. Vastasin, että jonnekin korkealle.
Mua oltiin jo aikaisemmin valistettu siitä, että münster on varmaan Saksan lättäsin paikka. Eli mun mielestä oli ihan ok haluta mennä jonnekin korkealle. Ei kuulema vaan ollut mitään korkeata paikkaa.

Käveltiin sitten ympäriinsä ja Ylva liittyi myös seuraan. Visitoitiin mm. joku puutarha, joku mikälie linna, pari kirkkoa ja osallistuttiin jopa johonkin messuun. Eksyin myös melkein ripittäytymään, kun uteliaana satuin tempaisemaan rippituolin papin puoleisen verhon sivuun. Joo, se tyyppi oli siellä. Mut mistä mä olisin voinut tietää, että siinä saksankielisessä lapussa luki papin olevan paikalla ripittäytyjiä varten. Kyllä oli Ylvalla ja Jonasilla hauskaa... Seuraavat kirkot kiersin suosiolla kauempaa.

Sitten mentiin hengailemaan Ylvan luokse ja tapasin mm sen yhen kämppiksistä. Siltä puuttui käsi.
Tosi mukava tyyppi ja oli intohimoinen valokuvaaja. Siltä löytyi pientä studiosettiä ja kaikkea. Olisin halunnut alkaa testailemaan sen laitteita, muttta Jonasilla vihdoin sytytti ja soitti Sandrolle ja sen kihlatulle (jonka nimeä en tähän hätään ollenkaan muista, mutta ihan ymmärrettävää kun tutustuttiin sillon perjantaina. Johan on kumma että siltä illalta muistaa edes omaa nimeään), että me tullaan kylään. Ne sattu asumaan jossain kuudennessa kerroksessa ja se oli korkein paikka tähän hätään. Sinne siis! Hypättiin dösään ja täällä on muuten aivan mahtava systeemi, että dösään saa ottaa itselleen "vieraan", jonka ei tarvitse maksaa kunhan kaverilla on lippu. Loistavaa!

Perille päästyä ihmeteltiin auringonlaskua partsilla ja pelattiin hassuja pelejä.
Mä kuolin. Usein.

Maanantaina selviteltiin mun mahiksia päästä halvalla kulkeutumaan Frankfurtiin. Mun lento takasin suomeen oli lähdössä sieltä seuraavana iltana ja junat maksoi reilun satasen. Hulluutta! Onneksi mulla oli Jonas apuna ja ennen kuin huomasinkaan, oli se onnistunut hankkimaan mulle kyydin joltain tuntemattomalta saksalaiselta liikemieheltä 15e hintaan. Jaa, okei!

Lisäksi käytiin kaupassa ostamassa läjä omppuja ja päärynöitä. En tosiaan tiedä miten päädyttiin tekemään marmelaadia, mutta niin sitä vaan löysin itseni keittiöstä. Onneksi kokki kolmosella aka Jonasilla oli joku käsitys siitä, miten homma toimi koska mulla ei ollut aavistustakaan. Mahtavinta tässä oli se, että siitä tuli oikeasti tajuttoman hyvää! Oli aikamoinen kuningasfiilis kun mussutettiin meijän marmelaadilla täyttämiä kroissaintteja.

Kun toi oltiin saatu pois päiväjärjestyksestä niin istuttiinkin jo junassa matkalla kuka tietää minne. Ylvan jonkun kaverin eksällä oli synttärit ja jotenkin mäkin päädyin juhlistamaan niitä. Kuvio kaverin ja eksän välillä oli vähän hassu, mutta kamalan söpö. Kaveri oli saksalainen, eksä jenkki. Jenkki oli muuttanut saksalaisen perässä saksaan. Oli kuitenkin eronneet, mutta asuivat vielä yhdessä. Tosi kivoja molemmat ja mut toivotettiin heti tervetulleeksi porukkaan. Porukkaan, joka koostui saksalaisista ja siitä yhdestä jenkistä.

Pelattiin eri juomapelejä. Paljon. Myös ulkona. Koulun pihalla. Bissellä.
Voi humala.

Jäätiinkin suosiolla sohvalle yöksi.

Tiistaina olikin tosi freesi olo niiden parin hassun nukutun tunnin jälkeen. Ai että. Oli kuitenkin pakko lähteä ajoissa liikkeelle, kun meikäläisen piti vielä keretä lennolle. Eli eikun junaan, sieltä kämpille pakkaamaan ja sitten pitikin jo lähteä etsimään mun kyytiä. Oltiin sovittu, että nähdään juna-aseman takana ja onneksi mulla on edelleen maailman mahtavimmat kaverit ja Jonas kanto mun rinkan sinne. Siellä odoteltiin hetki, kunnes tuntomerkkeihin sopiva herra ilmestyi autoinensa paikalle. Rinkka takakonttiin ja viimeiset halaukset Jonasin kanssa. Oli taas ihan liian surullista!

Saksanherra ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onneksi kyydissä oli myös joku nuorempi saksalainen jonka kanssa pystyi kommunikoimaan edes jotenkin. Matka meni kuitenkin pitkälti torkkuessa ja vilkuillessa nopeusmittaria. keskinopeus 150km/h.

Kentällä rahat saksanherran kouraan ja rinkka kantoon. Mut jätettiin väärälle puolen kenttää, joten jouduin taas vähän seikkailemaan ja matkustelemaan skytrainilla oikeaan terminaaliin. Mä oon edelleen sitä mieltä, että Frankfurtin lentokenttä on kaikista vammasin. Eksyn sinne aina ja sen lisäksi paikan työntekijät on tosi nihkeitä ja toisaalta eipä niistä kuitenkaan ole pahemmin apua, kun tiedustellessasi jotain englanniksi saat vastauksen poikkeuksetta saksaksi. Aaarrgghhhhhh.

Lopulta kuitenkin ninjailin tieni oikealle portille ja oikeaan koneeseen.


_

Tiivistettynä mun reissu oli ihan jäätävä. Parempi mitä olin osannut odottaa. Tuli taas seikkailtua oikein urakalla ja oli mahtavaa nähdä vanhoja kavereita aussilasta! Vielä muutama hassu vuosi takaperin en olisi ikinä voinut kuvitella mitään vastaavaa. Oon ihan semisti onnellinen.

Tällä hetkellä mun rinkka makaa keskellä lattiaa. Parin kuukauden päästä se pääsee talvea karkuun.

Ruotsi, Hollanti, Saksa. (PART 1)

Ajattelin alkuun raapustaa jotain yleispätevää viisastelua mun reissailuista, mutta laiskuus iski ja sen sijaan hyppään vaan tarinoimaan heinäkuun hienoista reissuista.

Heinäkuun alussa tuli käytyä tuolla naapurissa, ihan siis Ruotsissa asti. Viime kerrasta olikin ehtinyt hurahtaa jo vuosia ja nyt saatiin laivamatka hurjaan kahden euron hintaan niin eipä siinä tarvinnut lähtemistä kauaa miettiä. Tarkoitus oli käydä vähän kiertelemässä ja ihmettelemässä eikä viettää villiä rellestysreissua ja kerrankin tuli pitäydyttyä suunnitelmassa.

Reitti näytti jotakuinkin tältä: Vanhakaupunki-Keskusta-Djurgårdeni ja Gröna lundista napattiin paatti takas isommalle paatille. Oli tosi kiva minireissu, mutta ei siitä sen kummempia.

Heinäkuun lopulla, tarkemmin sanottuna 23 päivä, meikä sitten hyppäsi lentokoneeseen ja reissasin tyytyväisenä Hollantiin. Köyhänä tietenkin tuli valittua myös se halvin lento, joka sattui sisältämään vaihdon Köpiksessä. Tuntui vähän typerältä juosta köpiksen läpi (vaihtoaika taisi olla 40min, joka tosin tolla kentällä on turhankin paljon..) tommosen ylilyhyen matkan takia, mutta mitäpä pienistä!

Olin jo Suomessa sopinut mun suosikeimman hollantilaiskaiffarin kanssa, että se tulis mua vastaan kentälle tai Damin keskustaan. Soitin herralle sitten kentältä ja sovittiin että mun pitäisi löytää tieni lentokentältä sinne keskustaan. Hahaa jepjep ihan hyvin kun eksyin jo sinne kentälle. Mun onneksi mulla on maailman mahtavimmat kaverit ja niinhän siinä kävi, että Jannes soitti tulevansa sittenkin noutamaan mut kentältä ja mennään siitä yhtä matkaa keskustaan. Jes!

Odottelin tyyppiä kentällä jonkun tunnin, mikä ei pahemmin haitannut kun kävin safkaamassa ja tenttaamassa joltain Infopisteen tädiltä Damin karttaa. En oikeen tiiä, että mikä pakkomielle mulla on aina hamstrata kamalasti karttoja kun enhän mä niitä osaa lukea. Kai se on vaan kiva rutata laukun pohjalle? Paha sanoa.

Vähän ennen kun Jannesin oli tarkoitus saapua kävin ostamassa junalipun valmiiksi. Sitten odottamaan Jannesta ja voi sitä riemua kun kaveri ilmestyi paikalle! Tyhmemmille tiedoksi, että Jannes on aussilasta tuttu, törmättiin Arts Factoryssa Byronilla ja hengattiin aika tiiviisti pari viikkoa, kunnes tiet erkani. Toki nähtiin myöhemmin myös Brisbanessa useempaankin otteeseen.
Jannes onkin yksi mulle tärkeimmistä tyypeistä ikinä ja (yllättäen) aivan mahtava persoona.

Jannes lähti sitten opastamaan meitä oikeeseen junaan ja päädyttiin pienen mutkan kautta (joo ei toi osannut suunnistaa yhtään mua paremmin..) oikeeseen junaan ja lopulta oltiinkin Amsterdamin asemalla! Jipii! Seuraavana operaationa oli hostellin metsästäminen. Mä inhoan kaikkea suunnittelua (tai siis oon vaan laiska ja aikaansaamaton kakka) joten tietenkin saavuin maahan vaan menolipulla ilman tietoa mistään muusta. Mutta hei olihan mulla Jannes! Maailman mahtavin kaveri sitten kyseli tyypeiltä vinkkejä hostellien sijainneista ja sitten vaan talsittiin etsimään niitä. Oli aivan tajuttoman kuuma ja meinasin kuolla. Olin siis hyvinkin onnellinen Jannesin kantaessa mun ylipainavaa rinkkaa ympäriinsä. Kiitoskiitoskiitos!

Mulle aina Ausseissa naljailtiin siitä, että mua onnekkaampaa tyyppiä ei oo olemassa. Mulla on kuulema joku mystinen "lost face" ja sillon kaikki rientää apuun ja mulle ei vaan voi ikinä tapahtua mitään pahaa. Heh. Niinhän se tällä kertaa taas osottautui todeksi, kun metsästettiin sitä hostellia ja käytiin parissa paikassa ja aina ensimmäinen kommentti oli "ei tilaa", kunnes jotenkin mystisesti sitä tilaa sitten yhtäkkiä ilmestykin juuri sen yhden sängyn verran. Hauskaa. Sain sitten lopulta valita kolmesta "täydestä" hostellista ja toki valitsin halvimman.

Kävin sitten heivaamassa rinkan huoneeseen, jubasin yhden kämppiksen kanssa hetken, vaihdoin kevyempää vaatetta päälle ja törmäsin vielä juuri ennen ovesta poistumista toiseen kämppikseen. Se oli hulvaton tyyppi. Sen reaktio kaikkeen mitä sanoin oli tyhjä, tuijottava katse (weeeed look) ja kaikkien sanojen jälkeen se höhötti. Ihan tosi. Vaikka kun se esitteli itsensä. Hey im Matt höhöhöh. Nice to meet you höhöhöh. Aargh.

Hostellilta minnekäs muualle kun TERDELLE. Käytiin pyörimässä vähän ympäriinsä hikisinä possuina kunnes löydettiin kiva terde johon jäätiin parille. Mut pakotettiin myös maistamaan jotain hassuja palleroita. Bitterballs. Ne oli outoja.

Loppupäivä menikin sitten eri terdeillä. Käytiin oikeasti varmaan kymmenellä eri terdellä. Ihan mahtavuutta! Paitsi että olin ollut hereillä jostain 4am asti joten ne drinksut teki tehtävänsä aika nopeasti oho hups. Mä en vaan ikinä opi.. Mutta empä mä taida halutakaan.

Jannesin oli tarkoitus viipyä vaan iltaan ja lähteä sitten takas himppeen (asuu jossain tuppukylässä kauempana), mutta koska oon paras sain sen soittamaan pomolleen ja tadaa se saikin vielä toisenkin päivän vapaaksi duunista ja käytiin tsekkaamassa sekin mun hostelliin. Tuli taas todistettua mun mystinen hyvä onni, kun Jannes joutui maksamaan yöstään melkeen puolet enemmän. HAH. On ihan kivaa olla meikä.

Illalla käytiin vielä katsastamassa se ahh-niin-houkutteleva red light district ja joo olihan se nyt aika huvittavaa. Siellä ne itäeuroopan ihmeet möllötti tylsistyneinä. Oletan ainakin että olivat tylsistyneitä. Siltä ne näytti. Nähtiin vaan yhden miehen menevän ovesta, mutta muuten porukka tuntui olevan vaan katselemassa. Kaiken huippu oli (lihava) amerikkalainen perhe. Kuka raahaa 10vee lapset kattelemaan tissejä? Ai joo. Amerikkalaiset.

Seuraavana päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Damia terdejen ulkopuolella. Visitoitiin dam square, talsittiin ees-taas damrakia (se joku pääkatu), ylitettiin monta siltaa ja kanaalia, pelattiin bilistä (mä voitin!!!), ihmeteltiin outoja valokuvia foamissa, käytiin parilla, syötiin, ihmeteltiin tulppaaneja markkinoilla, väisteltiin hulluja pyöräilijöitä ja pidettiin hauskaa.

Lopulta oli kuitenkin aika sanoa mahtitoverille heipat. Tuntuu aina yhtä pahalta, mutta eiköhän taas törmäillä jossain välissä.

Ehdin sitten koomaamaan pyhässä yksinäisyydessäni tunnin, pari kunnes oli aika törmäillä Johannan kanssa. Tyhmemmille jälleen tiedoksi, että Johanna on myöskin aussilasta tuttu, törmättiin Bondilla ekana päivänä ja sen jälkeen Johannaa näkikin päivittäin parin (?) kuukauden ajan. Hassua miten pitää lähteä toiselle puolen palloa tutustumaan uusiin suomalaisiin.

Johanna oli Damissa suorittamassa jotain juttua kouluaan varten ja työskenteli hassunnimisessä hotellissa dam squaren huudeilla. Neiti tuli kuitenkin hakemaan mut hostellilta, kun enhän mä nyt osannut suunnistaa yhtään mihinkään tuolla. Avuton täällä hei.

Johannankin kanssa tuli päädyttyä terdelle ja terdeltä johonkin paikalliseen juottolaan pelaamaan bilistä. Olin biliksessä alkuun aivan maaginen, mutta taika haihtui siinä aika nopeasti kun taisin muistaa, että enhän mä mitään bilistä ihan oikeasti osaa pelata. Lisäksi tuli kerrattua Pohkun kanssa kaikki häppeningit ja muut, kun ei kuitenkaan oltu nähty yli vuoteen. Pohkuli oli kuitenkin ihan yhtä hassu mitä ennenkin ja oli tosi kivaa törmäillä pitkästä aikaa!

Olin myös kaamean ilonen kun Johanna oli myös innostunut lähtemään mukaan Saksaan, mihin olin saanut koottua porukan Bondilta. Huippua!

Torstaina halusin nukkua. Olin elänyt muutaman tunnin yöunilla ja silmäpussit roikkuivat lattialla. Onnistuinkin koomaamaan aika hyvin enkä tehnyt pahemmin mitään ihmeitä. Mitä nyt juttelin uusien kämppisten kanssa siihen asti, että Angela laittoi viestiä, että voisi tulla moikkaamaan. Tyhmemmille taas kerran kertauksena, että Angela on myöskin aussilasta tuttu, sieltä Byronilta, Arts Factotysta. Jannesin tavoin hollantilainen ja asuu Damissa. Aivan tolkuttoman hauska tyyppi, jonka kanssa tuli reivattua byronin yössä pariin otteeseen aika villisti. Ihan hävettää myöntää, ettei mulla ole ihan kauhean selkeitä mielikuvia meijän seikkailuista (kiitos kuningas alkoholi), mutta hauskaa oli aina!

_
Nyt harittaa silmät niin pahasti, että lauseista puuttuu sanoja joten jätän kirjottamisen tänään tähän ja palaan asiaan uudestaan uusilla silmillä.

Vielä vähän aussijuttuja!

Hoo tajusin, että unohdin edellisestä aussimuistelosta pari huiman tärkeää ja olennaista asiaa! Päätin lisätä ne jälkikäteen ihan vaan itsellekin muistoksi ylös jonnekin.

Oli esimerkiksi kamalan hauskaa kun yksi päivä Julie oli pukemassa housuja päälleen ja hämähäkki puri sitä! PYLLYSTÄ! Huntsman oli eksynyt toisen farkkujen sisään ja niinhän siinä kävi, että Julie sai puremajäljen takamukseen. Huntsman ei siis ole mitenkään vaarallinen ihmiselle (vaikea uskoa kun se näyttää TÄLTÄ) ja purema aiheuttaa vaan kipua loppupäiväksi. Toi oli mun mielestä ihan kamalan hauskaa, mutta koitin kovasti pidätellä tilanteessa naurua kun ilmeisesti teki kipeää. Mutta olihan se nyt taas niin huisin huvittavaa. Oon vähän yksinkertanen, tiietään...

Toinen tosi hauska juttu kävi aika siinä reissun alussa. Juttua pohjustaakseni muistuttaisin sellaisesta seikasta, että Kyellähän on aina ollut lintuja siinä takaverannalla ja mä olen aina vihannut niitä. Ah se ihana aamukonsertti kello kuudelta... Noh kuitenkin. Maailman iloisin asia tapahtui kun Kye ilmoitti hankkiutuvansa noista kiljukauloista eroon ja myi ne jollekin hassulle pariskunnalle. Ahh sitä hiljaisuutta!
Hiljaisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun herra kävi hakemassa kaksi uutta lintua... Noi oli jotain tosi pieniä ja HILJASIA. En vihannut ihan yhtä paljoa, mutta kyllähän sitä oltaisiin hyvin pärjätty ilmankin...

Tässä vaiheessa pakko sanoa, että kyllä se jumala taitaa sittenkin olla olemassa kun eräänä kauniina päivänä heräsin siihen, kun Kye kiroaa ja alkaa soittelemaan kaikille kavereilleen, että käärme oli päässyt lintuhäkkiin ja syönyt sen linnut! Mun oli hyvin vaikeata olla hihittämättä onnesta kuin mikäkin retardi konsanaan ja kun vihdoin nousin ylös ja Kye tuli aivan tuohtuneena kertomaan tosta pienoisesta äksidentistä niin koitin kovasti tsempata ja esittää surullista toisen puolesta kun niistä kahesta tirppanasta oli kovasti tykännyt. Mutta eihän siitä mitään tullut. Ihan tosi. Jo pelkästään se, että käärme oli syönyt Kyen linnut oli musta hillittömän koomista. Etenkin kun se käärme oli jäänyt häkkiin ja köllötteli tyytyväisenä lintujen mökissä linnut masussaan. Mitä ihmettä! Se joutui kuitenkin myöhemmin roska-auton kyydissä kuka tietää minne.

Semmoista! Hienoja muistoja.

Australian seikkailujen jatko-osa.

Ihan tähän alkuun haluun mainita, että tän kirjottaminen on mulle semisti vaikeeta ja siitä syystä tässä onkin mennyt nyt jo muutama kuukaus liikaa. Nyt päätin kuitenkin sadepäivän kunniaksi ryhdistäytyä ja pistää aivot töihin. 

Noissa parissa edellisessä postauksessa aika hyvin selitin kaikki häppeningit mitä noi mun aussilan toisen visiitin viikot sisälsi. Ei mitään hulluja sekoiluja ja vessaan sammumisia vaan aika tommosta tasaista arkea. Tai näin suomesta ajateltuna ei toi biitsillä löhöily ja kengurun syöminen ehkä vastaa sitä normaalia arkea... Mutta kuitenkin. Me siis aika pitkälti vaan hengailtiin ja käytiin vähän siellä sun täällä.

Mitään ihmeellistä kerrottavaa mulla ei olisikaan, ellei oltaisi jossain kohti pakattu kamoja (jep kirjotin ensin kanoja) autoon ja tehty joku viitisen tunnin road trip semmoseen paikkaan kun Emmaville.

Lievästi täyteen ahdattu automobiili...

Lähtöpäivä taisi olla siinä 14.3 ja sitä ennen suoritettiin hullu shoppailurupeama kun mehän ehdottomasti tarvittiin mukaan ihan kamalasti kaikkea roinaa. Kuvasta varmaan huomaa, että aika täyttä oli..

Matka kohteeseen kesti tosiaan sen viitisen tuntia ja ajettiin siis jonnekin sisämaahan päin. En tiiä, kiinnostuneet voi googlata Emmavillen. Matka oli kuitenkin ihan huikee, koska maisemat oli tuolla landella aika ihania ja poikkes mukavasti tosta rannikosta. Paljon peltoja.

Pysähdyttiin ihan muutamissa paikoissa matkan varrella ja aika nopeasti toi matka taittui. Aussilassa sitä muutenkin jotenkin ajattelee, että tunti vastaa normaalissa maassa varttia. On se hassua. 

Löydettiin Emmavilleen ihmeen hyvin, ottaen huomioon että Kyekin oli ollut siellä aikaisemmin vain kerran. Keskusta oli tosi tosi pieni ja aika kuollut. Ei pahemmin näkynyt liikennettä.. 

Seuraava missio olikin löytää tän Kyen frendin tilukset tuolta jostain ja kun ottaa huomioon, että paikallisilla on aika isohkoja noi niiden tilukset niin saatiin ihan hetki ajella ennen kuin löydettiin oikea portti. Sitten lähdettiin hurruttelemaan metsän keskelle jotain hulluja kinttupolkuja pitkin ja käytiin kahdessa paikassa katsomassa leiripaikkaa. Päädyttiin jäämään jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja eikun leiri pystyyn! Aika jännäksi meni, kun teltan pystytyksen jälkeen siinä muutaman metrin päässä möllöttikin lauma lehmiä. Siis mitä? 

Naapurit.

Vähän tuli mietittyä, että hei hetkinen mitä täällä tapahtuu, mutta ei siinä mitään. Hengailtiin lehmien kanssa. Ja olihan ne vauvalehmät tosi söpöjä!

Meijän leiri oli tosi hieno ja siitä kaikki kiitos Kyelle, koska meikähän päätyi vaan makoilemaan ja hikoilemaan, koska kuuma! Siinä teltasta parin metrin päässä oli joku joki tai puro tai mikälie virtaava lammikko ja paikka oli muutenkin tosi kaunis. 

Meijän päivät meni pitkälti ympäriinsä kävellessä, kalastellessa (mä sain kalan!) ja sitten käytiin vähän ajelemassa ympäriinsä. Esimerkiksi yhtenä päivänä seikkailtiin Emmavilleen, jossa oli käynnissä SHEEP RACE. Lampaitten laukkakisa! Ehkä hienoin asia ikinä. Lampaille oltiin heitetty jotkut epämääräiset satulat selkään ja satuloissa kökki erinäkösiä pehmoleluja. Sitten ne juoksi jonkun pätkän maaliin, mutta siellä sai kyllä aina jossain kohti olla koirat ja ihmiset työntämässä niitä eteenpäin kun lampaitten kilpavietti oli aika olematon... 

Lisäksi Kyen frendi, jonka tiluksilla siis seikkailtiin, niin kävi ajeluttamassa meitä ympäri maitansa niin päästiin vähän bongailemaan elukoita. Seistiin sen lava-auton lavalla piskin kanssa ja nähtiin tällä reissulla ainakin peuroja ja wallabeita ja pari kenkurua. Aika kiva! Kuvia en saanut napattua kun meijän kuski ajoi tuolla metikössä kun hullu niin mun kädet oli aika hyvin puristautunut laidan ympärille. 

Joku päivä ajettiin myös jonnekin tosi kivaan paikkaan taas jotain tapporeittiä (paluumatkalla mä sain melkeen valtavasta karahkasta päähän kun sinkosi jotenkin suoraan minu ikkunaan, hurjan kivaa). Tuolla sitte taas käveltiin ikuisuus ja kalastettiin siinä ohimennessä. Nähtiin nyt ensimmäistä kertaa myös villivuohia, jotka pomppi kallioilla. Lisäksi bongattiin tosi söpö pikkukettu!

Kaikista hienointa oli kuitenkin se, kun oltiin joku päivä lähdössä taas jonnekin ja yhtäkkiä meijän edessä näkyy jotain ruskeita möykkyjä. Kauempaa vähän ihmeteltiin, että täh mitä tossa näkyy ja kun päästiin lähemmäs niin PONEJA. Villiponeja! Noi oli luultavasti joidenkin joskus laukkatalleilta karkuun päässeiden juoksijoiden jälkeläisiä, jotka sitten kasvanut villeinä tuolla. Aika huippua! Siinä oli mun harjaantuneen silmän mukaan vauva, junnu, tamma ja ori. 

Tajuttoman hyväkuntosia, mutta kun koitin hiipiä lähemmäs kameran kanssa, niin lähtivät kyllä vikkelään karkuun eikä sen jälkeen sitten enää nähtykään niitä. Kruunasi kyllä mun reissun täysin!

Ja koska viikossa ehtii paljon niin käytiinpä me myös kaivamassa kristalleja! Käytiin jossain Emmavillen kivimuseossa ja saatiin sieltä tältä paikalliselta herralta sen omiin kaivantoihin karttoja ja pariin suljettuun kaivokseen. Kaikkeen sitä taas joutui osallistumaan... Pakko kuitenkin myöntää, että toi osottautui yllättävän hauskaksi puuhaksi, vaikka en mä koskaan oo tainnut mitenkään innostua kivikasoista. Hienointa tässä oli se, että löydettiin ihan hävyttömän paljon eri näköisiä ja kokoisia murikoita. Pienet oli kuitenkin mun suosikeita. 

Päädyttiin siis tosiaan myös johonkin ikivanhaan kuparikaivokseen, jonne mä en suostunut alkuun edes menemään sisälle. Ehei. Se oli ensinnäkin tajuttoman pimeä ja pohja täynnä vettä. Ihan tosi siellä lammikossahan olisi voinut vaania ties mitä hulluja tappajapetoja! 

Jotenkin mut sitten taas ylipuhuttiin tähän hulluuteen ja eikun veden poikki tunneliin! Vettä oli onneksi VAIN muutaman metrin matkalla, mutta olihan se nyt etovaa talsia siellä pelkillä flipflopeilla. Toi oli myös tosi matala ja tunkkainen ja sai kyllä varoa askeleitaan ettei lentänyt nenilleen. Mutta voinpahan lisätä tänkin mun kokemusten listaan.. Yäk.

Tuoltahan sitten Kye löysi myös seinästä jonkun aikaa kaivettuaan niin jonkun helkkarin kristalliesiintymän ja mitä ihmettä. Lisäksi löytyi kuparia ja jotain muita mineraaleja, joista en tiiäkään sen enempää. 

Mitäköhän me vielä seikkailtiin. Veikkaan, että tossa oli kaikki kertomisen arvoset jutut koska nyt en kyllä tähän hätään keksi enää Emmavillestä muuta. Oltiin tuolla tosiaan noin viikko ja voin kertoa, että oli lievästi ällöttävä olo kun peseytyminen tapahtui siinä lammikossa, joka sattui myös olemaan täynnä hullun pelottavia kaloja  ja rapuja ja muita hirvityksiä. Ei ihan kamalasti huvittanut siis hengailla siellä sen enempää...

Ainoa kerta kun mä suostuin koskemaan tommoseen monsteriin ja aloin melkeen itkeä kauhusta...

Emmavillestä palattiin sitten takasin kotio, jossa ei enää mitään hulluja seikkailuja tapahtunut. Käytiin kylläkin kahdesti nudistirannalla kalassa. Ensimmäisellä kerralla mun puhelin sai suolahuuhtelun ja kuoli ja toisella kerralla hullu blue bottle hyökkäsi mun kintun kimppuun ja voin kertoa että poltti. Totesinkin ton jälkeen, ettei kalastelu taida olla se mun juttu ja pysyin loppuajan kaukana erinäisistä kalastusvälineistä. 

24.3 meikä ottikin jälleen suunnaksi brissyn ja lentokentän ja hilpaisin kotio. Taisin olla tuolla brisbanen kentällä jotenkin surullisen näkönen kun sain vähän erikoiskohtelua pääsemällä mm niin turvatarkastus- kuin passitarkastusjonojen ohi. Hah on se vaan hienoa olla minä. 

25.3 olin kotona, kärsin hullusta jet legista joka myöhemmin taisi selittyä sillä, että muhun iski parin päivän kotona olemisen jälkeen aivan tajuton mononukleoosi ja sittenhän mä teinkin noin kuukauden täyttä kuolemaa. 

Tällä hetkellä istun lattialla ja oon kirjottanut tätä pätkää varmaan 2h ja muistellut haikeana tota kaikkea. Aika kultaa muistot ja niinhän se on, että vaikka tuolla ollessa mä en ehkä aina ollut mitenkään järjettömän onnellinen niin olihan toi hieno reissu ja oon tosi ilonen että tuli mentyä. Jos joku miettii sitä, että mitä aussiherran kanssa kävi, niin sanottakoon ettei asiat aina ihan mene suunnitellusti ja ihmiset muuttuu. Mulla on tosi hienoja muistoja ja kokemuksia joista muut voi vaan haaveilla, mutta matka jatkuu!

Matkan jatkumisesta puheen ollen, niin käväsin tossa tosiaan hetki sitten myös Ruotsin puolella ja tein myös viikon visiitin Hollantiin ja Saksaan. Noista reissuista myöhemmin, mutta ehkä päivitysväli voisi tällä kertaa olla vaikka vaan pari kuukautta puolen vuoden sijaan... Heh. 

Oon myös katsellut tässä seuraavia reissukohteita, mutta toistaiseksi en kyllä tiedä yhtään mihin oisin suuntaamassa. Pakko päästä johonkin kun reissujalkaa vipattaa ja kyllä mä talveksi jonnekin karkaan. Pitää vaan keksiä, että mihin. 

Nyt on pylly puutunut ja pissattaa. Pitää poistua. 

Video !

Hohoo blogi on vielä hengissä !

Ihan melkeen on huono-omatunto kun aussijakson vika viikko on vieläkin postaamatta, mutta mä lupaan nyt kirjottaa sen loppuun piakkoin.

Sain kuitenkin eilen vihdoin valmiiksi mun aussivideoista ensimmäisen, joka siis koostuu pääasiassa vaan kuvista ja parista videosta meijän matkan ensimmäisistä kuukausista.

Ensi kuussa mun maailmanvallottaminen maa kerrallaan jatkuu, sillä tiedossa on pieni visiitti ruotsiin kaverin kanssa ja sen lisäksi matkaan yksin hollantiin ja saksaan tarkoituksena päästä moikkaamaan muutamia vanhoja tuttuja. Ihan huippua.

Mutta niin, se video !

Kuvia kuvia kerrankin.

Syötiin pannareita aamupalaksi.

Ekat pari viikkoa satoi ja myrskysi, kiitos syklonin.

Sykloni aiheutti pieniä esteitä teille.

Maailman paras muffinssi, jonka uudelleen tapaamista olin odottanut vuoden päivät.

Tehtiin korvapuusteja. Aussit rakastui.

Käytiin piskin kanssa kävelemässä rannalla.

Käytiin Gold Coastin Pacific Fairissa ostamassa mulle mekko äitin viiskymppisiin.

Syötiin aussilihaa. Ylhäällä vasemmalla krokotiili, oikealla emu.
Alhaalla vasemmalla kenguru, oikealla buffalo.

Terkkuja suomesta.. Palasin kotiin tossa tiistaina ja nyt päällä ennen näkemätön jet lagi. Oon ollut ihan kuollut ja kärsiny unettomuudesta, päänsärystä, pahoinvoinnista, tärinästä... Miten ihanaa ! Tänään onneksi nukuin jopa kuuteen asti.. Jipii.

Suomessa arki ei siis ole ihan vielä lähtenyt täysin rullaamaan kun oon niin tajuttoman töttöröö jatkuvasti. Toivottavasti tää nyt kuitenkin väistyy tässä parin päivän sisällä.

Kirjottelen blogipostauksen vikoista viikoista kunhan tässä jaksan. Tässä kuitenkin pientä selostusta noin kuvien muodossa.

Australia oh how I missed you

HAHAA blogi on hengissa ! Pahoittelen heti alkuunsa sita ikavaa tosiasiaa, ettei mulla ole aakkosia kaytossa kun en nyt millaan jaksa metsastaa niita ku dataan aussiherran koneella.

Ma tosiaan lensin parin maan ja meren ylitse tossa 12.2. Tai siis lahdin 12.2 ja saavuin tanne Australian puolelle 13.2 joskus iltasella. Lentoyhtiona oli talla kertaa koko matkan ajan se Asian Airlines, josta ehka mainitsin edellisessa postauksessa jotain ?

Lento sujui kaiken kaikkiaan varsin lepposasti. Eihan se ikina mitaan herkkua ole jumittaa koneessa jalat puuduksissa ja silmat ristissa, mutta kylla siita selviaa hengissa. Jotenkin. Mulla oli menomatka oisko ollut 28,5h eli ei mikaan avian mahoton. Paluu taitaa olla tunnin pidempi jos oikein muistan.

Saavuin siis brisbanen kentalle siina iltasella, hoidin turvatarkastukset ja passi- ja viisumitsekkaukset, odotin rinkkaa hihnalta mukaan raahattavaksi ja laahustin erittain vasyneena ja kuolemaa tehden pois kentalta jossa edellisista postauksista tuttu  aussiherra oli mua vastassa.

Jalleennakemista ei sen kummempia, kuin etta vaikka valissa oli ehtinyt vierahtaa puolisen vuotta niin heti oli tunne, etta hei enhan ma mitaan koskaan minnekaan suomeen tassa valissa ollut mennyt.

Hypattiin sitten kentalta junaan ja hurruteltiin Brissyn Roma St Stationille. Junassa reissas kanssa yksi ruotsalainen tytto matkalla YHAn hostelliin. Siihen samaan missa makin joskus viivyin. Toivottavasti se sai meijan opastuksesta tolkkua ja osas kavella oikeeseen paikkaan. Ei pitais olla turhan vaikeeta ottaen huomioon, etta se on vain suora tie.. Itsehan sain silloin ensimmaisella kerralla taksikyydin junalta YHAan kiitos taman samaisen aussiherran johon silloin tutustuin. Heh. Muistoja.

Mutta juu, Roma streetilta jatkettiin matkaa seuraavalla junallaa Robinaan, missa Kyen auto odotti ja eikun loppumatka hurrutellen kotio.

Tosta on nyt tosiaan kulunut jo umm emma tiia alle 4 viikkoa varmaan kuitenkin. Talla hetkella makaan sangyssa ja popitan musiikkia samalla kun koitan saada jotain tekstia aikaiseksi.
Ollaan vietetty biitsipaivaa eli kollotelty wategoes biitsilla byronilla auringosta nauttien. Ei se kylla mitenkaan nautinnollista ollut, kun oli niin maan perskutirallaan KUUMA ! Huh. Paistuin. 

Siina parinkymmenen metrin paassa oli kanssa jonkun aussipariskunnan haaseremonia menossa ja oli varsin sopo ja pieni happeninki. Kakku naytti hyvalta.

Biitseilyn jalkeen kaytiin ostamassa JATSKIA ja ihmettelemassa paikallisen lihamestarin lihatiskin tarjontaa. Ollaan pitamassa bieni bbq aussilan lihoista ja olis tarkotus kokeilla emua, kengurua, krokotiilia, buffaloa ja kamelia. Tulee olemaan mielenkiintosta.. Heheehee.
Tuolta sitten kotio koneen aareen kun Kye hilpas duuniin.

Mitakohan muuta ma voisin kertoa teille.

No tota koska kaikkia kiinnostaa kamalasti mun ja aussiherran tilanne ja miten meilla on sujunut, niin mainittakoon niin etta alkuun oli aika rankkaa ja olin pakkaamassa rinkkaa varmaan joka toinen paiva syysta jos toisesta. Etenkin kun saavuin justiinsa jonkun helkutin syklonin aikaan tanne niin etta ekat viikot vain satoi ja satoi ja satoi joten olin jumissa Kyen naaman kanssa 24/7. Aika radikaali muutos olla erossa ensin ties kuinka monta kuukautta ja sitten olla toisen seurassa jatkuvasti.

Sitten oli tietenkin muita pienia kriisinaiheita ja niita tuntuu riittavan vielakin aina silloin talloin. Suurin osa ajasta on kuitenkin varsin rauhallista ja ihan niinkuin ennenkin. Kuitenkin mun rinkka pysyy jatkuvasti pakkausvalmiudessa oven vieressa, vaikka tuskinpa tarvitsee enaa miettia mitaan tavaroiden kasaamista ennen kotiinpaluuta.

Kriiseilyn vastapainoksi me ollaan tosiaan nyt pasty nauttimaan auringosta, tehty kuvausreissuja kuka tietaa minne, syoty paljon, kayty miljoonasti leffassa, ajeltu ympyraa, jammailtu Buddha barissa, northernissa ja railsissa, shoppailtu… Mitakohan muuta.

Loppuviikosta olisi tarkoitus pakata reissukamat autoon ja ajaa joku 5h sisamaahan pain leireilemaan. Siella on kuulema joku mahtava mesta joen varrella missa voi naha kenkuruita ja wallabeita ja villiponeja ja peuroja ja ties mita. Se on Kyen jonkun frendin mailla, joten paastaan sinne erakoitumaan ja toivottavasti saan mahtavia kuvia.

Lisaksi ma oon taas paassyt nauttimaan luksuselamasta kiitos Kyen maman joka toimii kauneuskoulujutun maikkana ja oon sitten paassyt ilmaiseksi sinne nauttimaan kasvohoidoista ja hieronnoista, mani- ja pedikyyreista ja jopa ripset sai varia pintaan. Ahh.
Ihan mukavaa.

Eilen tuli ajettua Surfers Paradiseen ja semmoiseen ostoskeskukseen kun Pacific Fair. Ma halusin ostaa jonkun kivan mekon mun maman tulevia 50v juhlia varten ja toi oli kuulema siihen tarkoitukseen sopiva mesta ja olihan se juu.. Huh. Kamalasti kaikkea. Etenkin ihania kenkia ! Meinasin ostaa miljoonat, mutta koska mulla on rinkka rajottamassa niin en sitten ostanut yhtakaan paria. Snif.

Kokeilin varmaan miljoonat mekkoset eika yksikaan sytyttanyt yhtaan kunnes eksyttiin johonkin pieneen hippivaatekauppaan. Ei nyt varsinaisesti mikaan haiseva hittirattimesta, mutta siis semmoinen.. noh.. puoti mika sopis byronille. 

Tuolla kokeilin kahta mekkoa ja se toinen paatyi kassiin. Nude, kasinkirjailtu ihanuus, jota ei takuulla tule suomessa tai varmaan missaan vastaan. Ihana ihana ihana ! En malta odottaa etta paasen laittamaan sen paalle.

Aijoo ja jos porukka on kaynyt stalkkaamassa mun kuvia talta reissulta naamakirjan puolella, niin taalla on oikeasti ollut ihan naita aurinkoisiakin paivia. Ne on vaan niita paivia kun en raahaa kameraa biitsille joten kuvat on paaosin vahan synkemmilta paivilta kun ollaan tehty muutakin kuin kollotelty auringossa.

Mitakohan kerrottavaa mulla viela olisi..
Vahan surullisempia uutsia saatiin tossa viime viikolla kun mun suosikein pikkupiski kavi lekurissa rintakehaan ilmestyneen patin takia ja syopahan silta loytyi. Ihan kamala ! Pikkupiski 13v, joka on aina niin hurjan pirtea ja innokas. Ell ei osannut viela antaa mitaan ennustetta miten nopeasti syopa lahtee tosta etenemaan, mutta toivottavasti hitaasti ja pikkukaveri saa viela kirmailla taysia rannalla monen monta kertaa.

Nyt voisin kuitenkin alkaa latailemaan kuvia kovolle ja miettimaan huomiseksi jotain master plania kun Kye on koko paivan toissa. Saan luultavasti aamupaivasta kyydin byronille jos haluun menna sinne jumittamaan muutamaksi tunniks.
Laitoin aikasemmin viestia mun arts factorysta tutuksi tulleelle Jamesille viestia josko se sattuis olemaan byronilla huomenissa ja voitais tormailla, mutta joutunee olemaan mokoma tylsimys toissa. Asuu siis ihan taalla huudeilla kanssa ja pitaisi saada nyt moikattua sitakin pitkasta pitkasta aikaan.

Toivottavasti huomenna on hyva saa ja voin sitten edes viettaa pari tuntia paivasta biitsilla. Olisin voinut jaada kotiin kollottelemaan ja kavella tohon omalle biitsille, mutta kiitos syklonin niin ranta on oikeastaan tuhoutunut nyt, joten taitaa Byron kutsua.

Tekisi mieli menna kuokkimaan Arts Factoryyn..

Kauheasti haleja ja pusuja sinne suomen puolelle. Joudutte kuulema varjottelemaan pakkasessa ja tarpomaan hangessa, mutta eikohan se kevat sinne viela joskus loyda. Parasta olisi, koska mulla ei taalla enaa kauaa ole jaljella ja en todellakaan halua palata talven keskelle !
YYH.

Ootte rakkaita kaikki ja pian nahdaan xx

Lentokenttähengausta.

TERKKUJA SAKSASTA.

Hilpasin tossa aamusella Helsinki-Vantaalta tänne saksan puolelle ja nyt istuskelen frankfurtin kentällä ja koitan bongailla nahkahousuja. Ei näy.

Mulla lähtee seuraava lento tossa 11.50 tätä paikallista aikaa, eli siihen on vielä jonkun verran aikaa. Tää kenttä on tosi tylsä ja sekava. Pylly puutuu. Onneks on kone mukana ja saan datailla mäkkärissä.

Seuraava kohde singapore ja sieltä sitten brisbane, josta Kye tulee hakemaan ja hurrutetaan byronille.

__

EDIT.

Hehee loppu frankkenissa data-aika hups, mutta juu tällä hetkellä majailen singaporessa jollain changin lentokentällä. Huomattavasti kivempi kenttä mitä saksan.

Matka meni aika hikisesti taas, kun tuli istuttua 11-12h koneessa, mutta mä selvisin ja enää on jäljellä viimenen lento. Tossa koneessa oli aika huono jalkatila vaikka palvelu muuten oli varsin ihanaa. Toivottavasti seuraava kone on vähän uudempi. Lentoyhtiönä siis mulla ensimmäistä kertaa kertaa Asian Airlines.

Jipii. Tunnin päästä pitäisi valua turvatarkastukseen ja siitä sitten joskus koneeseen.

Englanti-Skotlanti-Englanti

Hupsista heijaa. Tuli tosiaan tehtyä tommoinen pienempi reissu mun parhaimman matkatoverini kanssa ihan näin kotoisasti euroopan sisällä. Blogipostaus tulee taas taktisesti jälkikäteen, koska laiskuus. Lisäksi on tosi inhaa lähteä kirjoittamaan reissun muistelemisia, kun se on tuntuu jotenkin niin lopulliselta. Se on aina kun jonkinlainen päätös reissulle enkä mä pidä siitä. 


Lähdettiin tosiaan Helsinki-Vantaalta sunnuntaina 30. joulukuuta 2012 kohti TUKHOLMAA. Mitä ihmettä. Kuka ottaa välilaskun matkalla enkkuihin ?? No me tietenkin.
Lento lähti 14.50 ja oltiin perillä arlandassa 14.45. Oli mun ensimmäinen kokemus norwegianin kanssa ja hyvin sujui kaikki.

Arlandassa hengailtiin muutama tunti (nomnom ruakaaaaaa) ja 18.25 matka jatkui kohti manchesteria, joka saavutettiin 19.50. Ei siis turhan paljoa lentämistä.

Manchesteriin ei jääty turhia pölyttymään, vaan lähdettiin selvittämään, että miten me päästään glasgowiin, skotlantiin. Se olikin vähän säheltämistä, kun eihän mikään paikka enää ollutkaan auki, eikä puhelimessakaan kukaan osannut auttaa. Mä en tosiaan tiedä, miksi niitä intialaisia pitää tunkea jokaiseen puhelimeen. On ihan ok, että mä just ja just ymmärrän mitä ne sillä dingdong aksentillaan selittää, mutta kun ne ei sitten ikinä ymmärrä mua... Koita siinä sitten yrittää ottaa asioista selvää. Jossain välissä meni hermo mokomiin ja lähettiin talsimaan mukavan lentokentän infopisteen tyypin luokse. Se oli meijät neuvonu bussiasemalle, mistä siis olisi pitänyt saada ostettua lippuja, mutta lipunmyynti oli jostain syystä suljettu eikä siellä ollut muutakaan henkilökuntaa. Missään.

Mukava brittipoika sitten ihanasti neuvoi ja auttoi sillä ihanalla aksentillaan ja niin vaan tytöt pääs jatkamaan seikkailua. Mentiin siis takaisin dösäasemalle, missä venattiin meijän dösää. Kun se sitten tuli, niin eikun dösään ja menoksi ! Päästiin mukavasti ilmaiseksi, kun oltiin varmaan niin surkean näköisiä ulkomaalaisia. Hurjan kivaa !
Mä pidän mukavista tyypeistä.

Otettiin siis suunnaksi manchester coach station, missä meillä oli vaihto glasgowiin menevään kulkuvälineeseen. Muutama tunti jouduttiin asemalla odottelemaan, kunnes oikea dösä saapui.

Dösämatka sujui koomatessa ja saavuttiin glasgowiin 31.12 joskus 6am. Meillä ei ollut mitään havaintoa, että mihinkä sitten joten tyydyttiin istumaan lattialla koomaamassa. Oli muuten helvetin kylmä !

Käytiin sitten vähän tiedustelemassa infopisteen takana olleelta naiselta, että missä on mitäkin. Miten me löydetään joku hostelli. Me oltiin tosiaan napattu joidenkin paikkojen numeroita ylös jo suomessa, mutta niihin soitellessa tuuttasi tyhjää tai oli täynnä.. No nainen oli jotenkin tosi töykeä ja inha ja täysin hyödytön. Sen sijaan tiedusteltiin, että miten me löydetään kirjastolle tms että saataisiin netistä katottua paikkoja.

Saatiin aika ihmeelliset kävelyohjeet ja lähettiin sitten tarpomaan matkaan. Satoi, oli pimeetä, tuulista ja niin kamalan kylmä. Me eksyttiin.

Käytiin sitten jostain rakennuksesta kysymässä neuvoa joltain aivan ihanalta mieheltä. Niin herttainen vanhempi herra, joka pelasti meijät. Ihana tyyppi ! Antoi meille kartan ja kaikkea.

Lähdettiin sitten kartan avulla suunnistamaan, ja löydettiinkin tiemme jonnekin infopisteelle. Joka oli suljettu... Lähdettiin sitten kuluttamaan aikaa juna-asemalle kun infopiste aukesi vasta joskus 10am tienoilla tms ja asema oli aivan vieressä.

Kun se infopiste sitten vihdoin aukesi, saatiin paljon kaivattu apu. Löydettiin hostelli kävelymatkan päästä ja eikun sinne ! Paikka oli Euro hostel glasgow ja saatiin sieltä kahdeksi yöksi female dorm hintaan 30 puntaa / naama.

Hurjan hiljasta siellä oli. Jätettiin vaan kamat ja käytiin pyörimässä siinä jossain kauppakadulla. Niiin ja käytiin jopa kaupassa. Hyvä tytöt !

Mitään ihmeitä ei kuitenkaan tehty ennen iltaa, kunnes suunnattiin johonkin paikalliseen uudenvuoden häppeninkiin. Siellä oli luistinrataa, hattaraa, huvipuistovekottimia, säkkipillinsoittoa, kansantansseja, KILTTEJÄ.....

Tuolta hipsittiin hostellin oman pubin lämpöön pikkudrinksuille. Kauaa ei kuitenkaan saatu nauttia lämmöstä kun palohälyttimet pärähti soimaan ja noh niin.. Meijät evakuoitiin ulos ja siellä sitten seistiin ja odotettiin palomiehiä.


Ilmeisesti mitään paloa ei kuitenkaan missään ollut, joten eikun sitten ikuisuuden odottelun jälkeen takaisin lasien ääreen, kippis, hyvät uudet vuodet, nukkumaan.
Voin kertoa, että väsytti.

2013 Alkoi siis glasowissa ja hei 1.1 ei satanut ! Lähdettiinkin sitten Heljäsen kanssa reippailemaan ulos kamerat mukana ja jossain välissä siellä ihan paistoi aurinko ! Oi ihanuutta.

Lisäksi seikkailtiin vähän siellä sun täällä ja kokattiin pastaa ! Mahtavuutta. Oltiin taitavia. Pasta bolognese ala reppureissaaja. Sitä tuli paljon.

Niin ja varattiin majapaikka seuraavaksi yöksi niinkin hassusta paikasta kun blackpool. Semmonen paikka kun the fairway ja puhkussa juttelin jonkun älyttömän mukavan naisen kanssa, joka ihmetteli mun puheesta paistavaa aussiaksenttia. Nawww. Sillä oli kuulema jotain sukua aussilan puolella.

2.1. Sanottiin heipat glasgowille ja otettiin suunnaksi blackpool. Jälleen reissattiin dösällä ja hyvin sujui. National express on varsin toimiva yritys.

Saavutettiin blackpool joskus vasta iltasella ja ostettiin paikan "dösä-asemalta" (epämääräinen pieni koppi) jo valmiiksi liput seuraavalle illalle kun tiedossa oli paluu manchesteriin.

Blackpool oli hulvaton paikka ! Etenkin ilta-aikaan, kun kaikkien ihme tivolimeininkien valot välkky ja se paikka näytti vaan jotenkin ihan hullulta. Kaikkialla oli jotain ihme valotauluja ja ties mitä. Vähän ihmeteltiin, että täh mikä tää paikka on, mutta pelkästään hyvällä.

Kierrettiin joku paikallinen kasino, vähän jotain teitä, käytiin mäkkärissä, soitettiin ohjeita hotelliin, eksyttiin, löydettiin oikeeseen paikkaan, kirjattiin ittemme sisään. Respan mies oli hauska tyyppi joka tarjos pähkinöitä. Saatiin myös lupa viipyä huoneessa seuraavana aamuna ties miten pitään kun meijän dösä oli lähdössä vasta viiden aikaan illalla.

Meijän huone löytyi erittäin jyrkän ja pelottavan portaikon yläpäästä ja voi ei miten se oli söpö ! Ja voi ei miten mukavat sängyt ! Olisin halunnut viedä sen kotiin...

Levittäydyttiin sitten oikein kotoisasti, avattiin töllö ja koomattiin hetki. Sitten saatiin jotenkin ittemme ylös ja lähettiin ettimään kauppaa. Joskus suheellisen myöhään kun kaikki paikat oli jo kiinni... Ne avoinna olleet kaupat näytti liian pelottavilta, että oltaisiin sisälle uskaltauduttu, joten aika kauan jouduttiin tarpomaan kunnes asiallisen näköinen paikka löytyi.

Kaupasta lähdettyä me jotenkin päädyttiin kävelemään semmoista ihme katua pitkin, joka soitti musiikkia ! WTF. Siis se oli outoa. Oikeasti. Siinä matkalla ehti biisikin vaihtua. Hassu paikka toi blackpool.

Loppuilta me koomattiin ja katottiin vähän tellyä ja syötiin suklaata ja hobnobseja. Ne on keksejä. Syötiin niitä reissussa paljon.

3.1. Herättiin joskus, sänky oli liian mukava. Niin pehmeä ja upottava. Lämmin.
Rakastuin.


Joskus siinä saatiin kuitenkin ittemme valmiiksi ja käytiin tekemässä check-out. Sitten sitten vietiin rinkat bussiaseman tönölle säilytykseen ja lähettiin kiertelemään blackpoolia päivänvalossa. Huomattavasti päheemmän näkönen iltasella.

Joskus siinä haettiin kuitenkin meijän rinkat ja lähettiin mäkkäriin kuluttamaan vähän aikaa ja syömään öö nuksuja.

Tuolta sitten rinkat selkään ja dösärille ja dösääään. Meijän piti ostaa liput suoraan manchesterin lentokentälle, mutta hups fail niin ne olikin sille samaiselle kentälle, missä jumitettiin ensimmäiselläkin kerralla. Noh ei se mitään. Matka taittui leppoisasti ja käytiin jopa jossain ihmeellisessä pienessä "ostoskeskuksessa". En tiiä miten muutenkaan kuvailla sitä. Se oli jossain carlislessa ja varsin hassu paikka. Sieltä sai ruokaa.

Iltasella saavuttiin sitten manchesteriin, missä käytiin vähän seikkailemassa ja ihmettelemässä kaupunkielämää. Ei mikään ihmeellinen paikka.

Sitten joskus siinä palattiin bussiasemalle, odotettiin aikamme ja sitten kyyti jo saapuikin. Taidettiin taas olla eksyneen näköisiä tyttöjä ja saatiin ilmainen kyyti lentokentälle.
Mä pidän kamalasti englantilaisista. Mukavaa sakkia.

Kentällä me sitten valloitettiin yksi penkkirivi saapuvien aulasta, mihin levitettiin kaikki kamat. Vietettiin siis yö taktisesti kentällä kun lähtö tukholmaan koitti 12.40 niin ei oikein järkeä maksaa hostellista kun tonnekin saavuttiin vasta niin myöhään.

Yö meni ihmeen sujuvasti, saatiin jopa nukuttua. Hirvittävän kylmähän siellä oli ja tuli täristyä kunnolla, vaikka päällä olikin lapaset, kaulahuivi, talvitakki, villasukat....Hurrrr.

12.40 oli tosiaan lähtö ja 16.05 saapuminen arlandaan. Kuljettiin siellä kun vanhat tekijät ja käytiin jopa samasa paikassa safkaamassa fish n chips missä viimeksikin. Oi mä niin pidän ruuasta.

Kentällä tulikin sitten hengattua taas muutama tunti, kun lento kotiin lähti vasta 20.30... Koomattiin ihan vaan penkeillä ja ostettiin monta kirjaa. Vai ostettiinkohan me kirjat enkkujen puolelta ? Heljä auta ? En muista. Varmaan enkuista. Joo niin se varmaan oli.

Lento kotiin sujui varsin sutjakkaasti, vaikka meijät oltiinkin saarrettu pikkulapsilla. Ihan tosi niitä oli varmaan jokaisessa ilmansuunnassa. Onneksi meijän edessä oleva oltiin koulutettu hyvin eikä se huutanut. Toisin kun se viereisen penkkirivin..

Suomeen saavuttiin sitten siinä 22.30, eikun kamojen venaaminen ja kotio !

____________________
Se oli semmoinen reissu !

Mä oon niiiiin kovin ylpeä itestäni, että sain tän nyt tehtyä. Pahoittelen Heljä, jos jotain oleellista unohdin mainita, mutta tosta on jo ehtinyt hetki vierähtää. Hupsh.
Hassun hauskaa oli kirmailla ympäriinsä ton yhen blondin kanssa ja oli kyllä kiva käydä maailmalla kaverin kanssa. Sujui jotenkin tosi hyvin ja meillä oli kovin kivaa !


Niin ja ettei blogi nyt ihan täysin kuolisi, niin mä lähden tossa tiistaina 12.2 takasin aussilaan. Oho mitä. Ostin liput tossa viime viikolla ja nyt sitä sitten taas mennään. Spontaanius on hyvästä ja mitä sitä nyt suomessa kökkimään. Tällä kertaa tiedossa kuitenkin lyhyempi reissu, mutta ei haittaa ! Kunhan pääsee hetkeksi taas muihin maisemiin.


Byron bay is calling !

NZ part 2.

HAA ! Uuden-Seelannin seikkailut jatkuvat. Mä en voi käsittää miten mä muka vielä muistan mitään koko reissusta, mutta ihmeen hyvin asiat palautuu mieleen pienen mietinnän jälkeen. Kuvia en nyt millään jaksanut alkaa liittämään mukaan, ehkä laittelen niitä myöhemmin, ehkä en. Naamakirjan puolelta niitä kuitenkin löytyy läjittäin.


Maanantai 16.7.2012

Oltiin siis saavutettu Franz Josef, mihin lähettiin aamutuimaan talsimaan. Oltiin mukavasti molemmat kipeinä ja ai että tuntui hyvältä kävellä kattomaan upeaksi kehuttua jääklönttiä. Musta tuntuu, että meillä kävi vähän niinkuin nykytaiteenkin kanssa, että ei oikein.. tajuttu sitä hienoutta. Ihan tosi. Helvetillinen talsiminen jäätävässä kylmyydessä ja mulla vaan päässä vippas kiitos pienen kuumeen ja sitten meitä odotti jokin kämänen halkeama missä vähän jäätä välissä. Siis aivan mahtavan hienoa. Jäätä. En ookaan ennen nähnyt.

Talsittiin sitten takaisin autolle ja päätettiin jättää fox glacierille kipuaminen välistä. Eiköhän tossa franzissa ollut ihan tarpeeksi nähtävää. Hienompaa oli matkan varrella ne kaikki vesiputoukset, mutta joo en mä oikein lämmennyt noille jääjutuille. Varmaan jotain semmoisia, mistä vaan aasialaiset saa kiksejä.

Ajettiin sitten kuitenkin fox glacierille, mutta käytiin siellä vaan kaakaolla. Kye lihapulla safkas kanssa, mutta mä en saanut mitään alas kun tein vähän kuolemaa. Okei ehkä mä napsin sen lautaselta vähän..

Tuolta lähettiin ajelemaan Lake Mathesonille, mikä ei kuulunu alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta jotenkin me päädyttiin sinne. Ja onneksi päädyttiin. Sinne oli hurjan söpö kävelyreitti metsän siimeksessä ja voi semmonen ihana raikas metsän tuoksu. Ihanaa ! Se Lake Matheson oli myös varsin päheä. Siellä polski tyytyväisenä mustia joutsenia, jotain sorsia ja ties mitä muita lintuja ja kaikki puut yms heijastui vedenpintaan. Ihan kuin peili.
Sitten sielä tietenkin alkoi satamaan ja päästiin takasin automobiilille mukavasti kastuneina. Edesauttoi mun parantumista kummasti.

Tuolta otettiin suunnaksi Haast. Matkalla pysähdyttiin jossain semmosessa paikassa kun Ship Creek, jossa tuli suoritettua pienet kuvailut kun nähtiin hurjan hieno auringonlasku ja tuplasateenkaari ja kaikki.

Loppumatkasta sitten satoikin kaatamalla. Haastiin päästyä sade oli onneksi tauonnut ja kirmattiin johonkin paikalliseen vetämään kunnon illallinen. Nam kanaa ja hurjan täys masu.

Sitten ei muuta kun kameran tyhjennys koneelle kun oli tullut taas muutamat kuvat napsittua ja eikun unille !


Tiistai 17.7.2012

Jätettiin Haast taakse ja ajettiin Wanakan kautta Queenstowniin. Matkalla oli hurjasti nähtävää ja veikkaan että Kyellä oli palaa käämit kun käskin sitä pysäyttämään auton varmaan sadanmetrin välein. Tai aina kun itse ajoin niin pysähdyksiä ja uusia reittejä tuli matkan varrelle muutama(sata).
Hups.

Tietenkin ilma oli myös ihan jäätävän kylmä ja tuulinen ja hypin ulkona aina vaan jokin toppi päällä kun ei siinä äkkipysähdyksiä varten viitsinyt aina alkaa pukemaan.. Erittäin kannattava vaihtoehto kipeänä.

Queenstowniin saavuttiin iltasella ja siellä tuli vaan nukuttua. Näytti tosi paljon siltä, mitä kuvittelisin Canadan pikkukaupunkien näyttävän. Jotenkin persoonallinen.


Keskiviikko 18.7.2012

Suoritettiin "muutaman" tunnin ajo semmoiseen paikkaan kun Te anau. Valehtelematta koko matkan meijän edessä tai takana ajoi semmoinen tosi söpö emo-paku. Siis näitä vuokra-autoja, jotka on maalattu aina tosi hienosti ties minkälaisiksi.

Pysähdyttiin matkalla ostamaan tuoretta lohta jostain oudosta paikasta minne navigaattori meidät johdatti. Semmonen joku kala-allas missä kasvatettiin lohta. Hämmentävää.

Tuolta jatkettiin matkaa kohti Milford Sound. Pysähdyttiin kuvailemaan Mirror Lakes, mutta oli aika vaatimaton lammikko. En suosittele. Lake Matheson huomattavasti hienompi.

Aijoo ja matkallahan siis satoi koko ajan ja tiensivussa oli aina kinoksia lunta. Hyi kamalaa. Mihin se aurinko oli kadonnut ?

Yksi matkan kohokohdista oli ehdottomasti semmoinen tosi jännä tunneli matkalla tonne Milford Soundiin. Yhtäkkiä tie katosi pimeään tunneliin kallion sisään ja ihan tosi oli aika pelottavaa kun tunnelin toisesta päästä ei kajastanutkaan valoa... Oli aika pitkä tunneli ja aikamoinen helpotus kun vihdoin nähtiin valoa. Kun ajettiin tunnelista ulos niin huh heijaa mikä näky ! Oltiin jossain korkeuksissa ja joka puolella oli vesiputouksia. Siis valehtelematta varmaan kymmeniä. Ihan mieletön maisema !

Kun oltiin henkäilty tarpeeksi, niin ajo jatkui ja jatkui ja jatkui kunnes oltiin ajettu huti. Hupsista. Onneksi oikea suunta löytyi helposti ja löydettiin tiemme semmoiseen paikkaan kun Milford Sound Lodge ja parkkeerattiin kaara meille osoitettuun ruutuun.
Mulla oli edelleen aivan jäätävä olo ja tein vähintäänkin kuolemaa samalla kun Kye kokkas meille vähän lohta. Oli ihan liian hyvää !

Sitten me päätettiin meille sopiva paattiretki seuraavaks päiväks ja jouduin taas tyhjentämään muistikortin kuvista.. Mistä niitä kuvia oikein ilmestyi ?


Torstai 19.7.2012

Herätys ihanasti kaheksalta aamulla, kamat kasaan touria varten ja eikun lodgen shuttle bus venesatamaan. Sieltä hypättiin semmoisen hassun paatin kyytiin seuraavaksi 2,5 tunniksi ja nähtiin paljon kallioita, vettä ja vesiputouksia, joita päästiin tutkimaan ihan kastumisetäisyydeltä.

Vähän tuli naureskeltua partakarvoihin kun kolme saksalaista tyttöä piiritti Kye-ressukkaa mun kirmaillessa pitkin paattia kameraa halaillen. Oli (vaihteeks..) ihan jäätävän kylmä, etenkin paatin etupuolella ja nautin suuresti kuvaamisesta kohmeisilla sormilla. Se on jännä tunne se kun ei tunnekaan enää sormiaan. Onneksi se on ihan suomesta tuttua..

Tuolta sitten paluu satamaan ja kyydin odottelua takasinpäin. Edelleen saksalaiset Kyen kimpussa ja kun oltiin starttaamassa auto, niin luultiin yhden niistä hyppäävän meijän mukaan kun ei osannut irtaantua. Huvittavaa. Noh ei siinä mitään, päästiin liukenemaan paikalta ja otettiin suunnaksi joku Southern Scenic Route, joka oli aika kakka.

Pysähdyttiin Tuatapere tms nimisessä paikassa ja heitettiin koti parkkiin. Ei ollut niitä parhaimpia pysähdyspaikkoja...
Mun oli joskus iltasella tarkoitus lähteä etsimään suihkuja, mutta matka keskeytyi kun joku iso haukku tuli hakemaan multa rakkautta. Sen omistaja ilmestyi sitten kanssa paikalle ja kutsui mut sen luokse, missä oli vielä kaksi muuta samanlaista piskiä. Jäbä oli joku paikallinen, semmonen aika nuori ja erittäin outo tyyppi. Esitteli mulle samantien ties mitkä kuva-albumit, kertoi villisikojen metsästyksestä (ja esitteli jotain villisikalehtiä...) ja puhui ties mitä outouksia. Vähän mä siinä haukkuja paijaillessa toivoin, että Kye alkaisi ihmetellä että mihin mä katosin ja tulis pelastamaan mut mokomalta hullulta. Ei siinä onneksi kauaa tarvinnut kuunnella villisikajuttuja, kun kaveri saapui paikalle ja jäi sitten kanssa juttelemaan tän ihme tyypin kanssa. Esitteli meille ties minkälaiset asekokoelmat ja ansat kun se niitä villisikoja oli tullut metsästämään.. Vähän alkoi homma epäilyttämään eikä meinattu päästä tyypistä eroon lainkaan kun se vaan puhu ja puhu vaan. Mulla kävi tyyppiä vähän sääliksi, kun selkeästikään ei ollut ihan kaikki murot kulhossa.

Kun vihdoin päästiin tyypistä eroon huijaamalla, että oltiin menossa safkaamaan, niin Kye kerto et se oli siinä niiden juttelun lomassa selittänyt jotain, miten se oli poliiseja pakosalla. Lisäksi sillä oli selkeästi jotain varastettua tavaraa tönö täynnä (kenellä muka oikeasti on valtavat läjät erimerkkisiä puhkujen latureita ja adaptereita lojumassa lattialla ?). Lisäksi auto taisi olla varastettu, kun papereissa oli kylläkin naisen nimi (en tiedä miksi se esitteli jotain lappua Kyelle).

Kye sitten vähä stressas ton hullun takia, mikä ei sinänsä ihme kun oltiin nähty se pieni asevarasto ja kuultu sen juttuja. Mun unia se ei kuitenkaan haitannut ja nukuin kuin pieni possu.


Perjantai 20.7.2012

Herättiin törkeen ajoissa, kun haluttiin välttää toi pipipää. Tarkoitus oli päästä lähtemään ja äkkiä ennen kun kaveri ilmestyy paikalle ja oltiin jo ihan valmiita kaasuttamaan pois paikalta kun tää tyyppi hyppäs ovesta sisään. Helvetti.
Koitettiin kovasti selittää et pitäs päästä lähtee ja diipadaapa, mut ei tää kaveri ois halunnut tulla meijän kyydillä kanssa ! Ettei poliisit nappaa. Juu... Ei.

Taas saatiin miettiä päämme puhki, että miten helvetissä päästään tosta hullusta eroon. Ihan tosi alkoi vähän ahistaa. Etenkin kun kaverilla oli jatkuvasti molemmat nyrkit puristunut kahden pienen pussin ympärille ja kuiskutteli kovastikin Kyelle. Lopulta mä sitten sain esittää nillittävän tyttöystävän roolia ja aloin valittaa että pitää mennäs sinne ja tehä tätä ja valivalivali kiirekiirekiire kauhee nälkä. Sovittiin sitten tyypin kanssa, että käydään tankkaamassa ja safkaamassa ja palataan sitten hakemaan se. JUUPAJUU. Eikun kaveri ulos autosta ja kaasu pohjaan !
Kun oltiin saatu huokaistua helpotuksesta, niin Kye kertokin, että ne pienet pussit oli täynnä mitäs muutakaan kun kokaiinia joita se oli yrittänyt myydä Kyelle. Jaa. Se kuiskuttelukin oli sisältänyt mm tenttausta, että onko Kye koskaan koittanut huumata mua. ÖÖÖÖÖÖ. Ei ?
Voin siis rehellisesti sanoa, että oltiin aikalailla huojentuneita kun meijän ja pipipään väliin alkoi kertyä useampia kilometrejä...

Mitä tästä opimme ?
Kun törmäät tyyppiin kantamassa villisikalehteä - JUOKSE !

Helpottuneina otettiin uudeksi suunnaksi Invercargill ja oli suorastaan puuduttavan tylsä ajomatka. Peltoja vaan. Kaupunki itsessään oli yllättävän iso, mutta ajettiin vaan sen läpi. Sen sijaan pysähdyttiin kuvaamaan jossain paikassa nimeltä Sinclair Wetlands. Siellä oli semmonen kiva lammikko täynnä lintuja ja jotenkin tosi ihana fiilis. Räpsin kanssa Kyestä muutamat Justin Bieber -kuvaset kunnes hypättiin taas autoon ja ajettiin Waiholaan mihin parkattiin ja jäätiin mutaan jumiin. Heh hupsista. Ei annettu kuitenkaan haitata (tai no Kyee tais haitata. Mokoma stressipeikko) vaan mentiin metsästää meille nomnom fish n chips. Saatiin jopa safkattua ulkosalla kun ei ollut ihan niin jäätävää. Lisäksi käytiin talsimassa paikallisen lammikon luona ennen kun sain taaaaas siirtää kuvia koneelle. Mä olin myös mystisesti parantumaan päin, mitänyt kärsin alilämmöstä ja muusta pienestä, mutta onneksi mokomat pikkujutut ei reissua haitannut.


Lauantai 21.7.2012

Waiholasta startattiin aamusella, kun Kye jotenkin onnistui taiteilemaan meijät irti mutaliejusta ja ajettiin southern scenic routea pitkin semmosiin paikkoihin kun Monkey Island, mikä oli aika tylsä ja sitten Gemstone Beachille, mistä löyty muutamia jadekiviä ja laitumelta kuollut lehmä.

Tuolta ajo Dunediniin, mikä ei paikkana sykähdyttänyt. Sen sijaan Shag Point oli huippu ! Siellä oli hurjasti isoja ja lihavia hylkeitä ja oikeasti pääsi ihan kosketusetäisyydelle. Siis jos olisi uskaltautunut niin lähelle. Pelottavia ihrakasoja.

Sitten matka jatku Inland Routea pitkin, missä pysähdyttiin ihmettelemään fossiileja ja kalliomaalauksia. Tylsää tylsää tylsää. Ei mitään järin hienoa taidetta tuolla.

Nähtiin mt. Cookin luona upea auringonlasku ja parkattiin Twizeliin.


Sunnuntai 22.7.2012

Lähettiin Twizelista ja ajettiin kahen jonkun Laken ohi ja pysähdyttiin Lake tekapon luona ostamassa jälleen lohta illalliseksi. Jatkettiin Inland Scenic Routea pitkin ja päädyttiin Ganel(?)iin yksi.




Maanantai 23.7.2012

VIKA PÄIVÄ.

Suoritettiin aamusella auton siivous, jonka jälkeen viimenen ajo lähtöpaikkaan eli Christchurchiin, mihin palautettiin auto ja mistä saatiin kyyti lentokentälle.

Kentällä suoritettiin ne tavalliset Check-init ja plaaplaa ja mentiin sitten ihan vaan hengailemaan ja oottelemaan meijän lentoja. Mulla oli lento Sydneyyn ja Kyellä Brisbaneen, joten oli aika haikeet fiilikset. Mulla etenkin kun tiedossa oli mun hulvattoman seikkailun loppuminen ja paluu takaisin tylsääkin tylsempään suomeen. Lisäksi vielä heipat Kyelle niin joo okei ehkä mä pari tippaa siinä tirautin. Oli inhaa.

Onneksi meillä lähti lennot melkeinpä samaan aikaan niin kummankaan ei tarvinnut jäädä yksin heilumaan kentälle vaan sanottiin heipat ja talsittiin meijän koneisiin. Ihan kamalaa.

Neljän pintaan irtosi kone maasta ja mun 34 tunnin ja 25minuutin kotimatka alkoi.

Ensimmäinen stoppi oli siis Sydney, seuraavaksi Dubain jättikenttä ja viimeisenä pieni ja kotoisa köpis, jossa koitin kovasti sulkea silmäni vyölaukullisilta suomalaisilta.



Tiistai 24.7.2012

Saavuin Helsinki-Vantaan kentälle, missä mua oli porukat ja systeri vastassa ja koin suomen puhumisen ihan hirveän vaikeaksi. Olin viimeisellä lennollakin puhunut suomalaisen vieruskaverin kanssa englanniksi, kun suomi ei jotenkin tuntunut sopivan yhtään omaan suuhun. Hupsista.


Kotiin päästyä kävin yllättämässä parit kaverit, kun kotiintulosta tiesivät vain perhe. Piskikin oli aivan pihalla, että kuka toi tutunnäkönen tyyppi nyt oikein olikaan.. Kiitti Rolle.

Nopeasti, aivan liian nopeasti, sitä tuli kuitenkin palattua arkeen.


___




Nyt kotiinpaluusta on kulunut aivan liian kauan ja hinku palata takaisin on kova. Mulla on ikävä kaikkia mun sekoiluja, sitä reissaajan vapautta ja niitä kaikkia ihania ihmisiä. Mä kasvoin tyyppinä ihan kamalasti ja opin tajuttomasti uutta. Nykyään osaan mm keittää kananmunia ! Voi tätä viisautta.

Näin jälkikäteen kun on miettinyt joitain mun ratkaisuja tuolla tien päällä, niin en voi kun ihmetellä, että mitä sen hippihousuisen tytön päässä on milloinkin liikkunut. Olen aika pitkälti kertonut mun seikkailuista blogin puolella, mutta voi miten paljon teiltä on myös jäänyt kuulematta. Ihan hyvä niin. 

Tällä hetkellä valmistelen postausta mun ja Heljän reissusta tonne uukoon puolelle ja metsästän halpoja lippuja mun seuraavaa reissua varten. Ihan liian paljon vielä nähtävää ja koettavaa ja seikkailut vasta alussa. 

Sitten kun mä kuuluisana julkaisen elämänkertateoksen niin siitä voinee odottaa noin 85749 sivuista. Ehkä Peter Jackson voi sitten siitäkin väsätä monikymmenosaisen elokuvahässäkän. 

Musta tulee kuuluisa.